Barokkiooppera onnistuneesti nykypäivään

14.7.2017 Jean-Philippe Rameaun ooppera Zoroastre Komische Oper Berlinissä

Jean-Philippe Rameau (1683-1764) sävelsi Zoroastre-oopperan kypsässä iässä vuonna 1749. Kantaesitys Pariisissa sai melko laimean vastaanoton, ja seitsemää vuotta myöhemmin eli 1756 tästä tragédie en musiquesta valmistui revisoitu versio. Muiden muutosten lisäksi Rameau sävelsi uutta musiikkia kolmeen näytökseen viidestä. Uusi versio oli suuri menestys.

Berliinissä Zoroastrea ei ole esitetty koskaan ennen tätä Komische Operin tuotantoa. Ohjaajana on vuonna 1980 syntynyt ja kovassa nosteessa oleva Tobias Kratzer. Hänet on mm. kiinnitetty Bayreuthin Tannhäuserin ohjaajaksi vuonna 2019. Zoroastren ohjaus oli taitava ja pieniäkin yksityiskohtia myöten hiottu, mutta ei kuitenkaan tylsäksi sliipattu. Mukana oli aimo annos huumoria ja mielenkiintoa ylläpitävää visuaalisuutta (mm. nurmikon muurahaisten edesottamusten seuraaminen oli loistava idea!). Tarina oli siirretty onnistuneesti nykypäivään - Zoroastre ja Abramane olivat eri puusta veistetyt riitelevät naapurit. Ohjaaja ei kuitenkaan voi mitään sille, että teoksen libretto on vähän pitkäpiimäinen ja tarina etenee verkkaisesti - kuten barokin ajan oopperoissa niin usein.

Musiikillisesti ilta oli tasapainoinen ja laadukas. Brittiläinen Rameau-spesialisti Christian Curnyn teki kapellimestarina erinomaista työtä eikä orkesterin osuudessa ollut moittimista. Tärkeimpien solistitehtävien roolituksessa oli onnistuttu hyvin: Thomas Walker selvitti hienosti Zoroastren korkean tenoriroolin. Thomas Dolié oli Abramane, Katherine Watson Amélite ja Nadja Mchantaf oli Érinice. Niin, ja vielä on mainittava Rainer Sellmaier, jonka suunnittelemat lavasteet ja puvut olivat upeat.

Tasokas opiskelijaorkesteri Berliinissä

13.7.2017 Symphonisches Orchester der Humboldt-Universität, joht. Constantin Alex, sol. Sander Stuart, alttoviulu Emmaus-Kirchessä Berliinissä

Komische Operin festivaalin ohjelmassa oli tänään Sevillan parturi. Päätin jättää esityksen väliin, koska ooppera on vähän liiankin tuttu, ja elokuussa se pitää jälleen mennä katsomaan Aleksanterin teatterissa Helsingissä.

Menin kuuntelemaan Rossinin sijaan Bartókin ja Tšaikovskin musiikkia. Humboldt-yliopiston sinfoniaorkesteri esiintyi Berliinin kaakkoisosassa sijaitsevassa Emmaus-Kirchessä. Se on viehättävä, pienen puistikon ympäröimä vuonna 1893 valmistunut tiilikirkko.

Ohjelma alkoi Bartókin Konsertolla alttoviululle ja orkesterille, joka jäi vuonna 1945 leukemiaan kuolleelta säveltäjältä kesken. Alttoviulukonserton pätevänä ja herkkävaistoisena solistina toimi Sander Stuart.

Väliajan jälkeen kuultiin Tšaikovskin Sinfonia nro 6 h-molli eli se "pateettinen" vuodelta 1893. Orkesterissa oli yli 80 nuorta muusikkoa, joten volyymiä ja soinnin muhkeutta riitti oikein kivasti. Soitto oli tarkkaa ja kurinalaista Constantin Alexin johdolla. Erityisesti vasket tekivät vaikutuksen samoin kuin kontrabassojen jykevä sointi.

