sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Merikanto-laulukilpailun finaali


4.7.2015 Merikanto-laulukilpailun finaali Mäntyharjun kirkossa

Taidekeskus Salmelan järjestämän neljännen Merikanto-laulukilpailun finaali kilpailtiin illalla 4.7. Mäntyharjun kirkossa. Välierä oli jo aiemmin samana iltapäivänä, mutta siihen en valitettavasti ehtinyt.

Tuomaristo (Aarno Cronvall, pj., Gustav Djupsjöbacka, Essi Luttinen ja Jaakko Ryhänen) oli valinnut 17:sta välieräkilpailijasta kuusi finalistia. Jokainen esitti yhden Oskar Merikannon, yhden Aarre Merikannon ja juhlavuoden kunniaksi myös yhden Jean Sibeliuksen laulun pianosäestyksellä.

Finaalin aloitti baritoni Samuli Takkula pianistinaan Maria Männikkö. Kuulimme Sibeliuksen laulun Till Frigga, Aarre Merikannolta Kehtolaulun ja Oskar Merikannolta ikitutun Elämälle-kappaleen. Takkulalla oli kaunissävyinen ja miellyttävä ääni, mutta laulamista vaivasi lähes kautta linjan alavireisyys. Suoritus ei ikävä kyllä vakuuttanut.

Toisena lauloi tenori Juho Punkeri. Hänen pianistinaan oli Joel Papinoja. Ohjelman muodostivat Oskarin Itkevä huilu, Sibeliuksen Vilse ja Aarren Pan. Punkerin yritys rakentaa lauluihin persoonallista tulkintaa jäi vajaaksi, mutta vilkkaat tenorikädet olivat sentään vauhdissa!

Kolmantena vuorossa oli mezzosopraano Laura Mäkitalo, pianistina jälleen Papinoja. Ensin kuultiin Aarre Merikannon Kesäyö, sitten Oskar Merikannon Omenankukat ja lopuksi Sibeliuksen Var det en dröm? Mäkitalon sävykäs ääni ja sisäistynyt tulkinta miellyttivät, joskin Sibeliuksen kappaleen olen kuullut hänen esittävän parikin kertaa huomattavasti paremmin ja dramaattisemmin kuin nyt.

Neljäs kilpailija oli baritoni Joonas Asikainen, jonka pianistina jatkoi edelleen Joel Papinoja. Kuulimme Sibeliuksen Vilsen, Aarre Merikannon kappaleen Salo kuutamolla ja Oskar Merikannon Elämälle-laulun. Asikainen onnistui hyvin ja ohjelma oli tasapainoinen. Esimerkiksi Vilsen esitys oli teknisesti hyvä ja sävykäs sekä tulkinnallisesti paljon parempi kuin Juho Punkerilla. Asikaisen äänessä oli Salo kuutamolla -kappaleessa paikoin aivan jormahynnismäisiä sävyjä!

Seuraavaksi kuulimme sopraano Niina Laitista. Hän esitti Oskarilta Nocturnen, Aarrelta laulun Kväll på stranden ja Sibeliukselta Var det en dröm? -kappaleen. Laitinen on teknisesti varsin hyvä laulaja, mutta molempien Merikantojen kappaleissa hänen äänensä muuttui ylärekisterissä aivan sävyttömäksi ja kireäksi. Sibeliuksen vaativassa laulussa hän sen sijaan onnistui erinomaisesti - nautittava esitys!

Finaalin päätti sopraano Hannakaisa Nyrönen pianistinaan Asta Onnila. Jo ensimmäisen kappaleen aikana (Sibeliuksen Kaiutar) ajattelin, että noinkohan tässä on voittaja, vaikka Nyrösen äänenvärissä on kyllä jotain, joka vähän potkii minulla vastaan. Onnilan kolkosta pianismista en pitänyt tässä kappaleessa. Aarre Merikannon Askeleita ja Oskar Merikannon Kun vaan laulaa saan saivat voimakkaat, teknisesti varmat esitykset.

Ja niinhän siinä kävi, että Nyrönen vei voiton. Toiseksi tuomaristo sijoitti Laitisen ja kolmanneksi Asikaisen. Itse en ehkä olisi Laitista noin korkealle sijoittanut, mutta tuomaristolle ratkaisu oli ilmeisen helppo, sillä he miettivät kirkon sakastissa päätöstään vain 15 minuutin ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti