lauantai 29. elokuuta 2015

Vaikuttava Wozzeck


28.8.2015 Alban Bergin ooppera Wozzeck Musiikkitalossa Helsingissä

Helsingin juhlaviikot tarjosi meille oopperan ystäville vielä yhden herkkupalan: Bergin Wozzeck esitettiin Musiikkitalossa eräänlaisena puolinäyttämöllisenä konserttiversiona. Näyttämösovituksen oli tehnyt Erik Söderblom. Visualisoinnista vastasi Petteri Tikkanen, jonka livenä piirtämät kuvitukset heijastettiin valkokankaille. Veikeä efekti syntyi siitä, että kamera kuvasi jokaisen Tikkasen piirroksen aluksi mustavalkoisena, ja vähät värit "syttyivät" kuviin vasta loppuvaiheessa.

Orkesterina oli Radion sinfoniaorkesteri Hannu Linnun johdolla. RSO pani parastaan Linnun tuiman ja vauhdikkaan komennon alla, ja lopputulos oli kyllä upea. Ajoittain lauluosuudet meinasivat peittyä pauhaavan soiton alle. Pienissä kuoro-osissa piipahtivat Dominante ja Helsingin Saksalaisen koulun Die Singknöpfe.

Solistikaarti oli kauttaaltaan laadukas. Wozzeckin osan lauloi itävaltalainen baritoni Florian Boesch. Hän teki roolihahmostaan ehkä hieman yksinkertaisen, kohtalon heittelemän miehen. Komeasta laulusta huolimatta osa roolin mahdollisuuksista jäi käyttämättä. Tätä ongelmaa ei ollut Karita Mattilan kohdalla. Hän tulkitsi Marien roolin kertakaikkisen upeasti; ensiluokkaista näyttelijäntyötä ja eläytymistä aina asuvalintaa myöten! Ja laulusta löytyi kaikenlaisia sävyjä tilanteen mukaan. Kapteenin osan teki syntyjään australialainen tenori Hubert Francis. Hän oli melkoinen luonnenäyttelijäkyky, eikä laulukaan hullummin sujunut. Muissa osissa nähtiin ja kuultiin Tuomas Pursio, Christian Juslin, Tuomas Katajala, Anna Danik, Nicholas Söderlund, Aarne Pelkonen ja Simo Mäkinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti