Jo riittää konemusiikki!

12.10.2017 Edith Södergran - Vierge Moderne -monologi-koneooppera Kaapelitehtaalla Helsingissä

Ooppera Skaalan uusi tuotanto on monologi-koneooppera runoilija Edith Södergranista (1892-1923). Runoutta, konemusiikkia, oopperaa ja nykytanssia yhdistävän teoksen musiikki on laitettu Antti Rasin, Janne Stormin ja Thomas Freundlichin nimiin; käsiohjelmassa myös Essi Luttinen mainitaan yhden laulun säveltäjänä. Paljon efektejä sisältävä konemusiikki jäi minulle suurelta osin käsittämättömäksi.

Esityksessä kuullaan kymmenen Södergranin runoa, jotka on sävelletty yllättävän hyvin toimiviksi ja melodisesti kauniiksi lauluiksi. Solisti Essi Luttinen esitti kappaleet hunajaisella äänellään upeasti tulkiten, mutta toisinaan sanoma tahtoi kadota musiikin hälyyn. Teoksen ydin ja draaman kaari jäivät ohjaaja Janne Lehmusvuon yrityksestä huolimatta hieman hämäriksi - ja olisivat jääneet aivan pimentoon, ellen olisi ehtinyt lukea käsiohjelman synopsista ennen esitystä. Lehmusvuolle pitää kyllä antaa tunnustusta upeista projisoinneista. Tanssija Minttu Pietilä oli laatinut itse koreografiansa, joka peilasi tapahtumia Södergranin elämässä.

Ooppera Skaalan viimeisimmät tuotannot ovat olleet melkoista häröilyä "laatikon ulkopuolella". Eikä siinä mitään - kivaahan se on, että kokeillaan välillä jotain uutta. Mutta tätä kokeilua on nyt nähty aivan riittämiin, ja pikku hiljaa olisi aika palata konemusiikin lumoista takaisin. En usko, että nämä kokeilut ovat tuoneet mukanaan mitään kestävää tai oopperaa oikeasti uudistavaa.

Sielunhoitoa Händelin tapaan

11.10.2017 Georg Friedrich Händelin ooppera Alcina Vaasan kaupungintalossa

Viidettä vuotta järjestettävä Vaasa Baroque -festivaali laajensi tänä vuonna oopperaan, ja mikäpä olisikaan ollut oivallisempi valinta kuin Suomen ensiesitys (sic!) Händelin Alcinasta.

Näin teoksen muutama vuosi sitten Dresdenin Semperoperissa, mutta produktio oli hienoinen pettymys ennen kaikkea ohjauksen vuoksi. Vaasassa nähty Vilppu Kiljusen ohjaus oli hyvä esimerkki siitä, miten hienovaraisella ja pienimuotoisella työskentelyllä saadaan aikaan ehyt ja otteessaan pitävä esitys. Tapahtumat etenivät niin selkeästi, ettei tekstityslaitteen puuttuminenkaan haitannut. Taitavaa työtä siis! Upean kaupungintalon juhlasali tarjosi esitykselle komeat puitteet niin, ettei lavastusta ollut käytännössä lainkaan.

Jo väliajalla ja varsinkin esityksestä poistuessani tunsin oloni kevyeksi ja iloiseksi. Suupielet kohosivat ihan väkisin hymyyn! Händelin oopperoilla on usein ollut tällainen vaikutus - musiikki tekee hyvää, hoitaa sielua ja pyyhkii pois murheet, ainakin joksikin aikaa. Kiitokset tästä kuuluvat säveltäjän ohella Vaasan kaupunginorkesterin muusikoille ja etenkin kapellimestari Aapo Häkkiselle. Hän oli harjoittanut orkesterin erinomaisesti, ja vaikka periodisoittimilla ei tällä kertaa soitettukaan, niin oopperan affektipitoinen musiikki soi ilmaisuvoimaisesti ja hyvin vaikuttavasti. Häkkisen eläytyvää johtamista oli jälleen kerran mukava seurata. Konserttimestarina vieraillut barokkispesialisti Kreeta-Maria Kentala soitti kauniisti lyhyet sooloviuluosuudet. Esityksen kuorona oli Vaasa Baroque Ensemblen laulajia.

Ja totta kai onnistuneeseen oopperailtaan kuuluvat tasokkaat solistit: Suvi Väyrynen taiteili Alcinana koristekuvionsa upeasti ja oli muutenkin varmaotteinen laulaja. Erica Back teki Ruggierona aivan loistavaa työtä niin laulullisesti kuin näyttelijänäkin. Voi mitä ilmeitä ja ruumiinkieltä! Kajsa Dahlbäck (Morgana) oli yleisön suosikkeja, mutta minua häiritsi ajoittain hänen äänensä pistävyys tai leikkaava sävy. Mutta teknisesti moitteetonta oli hänenkin laulunsa. Konkari Monica Groop (Bradamante) valloitti sisäistyneellä tulkinnallaan ja myös oivallisella näyttelemisellään. Minulle uusi tuttavuus, ahvenanmaalainen sopraano Elina Granlund, teki vasta tänä vuonna oopperadebyyttinsä. Hän onnistui oikein hyvin Oberton pienessä roolissa. Miehet jäivät tässä teoksessa sivuosiin: Melissona oli Frank Berger ja Orontena Mikael Pennanen-Dahlbäck.

Tohtori Lutherin vaiheita

8.10.2017 Antti Polameren musiikkidraama Luther! Hämeenlinnan kirkossa

Antti Polameri sävelsi Eila Kostamon tekstiin teoksen, jota kutsuttiin ennakkotiedoissa kuoro-oopperaksi. Työnimenä oli Tohtori Lutherin kamppailut. Kahtena iltana Hämeenlinnan kirkossa esitettyä valmista teosta kutsutaan käsiohjelmassa musiikkidraamaksi nukkekuorolle, soitinyhtyeelle ja näyttelijöille. Teoksen nimikin oli tiivistynyt ytimekkääseen muotoon Luther!

Esitys lepäsi täysin Ismo Savimäen johtamien Aurora ja Vox Vanajae -kuorojen varassa, vaikka teoksessa olikin pieniä solistitehtäviä ja myös puhuttuja repliikkejä. Kuorojen taso oli hämmästyttävän hyvä ja esiintyminen yhtenäistä. Olennainen osa kokonaisuutta oli myös nukketeatteri - osalla kuorolaisista oli heidän itse suunnittelemansa ja tekemänsä nunna- tai munkkinukke, joita käytettiin useissa kohtauksissa. Näyttelijät Antti Kemppainen (Luther) ja Miikka J. Anttila (Hieronymus von Lefeut) olivat rooleissaan erinomaisia.

Teoksessa käsitellään Lutherin vaiheita ja kamppailua augustinolaismunkista Wittenbergin teesien kautta Wormsin valtiopäiviin, müntzeriläisten talonpoikien kapinaan ja Augsburgin valtiopäivien aikoihin. Libretto on taitavaa työtä lukuun ottamatta lopun lässytystä: Poikien ja tyttöjen kuoro, jossa mm. "muistetaan Lutheria ja tahdotaan kiittää häntä" on tyylillisesti aivan erilaista tekstiä, jonka henkilöpalvontaan vivahtava sisältö on kerta kaikkiaan naiivia ja mautonta. Lopettamisen vaikeus tuntuu olevan kovin yleistä!

Taina Maria Savimäen ohjaus oli piristävä ja kekseliäs - luovaa "laatikon ulkopuolelta" ajattelua ja hienoa kirkkotilan hyödyntämistä. Esityksen visuaalisesta ilmeestä vastasi työryhmä Tuire Toivola, Hannu Räisä, Veikko Pulli ja Taina Maria Savimäki. Erityistä kiitosta ansaitsee tehokas, moni-ilmeinen valaistus ja tyylikkäät kuvaprojisoinnit. Pidin Polameren musiikistakin, joka esitettiin hyvin pienellä kokoonpanolla (säveltäjä itse lyömäsoittajana, Jedric Lampi kosketinsoittajana ja Timo Seppälä kitaristina). Teoksen lopussa soittamassa oli myös viulisti Iina Sihvonen.

Tunnetta ihan mukavasti, karismaa vähemmän

8.10.2017 Kristian Lindroos, baritoni & Marita Viitasalo, piano Sellosalissa Espoossa

Keväällä peruuntunut Kristian Lindroosin ja Marita Viitasalon liedkonsertti siirtyi tänne lokakuulle. Sille annettu otsikko Lappeenrannan voittajan tunnetta ja karismaa viittasi tietenkin Lindroosiin, joka voitti vuonna 2016 Lappeenrannan valtakunnallisten laulukilpailujen miesten sarjan.

