Atlantiksen keisari Turussa

14.9.2016 Viktor Ullmannin ooppera Der Kaiser von Atlantis Logomossa Turussa

Der Kaiser von Atlantis syntyi säveltäjä Viktor Ullmannin ja runoilija Peter Kienin yhteistyön tuloksena Theresienstadtin keskitysleirillä vuonna 1943. Teos jäi tuolloin jo harjoitusvaiheessa sensuurin hampaisiin ja esittämättä. Atlantiksen keisarin katsottiin viittaavan Hitleriin - hän kun määrää oopperassa kaikki sotimaan keskenään kuolemaan saakka. Ehkä muukin tematiikka ja vallanhimon käsittely liippasi natseja liian läheltä...

Päivi Nisulan johtama Saaristo-ooppera on jälleen tehnyt mielenkiintoisen tuotannon ja eräänlaisen kulttuuriteon tuomalla tämän Suomessa vain harvojen tunteman teoksen lavalle. Esityksiä Turun Logomossa on harmillisesti vain kaksi (tämän ensi-illan jälkeen vielä 17.9.), mutta keväällä 2017 teos kuulemma esitetään myös Oulussa.

Oopperan oli ohjannut Pertti Sveholm. Hän oli kokeneena teatterimiehenä välttänyt ilmeisimmät sudenkuopat ja rimanalitukset. Oopperasta nähtiin tyylikäs, ajaton ja ajatuksia herättävä ohjaus. Timo Alhasen valaistus ja lavastus sekä Elias Nurmen videoprojisoinnit loivat esitykselle miellyttävät puitteet. Puvustus oli Anna Helena Hannikaisen suunnittelema.

Pientä orkesteria johti aina ammattitaitoinen Jaakko Kuusisto. Oopperan keveähkö musiikki oli paikoin aika harrastelijamaista, mutta kivasti siinä oli hyödynnetty eri instrumentteja. Kuudesta laulusolistista Joonas Asikainen lauloi kauniisti ja sävykkäästi, mutta jotenkin vaisusti, kuin ääntään säästellen. Anu Hostikka, Päivi Nisula ja Juha Hostikka tekivät varmaa perustyötä omissa rooleissaan. Jussi Salosen äänessä oli teoksen alkupuolella horjuvuutta, mutta hän paransi suoritustaan oopperan edetessä. Nicholas Söderlund oli vaikuttava Kuolema, jonka yläsävelet jäivät kuitenkin syttymättä oopperan ensimmäisessä kohtauksessa.

Sibeliuksen pianomusiikkia

10.9.2016 Johannes Piirto, piano Lahden musiikkiopiston Kalevi Aho -salissa

Tämän vuoden Sibelius-festivaali Lahdessa jäi osallistumiseni suhteen laihaksi. Torstain ja perjantain mielenkiintoiset sinfoniakonsertit jäivät väliin, sillä Helsingissä oli samoina iltoina houkuttelevampaa ohjelmaa (mm. Karita Mattila RSO:n solistina ja Elektra Kansallisoopperassa).

Lauantain matineakonserttiin sentään ehdin. Lahden musiikkiopiston Kalevi Aho -salissa kuultiin Sibeliuksen pianomusiikkia Johannes Piirron esittämänä.

Konsertti alkoi Sonaatilla F-duuri op. 12. Kappaleen jälkeen Piirto kertoi hieman suhteestaan Sibeliuksen pianomusiikkiin ja tämän konsertin ohjelmasta. Epämuodollinen tarinointi oli oikein mukava oivallus, mutta valitettavasti yleisössä runsaasti edustettuina olleet ulkomaalaiset eivät päässeet lainkaan kärryille. Ehkä pieni englanninkielinen summary olisi ollut paikallaan?

Ohjelma jatkui Viidellä kappaleella op. 75 eli ns. Puusarjalla. Ja päätöksenä kuulimme Kymmenen kappaletta pianolle op. 58, jonka Piirto mainitsi suosikikseen Sibeliuksen pianotuotannosta.

Piirto tarjoili Sonaatissa ihailtavan jäsentynyttä ja varmaa pianismia. Puusarjan miniatyyrit olivat hivelevän kauniita luontokuvia. Hän liikkui vaivattomasti tunnelmasta toiseen ja pystyi varsinkin opuksessa 58 luomaan niin vahvoja karaktäärejä, että mieli aivan tulvi monenlaisista elävistä kuvista. Hienoa!

Erinomainen Elektra uudemman kerran

9.9.2016 Richard Straussin ooppera Elektra Kansallisoopperassa Helsingissä

Kävin toukokuussa elokuvissa katsomassa Patrice Chéreaun ohjaaman Elektra-produktion The Metropolitan Operasta New Yorkista. Jo silloin oli tiedossa, että tämä viiden oopperatalon ja yhden festivaalin yhteistuotanto on tulossa syyskuussa Helsinkiin. Kehua retostin elokuvissa kokemaani niin, että ilman muuta oli pakko päästä näkemään ooppera myös livenä.

Musiikillisesti Kansallisoopperan esitys oli itsestäänselvästi vaikuttavampi kuin elokuvissa kuultu. Kyllä livemusiikki on aina oma juttunsa, ja nyt Esa-Pekka Salosen kyvyt pääsivät loistamaan ilman elokuvasalin latistavaa äänentoistoa. Kansallisoopperan salissa kuultiin aivan uskomatonta ilotulitusta ja suuria tehoja!

Solisteista vain kaksi, eli Klytaimnestran roolin laulanut Waltraud Meier ja palvelustyttönä esiintynyt Bonita Hyman, olivat samoja kuin Metropolitanissa. Meier lauloi kyllä erinomaisesti, mutta hieman eletyt vuodet alkavat jo hänen äänessään kuulua. Parasta ennen -päiväys on selvästi jo takana päin... Tätä ongelmaa ei ollut Evelyn Herlitziuksella, joka oli Elektrana aivan uskomaton pakkaus ja äänitykki. Hän ei hävinnyt lainkaan Nina Stemmelle, joka lauloi roolin New Yorkissa. Myös Elisabet Strid (Krysotemis) teki oikein vakuuttavaa jälkeä.

Muissa rooleissa esiintyivät mm. Mika Pohjonen (Aigistos) ja Tommi Hakala (Orestes), jotka molemmat tekivät pätevää työtä. Pienemmissä tehtävissä kuultiin mm. Esa Ruuttusta, Jenni Lättilää, Dan Karlströmiä, Jyrki Korhosta, Sari Nordqvistia, Anu Ontrosta, Pauliina Linnosaarta ja Kirsi Tiihosta. Heistä viimeksi mainittu esitti lauluosuutensa aivan erinomaisen sävykkäästi.

Valkyyria jyräsi

8.9.2016 Radion sinfoniaorkesteri, joht. Hannu Lintu, sol. Karita Mattila, Simon O'Neill ja Mika Kares Musiikkitalossa Helsingissä

RSO:n torstaisarjan konsertti Musiikkitalossa alkoi Mozartin Sinfonialla nro 36 eli "Linziläisellä". Lintu johti siitä hyvin tasapainoisen, ilmavan, hengittävän ja jotenkin kompaktin esityksen. Ehkä yleisö ei tällä kertaa jaksanut paneutua Mozartiin riittävästi, kun konsertin päänumero kutkutti jo kovasti mielissä. (En ylipäätään ymmärtänyt ohjelmasuunnittelun eli Mozartin ja Wagnerin kappaleiden yhdistämisen ideaa, vaikka Lintu sitä yrittikin selittää eilisessä Kantapöytä-ohjelmassa.)

Väliajan jälkeen tarjoiltiin itse pihvi, eli konserttiversio Wagnerin Valkyyria-oopperan ensimmäisestä näytöksestä. Nyt olivat palikat todella kohdallaan! Karita Mattilan hienosävyinen, eläytyvä ja herkkä tulkinta Sieglindestä hurmasi, kuten myös Simon O'Neillin (Siegmund) upea tenori, josta löytyi tarpeen mukaan hentoja sävyjä tai metallista ytyä ja voimaakin vaikka kuinka. Solistikaartissa kolmantena laulanut Mika Kares sai Hundingin hahmoon luonnetta ja laulukin toimi erinomaisesti.

RSO soitti niin hienosti, että ihan kävivät kokeneesta oopperaorkesterista, joka soittaa Wagneria vähän väliä. Lintu balansoi soiton laulajien kanssa aivan esimerkillisesti, ja antoi solisteille hyvin tilaa hiljaisemmissa ja herkemmissä kohdissa. Ei viisarin tarvitse aina olla forte-asennossa edes Wagnerin oopperassa!

Odysseuksen kotiinpaluu

3.9.2016 Claudio Monteverdin ooppera Il ritorno d'Ulisse in patria Helsingin Konservatorion konserttisalissa

Helsingin Konservatorion konserttisalissa Helsingin Ruoholahdessa esitettiin viime vuonna Monteverdin L'Orfeo. Se sai nyt jatkoa säveltäjän vuonna 1640 kantaesitetystä teoksesta Il ritorno d'Ulisse in patria (suom. Odysseuksen kotiinpaluu). Vieläköhän se kolmas, eli Poppean kruunaus olisi luvassa myöhemmin?

On perin merkillistä, että Odysseuksen kotiinpaluuta ei ole esitetty Suomessa aiemmin! Itse näin oopperan muutama vuosi sitten Berliinissä ja tykästyin sen musiikkiin kovasti. Tässä Helsingin produktiossa Edward Ananian-Cooper johti (ainakin pääosin) opiskelijoista koottua parikymmenhenkistä orkesteria. Musiikki oli hyvin värikästä, sillä yhtyeeseen kuuluivat urkujen ja cembalon sekä tavanomaisimpien barokkijousien ja -puhaltimien lisäksi regaali, arkkiluuttu, barokkikitara, teorbi, arpa dobbia (tosin ei tässä näkemässäni esityksessä), lirone, dulcian, sinkki ja kampiliira. Hienoa oli soitanto, vaikka sinkin ja trumpetin soittajien epäpuhtaudet vihloivatkin korvaa useaan otteeseen.

Oopperan oli ohjannut Ville Saukkonen. Olen nähnyt muutamia kymmeniä hänen ohjauksiaan, ja tämä kiilasi kyllä ihan kärkipäähän. Mahdottoman hieno ja mietitty toteutus, jossa pelkistettyä näyttämökuvaa ja tyyliteltyjä lavatapahtumia kuvitettiin oivaltavasti. Laura Humppilan ja Physical Opera -ryhmän tanssijoiden koreografia oli tässä keskeisessä roolissa. Carita Elkon projisoinnit hyödynsivät mm. sotakuvastoa ja valot oli suunnitellut Eero Alava. Hanna Hakkaraisen puvut olivat hyvin tyylikkäitä ja Annukka Ollilan maskeeraus oli olennainen osa mm. jumalten ulkoasua.

Esityksen laulusolistit olivat pääsääntöisesti erinomaisia. Suurimmissa tehtävissä olivat Juho Punkeri (Odysseus) ja Katariina Heikkilä (Penelope). Heidän poikansa Telemakhosin roolin esitti Jarno Lehtola. Jumalpoppoon vahvoja laulajia olivat Meri Metsomäki (Minerva), Erik Rousi (Neptunus), Juha-Pekka Mitjonen (Jupiter) ja Satu Strömberg (Juno). Muissa rooleissa olivat mm. Elisabet Petsalo (Eurykleia), Tero Halonen (Eumaios), Jarkko Salminen (Antinos), David Hackston (Pisandros), Kalle Virtanen (Anfinomos) ja Mikko Sateila (Iro).

Venezuelan ihmeitä

2.9.2016 Simón Bolívar Symphony Orchestra of Venezuela, joht. Gustavo Dudamel Musiikkitalossa Helsingissä

Helsingin juhlaviikot tuotti Musiikkitaloon konsertoimaan Venezuelan musiikkikoulutuksen kruununjalokiven, Simón Bolívar -sinfoniaorkesterin. Samanniminen nuoriso-orkesteri perustettiin jo 1975, mutta viisi vuotta sitten nimestä pudotettiin nuoriso-sana pois. (Vaikka hyvin nuorelta suurin osa muusikoista näytti edelleen.) Orkesteria johti El Sistema -järjestelmän kasvatti Gustavo Dudamel. Komeettana kapellimestaritaivaalle ponkaissut mies on vakiinnuttanut asemansa jo vuosia sitten, viimeistään 2009 alkaneen Los Angelesin kiinnityksensä myötä.

