Venäläisiä herkkuja Lahdessa

11.5.2017 Sinfonia Lahti, joht. Okko Kamu, sol. Jonathan Roozeman, sello Sibeliustalossa Lahdessa

Sinfonia Lahden konsertti alkoi Šostakovitšin Sellokonsertolla nro 1 Es-duuri. Nuori sellisti Jonathan Roozeman oli aivan elementissään ja yhteistyö kapellimestarin kanssa toimi saumattomasti. Että osasikin sello soida tunnetta tihkuen! Kamu balansoi esityksen aivan erinomaisesti, joten sello ei peittynyt orkesterin alle kertaakaan (tätä on joskus tapahtunut muissa kuulemissani esityksissä). Kappaleen jälkeen Roozeman kiitti orkesteria ja yleisöä residenssitaiteilijakaudestaan ja soitti ylimääräisenä Sarabande-osan jostain J. S. Bachin sellosarjasta.

Väliajan jälkeen päästiin nauttimaan Stravinskyn Petruška-baletin musiikista. Tämäkin oli aivan nappisuoritus Kamulta ja orkesterilta! Teoksen jännät käänteet ja tahtilajivaihdokset selvitettiin ongelmitta, ja koko esitystä leimasi eräänlainen leikkisyys. Kamu piti yllä vauhtia eikä säästellyt vaskien tehoissa.

Konsertin jälkeen oli mahdollisuus kuulla samaan hintaan vielä kevätillan kamarimusiikkina Schubertin Jousikvintetto C-duuri. Soittajina olivat viulistit Hannaliisa Pitkäpaasi ja Annikaisa Tikkala, alttoviulisti Lasse-Matti Laakso sekä sellistit Sanna Palas-Lassila ja Jonathan Roozeman. Esitys oli taidokas ja tunnelmaltaan vahva, mutta jaksamisen rajat alkoivat tulla yleisöllä vastaan. Ehkä jokin vähän lyhyempi kappale olisi ollut paikallaan...?

Täyden kympin Mozart-laulua!

9.5.2017 Helsingin Barokkiorkesteri, joht. René Jacobs, sol. Sophie Karthäuser, sopraano Musiikkitalossa Helsingissä

Helsingin Barokkiorkesterin konserttisarjassa saatiin jälleen johtajavieraaksi belgialaissyntyinen vanhan musiikin guru René Jacobs. Laulusolisti oli myös belgialainen, sopraano Sophie Karthäuser. HeBO jatkaa tällä ohjelmalla Euroopan-kiertueelle ja konsertoi toukokuun aikana kuudella paikkakunnalla Espanjassa, Saksassa ja Belgiassa.

Ohjelma aloitettiin viisiosaisella sarjalla Joseph Martin Krausin oopperasta Dido och Aeneas. Hienoa oli hebolaisten soitto, vaikka Aapo Häkkisen fortepiano ei meinannutkaan kuulua katsomoon saakka ja Jacobsin johtaminen oli aika merkillisen näköistä. Krausin teos esitettiin kuulemma nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Sitä seurasi kolme Mozartin aariaa: Basta, vincesti, Alma grande e nobil core sekä Bella mia fiamma, addio.

Väliajan jälkeen siirryttiin Beethoveniin: Aluksi aaria Ah! perfido ja perään Sinfonia nro 1 C-duuri. Beethovenin sinfoniat ovat kuulemma Jacobsin uusi aluevaltaus; hän ei ole johtanut niitä koskaan ennen. Minä kyllä pidin hänen näkemyksestään, olipahan hieman tavallisuudesta poikkeava esitys periodisoittimilla.

Karthäuser osoittautui aivan uskomattoman hienoksi, etten sanoisi täydelliseksi Mozart-sopraanoksi. Hänen laulunsa oli kuulasta, raikasta, sävykästä, luonnollista, linjakasta, tunteikasta ja ties mitä - adjektiiveja voisi listata paljonkin. Aivan upeita esityksiä, en muistakaan milloin olisin kuullut livenä näin hienosti tulkittuina Mozartin (ja Beethovenin) konserttiaarioita. Ylimääräisenä saimme onneksi vielä Mozartin aarian Nehmt meinen Dank, ihr holden Gönner. Aah, hunajaa korville!

