tiistai 9. toukokuuta 2017

Täyden kympin Mozart-laulua!


9.5.2017 Helsingin Barokkiorkesteri, joht. René Jacobs, sol. Sophie Karthäuser, sopraano Musiikkitalossa Helsingissä

Helsingin Barokkiorkesterin konserttisarjassa saatiin jälleen johtajavieraaksi belgialaissyntyinen vanhan musiikin guru René Jacobs. Laulusolisti oli myös belgialainen, sopraano Sophie Karthäuser. HeBO jatkaa tällä ohjelmalla Euroopan-kiertueelle ja konsertoi toukokuun aikana kuudella paikkakunnalla Espanjassa, Saksassa ja Belgiassa.

Ohjelma aloitettiin viisiosaisella sarjalla Joseph Martin Krausin oopperasta Dido och Aeneas. Hienoa oli hebolaisten soitto, vaikka Aapo Häkkisen fortepiano ei meinannutkaan kuulua katsomoon saakka ja Jacobsin johtaminen oli aika merkillisen näköistä. Krausin teos esitettiin kuulemma nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Sitä seurasi kolme Mozartin aariaa: Basta, vincesti, Alma grande e nobil core sekä Bella mia fiamma, addio.

Väliajan jälkeen siirryttiin Beethoveniin: Aluksi aaria Ah! perfido ja perään Sinfonia nro 1 C-duuri. Beethovenin sinfoniat ovat kuulemma Jacobsin uusi aluevaltaus; hän ei ole johtanut niitä koskaan ennen. Minä kyllä pidin hänen näkemyksestään, olipahan hieman tavallisuudesta poikkeava esitys periodisoittimilla.

Karthäuser osoittautui aivan uskomattoman hienoksi, etten sanoisi täydelliseksi Mozart-sopraanoksi. Hänen laulunsa oli kuulasta, raikasta, sävykästä, luonnollista, linjakasta, tunteikasta ja ties mitä - adjektiiveja voisi listata paljonkin. Aivan upeita esityksiä, en muistakaan milloin olisin kuullut livenä näin hienosti tulkittuina Mozartin (ja Beethovenin) konserttiaarioita. Ylimääräisenä saimme onneksi vielä Mozartin aarian Nehmt meinen Dank, ihr holden Gönner. Aah, hunajaa korville!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti