Indigossa ooppera kohtasi metallimusiikin

28.1.2016 Perttu Kivilaakson ja Eicca Toppisen ooppera Indigo Kansallisoopperassa Helsingissä

Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi tilasi ennakkoluulottomasti uuden oopperan Apocalyptica-yhtyeen sellohevimiehiltä. Kivilaakso ja Toppinen tarttuivat haasteeseen, jossa heitä avusti musiikin editoinnin, sovituksen ja orkestroinnin osalta (eli siis hyvin suurelta osin) Jaakko Kuusisto. Oopperan ympärillä on ollut melkoista mediapöhinää ja näytökset ovat myyneet hyvin, joten pakkohan tämä oli minunkin käydä katsomassa. Näytöksen aluksi oli pieniä teknisiä ongelmia, kun "rautaesirippua" ei saatu ylös, joten ooppera pääsi alkamaan myöhässä.

Indigon musiikki oli mielenkiintoinen, mutta melkoisen epätasainen ja pirstaleinen kokoelma erilaisia tyylejä ja teemoja. Oopperamusiikki kohtasi metallimusiikin estetiikan, niin kuin käsiohjelmassa hienosti todettiin. Oopperan intohimoisena ystävänä tunnettu Kivilaakso oli ladannut sävelkieleen jaksoja Verdin ja Puccinin tyyliin, ja oli siellä lisäksi muistumia mm. Wagnerin musiikista. Indigossa oli useita todella kauniita ja häpeämättömän romanttisia aarioita ja duettoja. Myös muutamat vaikuttavat ensemble- ja kuoronumerot jäivät mieleen.

Teoksen heikoin lenkki oli ehkä libretto. Sami Parkkisen englanninkieliselle, paikoin jähmeälle ja turhanpäiväisyyksiin juuttuvalle tekstille en anna kamalasti pisteitä. Muutamissa kohdissa sanat vaikuttivat hyvin lapsellisilta ja yksinkertaisilta, aivan kuin ne olisi kirjoitettu peruskoululaisen kielitaidolla. Tarinassa sinänsä oli mielenkiintoisia yhtymäkohtia oman aikamme ilmiöihin. Vilppu Kiljusen ohjaus oli simppeli, mutta kuitenkin ihan miellyttävä ja hienovaraisia tehokeinoja käyttävä. Sampo Pyhälän lavastus pelasi paljolti lavan liikkuvilla osilla.

Esityksen johti Jaakko Kuusisto oikein pätevästi. Hän oli hienosti sisällä musiikissa, mikä on varmaankin väistämätöntä, kun jokainen nuotti on kulkenut omien käsien kautta. Laulajista parhaan vaikutuksen minuun tekivät Marjukka Tepponen Aureliana ja Mari Palo Myrnana; myös konkari Päivi Nisula oli erinomainen Mrs Swansonina. Markus Nykänen oli Danielin osassa muutaman kerran äärirajoillaan. Jaakko Kortekangas aloitti Tri Hackertina jotenkin vaisusti, mutta parani ja lämpeni toisessa näytöksessä. Christian Juslin ei sykähdyttänyt Carlin roolissa lainkaan. Pienemmissä tehtävissä olivat Koit Soasepp ja Petri Bäckström sekä Lapsivanhuksena Olavi Merikanto. Lisäksi esityksessä käytettiin tanssijoita, joille koreografian oli tehnyt Reija Wäre.