Kunnon satsaus lastenoopperaan

5.5.2017 Jaakko Kuusiston ooppera Koirien Kalevala Kuopion kaupunginteatterissa

Savonlinnan Oopperajuhlien tilaamaa Koirien Kalevala -oopperaa esitettiin täysille katsomoille kesinä 2004, 2005 ja 2007. Tämän jälkeen teos on päässyt lavalle ainakin Oulussa vuonna 2009 ja Naantalissa vuonna 2010. Itse en ole aiemmin vaivautunut tätä oopperaa katsomaan, mutta nyt tuli tilaisuus korjata puute Kuopiossa, jossa huhti-toukokuun esitykset ovat myös myyneet erittäin hyvin. Teosta on usein kutsuttu lastenoopperaksi, mikä saattaa turhaan karkottaa varttuneempaa yleisöä. Kyllä tämä reilun tunnin pläjäys toimii aikuisikään ehtineellekin oikein hyvin!

Paikallisen kaupunginteatterin, Savonia-ammattikorkeakoulun ja Kuopion konservatorion yhteistuotannossa lähes kaikki esiintyjät ja orkesterin jäsenet olivat opiskelijoita. Kapellimestarina toimi Rauno Tikkanen. Virpi Rautsialan ansiokas ohjaus ei sortunut ns. lastenoopperoiden perisyntiin eli yleisön aliarvioimiseen, vaan oli monitasoinen, älyllisiäkin virikkeitä tarjoava, nokkela ja toimiva. Tapahtumia ja visuaalisuutta oli paljon, jotta pienempienkin katsojien mielenkiinto pysyi yllä. Mukana oli lavalla hortoillut Herra Hakkarainen, tanssijoita ja orkesterimontun molempiin päihin jaettu kuoro. Riitta Röpelinen oli suunnitellut hauskan puvustuksen ja Tarja Väätäinen yllättävän monipuolisen lavastuksen.

Jaakko Kuusiston musiikki toimi erinomaisesti kohtausten osana sisältäen monia hauskoja lainoja tai viittauksia. Sami Parkkisen libretto oli myös mainio - erityiskiitos siitä, että Kalevalan vanhahtavaa kieltä ja nykylapsille "outoja" sanoja oli otettu jonkin verran mukaan. Solisteista Väinämöisen roolin tehnyt Henri Tikkanen oli omaa luokkaansa. Tämä ei tietysti ole ihmekään, sillä hän opiskelee Sibelius-Akatemiassa ja omaa jo kokemusta esiintymislavoilta. Muista laulusolisteista parhaimman vaikutuksen tekivät Johanna Nylund Lemminkäisen äitinä ja Jukka Onttonen Ilmarisena. Vertti Aittola oli aivan mainio näyttelijä osassaan Lemminkäisenä, joka toimi tarinan kertojakissana.

Taas Gluckia Jyväskylässä

1.5.2017 Christoph Willibald Gluckin ooppera Paride ed Elena Siltasalissa Jyväskylässä

Vapun brunssi ja muut normaalit kuviot jäivät minulta väliin, kun suuntasin tällä kertaa Jyväskylään. Paikallisen ammattikorkeakoulun musiikin koulutus oli näet tuottanut useiden kumppaneiden kanssa Gluckin oopperan Paride ed Elena (suom. Paris ja Helena).

Paride ed Elena vuodelta 1770 on viimeinen Gluckin Wienin-kauden ns. reformioopperoista, joiden libretot laati Ranieri de' Calzabigi. Jyväskylässä teos esitettiin nyt tiettävästi ensimmäistä kertaa Suomessa. Minäkään en ollut nähnyt tätä oopperaa aiemmin, joten siinä oli lisäsyy lähteä Keski-Suomen suuntaan.