Venezuelalaiset aloittivat maanmiehensä Paul Desennen vuonna 2014 säveltämällä kappaleella Hipnosis Mariposa. Eteläamerikkalaisissa tunnelmissa liikuttiin myös Heitor Villa-Lobosin Bachianas brasileiras -sarjassa nro 2. Väliajan jälkeen vaihdettiin Raveliin: ensin Daphnis et Chloé, sarja nro 2 ja toisena vauhdikas La valse.

Kuulimme perussiistiä ja teknisesti hyvätasoista soittoa, mutta tajunnanräjäyttäjäksi tai erityisen mieleenpainuvaksi, elämää suuremmaksi kokemukseksi tästä konsertista ei ollut. Syytä saattoi olla myös ohjelmistossa, sillä yleisökin alkoi lämmetä vasta konsertin lopussa ja kahden ylimääräisen aikana. Jopa Dudamel vaikutti ohjelman alkupuolella jotenkin ponnettomalta ja leipääntyneeltä, mutta kyllä häneenkin tuli puhtia Ravelin kappaleissa. Etenkin Daphnis et Chloé -sarjassa orkesteri tavoitti hienosti impressionistisen sointimaailman. Ensimmäisenä ylimääräisenä kuultiin Isolden lemmenkuolo -kohtaus Wagnerin oopperasta Tristan ja Isolde. Se oli yllättäen mahalasku, jossa orkesteri ja Dudamel eivät tavoittaneet wagneriaanisia sävyjä lainkaan. Toista ylimääräistä, rytmikästä latinokappaletta, en tunnistanut.

Ylimaallinen Lang Lang

1.9.2016 Radion sinfoniaorkesteri, joht. Hannu Lintu, sol. Lang Lang, piano Musiikkitalossa Helsingissä

Helsingin juhlaviikkojen kauan odotettu ja (tietenkin) hyvissä ajoin loppuunmyyty konsertti alkoi Beethovenin Coriolan-alkusoitolla op. 68. Mahtava lähtö RSO:lta, sillä Hannu Lintu sai tutusta kappaleesta aikaan erittäin jäntevän ja menevän tulkinnan.

Ja sitten lavalle asteli pianon supertähti Lang Lang. Hänen ohjelmassaan oli peräti kaksi konserttoa, joista ensin kuultiin Beethovenin Pianokonsertto nro 4 G-duuri op. 58. En muista aiemmin kuulleeni tästä teoksesta yhtä sielukasta, tunteisiin käyvää ja ilmavaa tulkintaa. Aivan uskomattoman hienoa ja taitavaa soittoa Lang Langilta - vaikutus oli huumaava! Minua ei haitannut pätkääkään se, että solistimme otti melkoisia vapauksia suhteessa partituuriin.

Väliajan jälkeen kuultiin ohjelman myöhäisenä lisäyksenä Einojuhani Rautavaaran sävellys Lintukoto. Rauhallinen, tasapainoinen ja vähän haikeakin kappale oli hieno kunnianosoitus ja muistelo edesmenneelle mestarille. Lintu eläytyi teokseen niin, että tahtipuikko onnistui lentämään kädestä!

Lang Langin toisena numerona kuultiin Prokofjevin Pianokonsertto nro 3 C-duuri op. 26. Tässä solisti pääsi näyttämään hurjempia puoliaan, erinomaista tekniikkaansa sekä virtuositeettiaan paremmin kuin Beethovenin konsertossa. RSO oli Linnun johdolla todella hyvässä vedossa ja teki tarkkuustyötä tulkinnan kärsimättä.

Konserttia ja sen solistia voi luonnehtia yhdellä sanalla fantastiseksi. Minäkin vanhana kyynikkona jouduin myöntämään, että Lang Lang ei ole vain tyhjän hypetyksen ja markkinakoneiston tuotosta. Hänen soittonsa oli kerta kaikkiaan ylimaallista! Solisti kiitti mahtavista suosionosoituksista peräti kahdella ylimääräisellä (Manuel Poncen Intermezzo ja Manuel de Fallan hurmaava Tulitanssi).