Ohjelman Sibelius-osion aloitti dramaattisesti Laulu ristilukista. Siirtyminen Runebergin romanttisiin tunnelmiin sujui ongelmitta: Kyssens hopp, Våren flyktar hastigt ja Drömmen, joista etenkin viimeisen tulkinta oli erityisen hieno. Osion päättänyt Jägargossen onnistui myös hyvin - se ei ollut pelkkää iloista metsästysrallatusta alusta loppuun, kuten toisinaan kuulee. Kaikissa Sibeliuksen lauluissa huomiota kiinnitti myös Lindroosin erinomaisen selkeä diktio.

Toisena osiona kuulimme Schubertin liedejä. Lindroos ei ollut saksan kielen kanssa täysin mukavuusalueellaan, mutta isompi ongelma oli se, että osio oli tulkinnallisesti epätasainen. Sei mir gegrüsst! ja Der Musensohn eivät säväyttäneet ihmeemmin, kun taas Frühlingstraumin unelmointi oli hivelevän kaunista ja Aufenthaltin vaikuttava tulkinta ansaitsee kiitettävän arvosanan. Ihailtavaa baritonaalista syvyyttä ja tekstin ilmentämistä!

Väliajan jälkeen oli vuorossa Ravelin laulusarja Don Quichotte à Dulcinée, josta kuulimme ilmeikkään esityksen. Luigi Denzan laulu Occhi di fata sopisi paremmin tenorin ohjelmistoon; Lindroosin yritykset yläsävelien ja paisutusten kanssa eivät vakuuttaneet. Paolo Tostilta kuultiin kaksi laulua, Non t'amo più! ja L'ultima canzone, joissa baritonimme "italialainen puoli" pääsi paremmin oikeuksiinsa.

Konsertti päätettiin Oskar Merikannon musiikilla: Ma elän!, Soi vienosti murheeni soitto, Annina ja Merellä. Näistä ainakin ensimmäinen ja kolmas esitettiin turhan hitaassa tempossa. Soi vienosti -laulun tulkinta oli ihanan herkkä ja viimeisessä kappaleessa Lindroos pääsi vähän esittelemään rouheampaa puoltaan. Ylimääräisenä esitettiin Elämälle, jossa korkeimmat sävelet jäivät sameiksi.

Marita Viitasalo on tunnetusti osaava ja taitava pianisti. Soitto oli sävykästä ja ilmaisuvoimaista, mutta jotenkin varovainen hänen otteensa oli joissakin kappaleissa. Kyllä Lindroos olisi mukana pysynyt...

Suuri ilo -konsertti

7.10.2017 Suuri ilo - reformaation ajan musiikkia Olarin kirkossa Espoossa

Saimme Suomalaisen barokkiorkesterin FiBO Collegium -koulutusprojektin ansiosta Olarin kirkkoon konsertillisen reformaation ajan musiikkia. Soittamassa oli seitsemän fibolaisen lisäksi Musiikkiopisto Juvenalian ja Käpylän Musiikkiopiston opiskelijoita sekä jokunen opettaja. Laulunumeroista vastasi Juvenalia-kuoro Matti Järvisen johdolla. Muut kappaleet liidasi viulisti Minna Kangas.

Käsiohjelmasta paljastui, että luvassa oli muutakin kuin reformaation aikana sävellettyä musiikkia. Konsertti alkoi Lutherin virrellä Jumala ompi linnamme, josta veisattiin kaksi säkeistöä urkusäestyksellä. Tämän jälkeen oli vuorossa mm. Piae Cantiones -lauluja ja Johann Hermann Scheinin musiikkia varhaisbarokin ajalta. Muita konsertin säveltäjänimiä olivat Samuel Scheidt, Hans Leo Hassler ja Valentin Haussmann. Lopuksi kuulimme Buxtehuden hienon kantaatin Du Lebensfürst, Herr Jesu Christ. Juvenalia-kuoro teki vaikutuksen mm. upeilla sopraanoäänillään. Konsertin päätti toinen yhteislaulu, Lutherin virsi Enkeli taivaan. Sen kolme säkeistöä laulettiin orkesterisäestyksellä.

Sibeliuksen Joutsikki musiikkisatuna

7.10.2017 Tapiola Sinfonietta, joht. Teemu Hämäläinen Tapiolasalissa Espoossa

Sibelius sävelsi näyttelijätär Harriet Bossen aloitteesta musiikin August Strindbergin näytelmään Svanevit (suom. Joutsikki). Vuonna 1908 valmistunutta näytelmämusiikkia on soitettu aika harvakseltaan, enkä minäkään ollut kuullut sitä livenä ennen tätä konserttia. Sibeliuksen kokoamaa seitsenosaista Joutsikki-orkesterisarjaa on sentään esitetty vähän useammin.

Tapiola Sinfonietta esitti Joutsikki-musiikkisadun osana lasten Kutitus-taidefestivaalia niin, että orkesterin osuudet vuorottelivat kertojien satuilun kanssa. Käsikirjoitus ja ohjaus oli Mikko Kivisen ja hän toimi myös kertojana yhdessä Vuokko Hovatan kanssa. Teksti oli huomattavasti lyhennetty ja muokattu lapsille ymmärrettävämmäksi. Sibeliuksen musiikki kuitenkin kuultiin kokonaisuudessaan (torvisignaali ja 13 numeroa).

Lisämausteena esityksessä oli yhden numeron tanssiosuus. Suomen kansallisoopperan ja -baletin balettioppilaitoksen Reetta Riikonen tanssi Joutsikkina oman koreografiansa. Nuori kapellimestari Teemu Hämäläinen oli minulle uusi tuttavuus, joka vaikutti oikein lupaavalta kyvyltä. Hänen käsiensä kauniita plastisia liikkeitä oli lumoavaa seurata. Päättelin Hämäläisen olevan Panulan kasvatteja, sillä itse vanha maestrokin oli saapunut paikalle esitystä seuraamaan. Me kaksi olimmekin yleisössä suunnilleen ainoat ilman pieniä lapsia...

Raition oopperamusiikkia taas esillä

1.10.2017 Neijonnälkä-produktio Kansallisoopperassa Helsingissä

Oopperan ystävät ehtivät tuskin toipua elokuussa konserttiversiona esitetystä Väinö Raition Prinsessa Ceciliasta, kun harvinaista herkkua oli jo luvassa lisää: Musiikkiteatteriryhmä Taite ry ja Kamariorkesteri Avanti! vierailivat Kansallisoopperassa esittämässä Raition (1891-1945) musiikkia. Neijonnälkä-niminen kokonaisuus esitettiin Johanna Freundlichin ohjaamana kolme kertaa Alminsalissa. Lavastus ja puvut olivat Mark Väisäsen suunnittelemia.

Esitys alkoi Asaria-näytelmämusiikin katkelmalla, joka johdatti lumoavasti itämaisiin tunnelmiin. Ensimmäisenä oopperana nähtiin hyvin lyhyt ja modernistinen Lyydian kuningas vuodelta 1937. Teoksessa on vain kolme roolia: Vahvasti ja mahtipontisesti laulanut baritoni Markus Nieminen oli Lyydian kuningas Kandaules. Sopraano Annami Hylkilä esitti kuningatar Ilialin osan tyylikkäästi ja tenori Ilkka Hämäläinen oli pätevä roolissaan sotapäällikkö Gygesinä.

Väliin kuultiin musiikkia näytelmistä Asaria ja Kruununhaan siirappitehdas, joista jälkimmäinen edusti vähän persoonallisempaa Raitiota ollen vuodelta 1920. Toisena oopperana nähtiin Väinämöisen kosinta, jonka säveltäjä työsti ilmeisesti vuosina 1934-36. Aiemmin tenoriohjelmistoa laulanut Juha Hostikka teki Väinämöisen baritoniosassa oikein hyvän vaikutuksen. Annami Hylkilän tulkinta Ainosta oli teoksen kohokohtia. Lisäksi oopperassa esiintyivät pienemmissä osissa Koivutar (Anu Hostikka), Haavatar (Tanja Kauppinen-Savijoki) ja Pihlajatar (Riikka Rantanen). Kokonaisuuden päätti pieni Asaria-katkelma harppuineen.

Lyydian kuninkaan libretto on Eino Leinon vanhahtavaa näytelmätekstiä, joka perustuu Herodotoksen Historiateokseen. Ooppera jäi dramaturgisesti hieman vajaaksi, vaikka Johanna Freundlich ja Tuomas Hannikainen olivatkin parhaansa yrittäneet. Väinämöisen kosinnan libretto on niin ikään Leinon näytelmätekstiä, nyt Kalevalan mukaan, ja se toimi selvästi paremmin Raition iloittelevan musiikin parina.

Tuomas Hannikainen on tehnyt suuren työn sovittaessaan ja orkestroidessaan Raition musiikkia 14 soittajan kamarikokoonpanolle. Lyydian kuningas on alun perin kirjoitettu suurelle sinfoniaorkesterille, mutta Väinämöisen kosinnasta Raitio valmisti vain pianopartituurin. Alminsalissa soinut lopputulos oli erinomainen ja huolella valitut näytelmämusiikin katkelmat sitoivat esityksen osat yhteen. Hannikainen johti esityksen antaumuksella ja suurella tunteella.