Ooppera kertoo Troijan prinssi Pariden (Paris) ja Spartan kuningatar Elenan (Helena) rakkauden kiemuroista. Kuvioon ovat sotkeutuneet jumalattaret Afrodite, Hera ja Pallas Athene sekä Eros-jumala. Ville Saukkosen ohjaus aloitti tyylikkäästi tapahtumien pohjustamisen jo alkusoiton aikana. Toteutus oli selkeä ja levollinen, ja ohjaus hyödynsi hyvin kuoroa sekä tanssijoita. Saukkonen oli suunnitellut myös lavastuksen ja puvustuksen.

Produktion hyvää kokonaisarvosanaa puolsivat myös laulusuoritukset. Taru Haili ja Miia Saari olivat erinomaisia päärooleissa, joissa oli todella paljon laulettavaa. Muissa tehtävissä esiintyivät Kaisu Tajakka, Sanna Laakso, Katariina Poikela, Heikki Niininen, Ulrika Ekström ja Leila Saari. Ohjaaja oli hieman laajentanut henkilögalleriaa, ehkä saadakseen lavalle lisää elämää. Kuoro lauloi osuutensa tarkasti ja vaikuttavasti. Orkesteria johti Anna Vähäsöyrinki, joka teki varsin hyvää työtä, vaikka pieniä ajoitus- ja balanssiongelmia olikin. Soittajisto pystyi elävään, lämpimään ja sävykkääseen musisointiin, jota rikkoivat ajoittaiset vaskien epäpuhtaudet.

Rakkautta ja taikoja kesäyössä

29.4.2017 Benjamin Brittenin ooppera A Midsummer Night's Dream Musiikkitalossa Helsingissä

Sibelius-Akatemian Oopperan kevään tuotantona on Brittenin A Midsummer Night's Dream eli Kesäyön unelma vuodelta 1960. Teoksessa on peräti 19 solistitehtävää, joten se sopii hyvin opiskelijatuotannoksi. Tällä kertaa apuja oli saatu Britanniasta, sillä produktion ohjasi Shakespeareen perehtynyt Victoria Newlyn Royal Academy of Musicista ja visuaalisesta suunnittelusta vastasi Yannis Thavoris. Solistit saivat viikon ajan erityisvalmennusta 90-vuotiaalta Dorothy Irvingilta, joka tunsi Brittenin (1913–1976) ja tämän puolison Peter Pearsin, ja joka tuntee läpikotaisin myös säveltäjän tyylin ja tämän oopperan. Varmasti ainutkertainen tilaisuus!

Newlynin ohjaus sijoitti oopperan tapahtumat nykyajan festarimaailmaan. Näkemässäni produktion viimeisessä esityksessä Helsinki Sinfoniettaa johti Markus Lehtinen. Ilta oli musiikillisesti tasapainoinen, ja kappale oli selvästi tullut soittajille tutuksi. Tärkeimmissä rooleissa esiintyivät pätevästi mm. Alina Koivula (Tytania), kontratenori Aleksan Chobanov (Oberon), Elisabet Petsalo (Hermia), Tiitus Ylipää (Demetrius) ja Annika Leino (Helena). Visa Kohva teki onnistuneen roolityön Bottomin osassa ja Heikki Hattunenkin (Flute) pääsi hassuttelemaan huoltomiehenä. Lysanderina vieraili Johannes Pietzonka Leipzigista ja Nea Alanko oli aivan mainio vikkelänä Puckina.

Gustav Djupsjöbackan jäähyväiskonsertti

28.4.2017 Die alten, bösen Lieder -konsertti Musiikkitalossa Helsingissä

Lied-voittoinen päiväni huipentui illan konserttiin Musiikkitalon Camerata-salissa. Sibelius-Akatemian liedmusiikin lehtorin virasta eläkkeelle jäävä Gustav Djupsjöbacka esiintyi kolmen laulajan kanssa. Ohjelmaksi oli valikoitunut kolme laulusarjaa, jotka ovat käsiohjelman mukaan olleet Djupsjöbackalle tärkeitä hänen uransa aikana ja joita hän pitää liedkirjallisuuden eräinä kaikkein hienoimpina edustajina.

Konsertin aloitti baritoni Kristian Lindroos Schumannin Dichterliebe-sarjalla. Väliajan jälkeen oli vuorossa baritoni Henri Tikkanen ja Poulencin Tel jour, telle nuit. Ohjelman päätti mezzosopraano Monica Groop Griegin laulusarjalla Haugtussa. Pianistina kaikissa toimi siis Gustav Djupsjöbacka.

Kokonaisuus oli aivan mykistävän hieno - näin tasokkaassa lied-konsertissa en ole vähään aikaan ollut. Nuoret miessolistit ylittivät itsensä, ja tekivät kunniaa taiteenalalleen. Griegin Haugtussasta kuulin aiemmin iltapäivällä hyvän tulkinnan, mutta Groop pisti osaamisensa ja kokemuksensa voimalla muutaman pykälän paremmaksi. Ja juhlakalu Djupsjöbackan herkästi reagoivaa, tunteista kumpuavaa pianismia ei voi liiaksi suitsuttaa.

Olin ehtinyt ostaa lipun samalle illalle Stavangerin sinfoniaorkesterin konserttiin Lahden Sibeliustalossa. Eipä jäänyt harmittamaan, että laitoin tuon lipun kiertoon ja jäin sen sijaan Helsinkiin liedin pariin. Onneksi Yle radioi jäähyväiskonsertin suorana, ja se on kuunneltavissa Areenassa vielä lähes kuukauden ajan.

Liedkonsertti venäläisissä tunnelmissa

28.4.2017 Reetta Haavisto, sopraano, Antti Pakkanen, bassobaritoni & Tuomas Juutilainen, piano Finlandia-talossa Helsingissä

Helsingin Koomisen Oopperan kevään liedkonserttien sarja eteni jo toiseksi viimeiseen konserttiin, jonka teemamaa oli Venäjä. Alun perin esiintyjinä piti olla Markus Suihkonen ja Kirill Kozlovski, mutta Haavistoa, Pakkasta ja Juutilaista saatiin.

Konsertin aloitti Antti Pakkanen, joka lauloi viisi Rahmaninovin laulua. Reetta Haavisto käväisi lavalla esittämässä Tšaikovskin kappaleen Otchego? ja Pakkanen palasi laulamaan samalta säveltäjältä laulut Net, tol'ko tot, kto znal ja Serenada Don-Zhuana.

Myös Haavisto pääsi Rahmaninovin pariin, ja esitti häneltä neljä laulua. Konsertin päätteeksi kuultiin kaksi duettoa, ensin Rahmaninovilta Dva proshchanija ja toiseksi Tšaikovskilta Shotlandskaja ballada.

Konsertissa kuultiin kautta linjan taidokkaita ja puhuttelevia esityksiä. Ehkä Pakkasen Rahmaninov-lauluissa oli hieman yksioikoisuutta, eli hän lauloi niitä melko lailla saman kaavan mukaan. Tunnelmaltaan hilpeämmässä Ikalos' li tebe, Natasha? -kappaleessa hän onnistui erittäin hyvin, samoin lopun duetoissa. Haavisto ui hieman paremmin sisälle Rahmaninovin tunnetiloihin ja esitti kaikki kappaleet erinomaisesti eläytyen.

Konsertin loistajaksi nostaisin kuitenkin teknisesti suvereenin Tuomas Juutilaisen. Olipahan upeaa pianismia nuorelta mieheltä: liikuttavaa herkkyyttä, surua ja alakuloa ja mitä vaan tarvittiin. Fantastista! Tulevalle korrepetiittorille työskentely laulajien kanssa on tietysti "peruskauraa", mutta kyllä Juutilainen jo nyt osoittaa kykyjä enempään, ykkösluokan liedpianistiksi.