Barrie Kosky ei taaskaan pettänyt

12.7.2017 Oscar Strausin operetti Die Perlen der Cleopatra Komische Oper Berlinissä

Berliinin Komische Operin intendentti ja pääohjaaja Barrie Kosky on ohjannut viime vuosina taloonsa useita operetteja, jotka ovat nousseet yleisön suosikeiksi. Nyt oli vuorossa itävaltalaisen Oscar Strausin vuonna 1923 kantaesitetty Die Perlen der Cleopatra eli Kleopatran helmet.

Koskyn operettiproduktiot tunnetaan poskettomasta huumorista, vauhdikkaasta menosta ja tanssinumeroista sekä raikkaista oivalluksista. Mietin ennen esitystä, että jokohan mies alkaa toistaa itseään ja saamme väljähtynyttä vanhojen ideoiden kierrätystä, mutta vielä mitä! Koskyn mielikuvitus on nähtävästi ehtymätön luonnonvara, ja Die Perlen der Cleopatra oli aivan täyttä tykitystä alusta loppuun. Partituuria oli sorkittu melkoisesti, mutta menköön nyt tämän kerran ilman suurempia jupinoita...

Tämä Komische Oper Festivalin ohjelmaan kuulunut kauden viimeinen näytös ei syntynyt onnellisten tähtien alla. Pampylosin roolia tehnyt Dominique Horwitz nimittäin sairastui pari päivää ennen esitystä, eikä varamiehen löytäminen ollut helppoa. Operettia on esitetty Berliinissä viimeksi 1920-luvulla, joten ymmärrettävästi teos ei kuulu kovin monen nykylaulajan ohjelmistoon. Mutta onneksi meillä on Max Hopp, joka jäi uskomattomana kykynä mieleeni Strausin Eine Frau, die weiss, was sie will! -operetista Komische Operissa vuonna 2015. Hopp otti haasteen vastaan, ja opetteli uuden roolin kahdessa päivässä! Hän piti varmuuden vuoksi plaria kädessään koko esityksen ajan, mutta se oli ymmärrettävää eikä lainkaan haitannut.

Esitys pääsi alkamaan noin 45 minuuttia ilmoitettua myöhemmin. Syy tähän jäi hieman epäselväksi, mutta ilmeisesti jonkun solistin liikenneyhteydet olivat myöhässä rankkasateen vuoksi. Joka tapauksessa moitteet huonosta tiedottamisesta Komische Operille - osa yleisöstä sai istua turhaan yli puoli tuntia katsomossa ilman minkäänlaista kuulutusta tai informaatiota.

Mutta hyvää kyllä kannatti odottaa. Rufus Didwiszus ja Victoria Behr olivat suunnitelleet näyttävät lavasteet ja puvut. Lavalla usein nähtyjen tanssijoiden koreografiat olivat Otto Pichlerin työtä. Kuoro oli mainiosti mukana ja Lindenquintett Berlin -mieskvintetti esiintyi spesiaalitehtävissä. Kapellimestarina toimi Adam Benzwi, jonka vauhdikas ote yllytti orkesterinkin huippusuoritukseen.

Max Hoppin (Pampylos) ohella suurimman vaikutuksen teki Dagmar Manzel (Cleopatra), jonka tiedän jo ennestään huikean monipuoliseksi ja laaja-alaiseksi taiteilijaksi. Aivan uskomattoman upeaa työtä! Kommunikaatio vanhan partnerin Hoppin kanssa toimi moitteettomasti, ja he jopa yltyivät improvisoimaan pari kertaa! Peter Borling oli komeasti laulanut Silvius ja Talya Lieberman hurmaava Charmian. Johannes Dunzin kaunista tenoria oli miellyttävä kuunnella Beladoniksen roolissa. Vanha tuttu ja aina luotettava Peter Renz teki oivallisen tuplaroolin kapinallispäällikkö Kophrana ja Marcus Antoniuksena.

Animaatioiden satumaailmassa

11.7.2017 Igor Stravinskyn baletti Petruška ja Maurice Ravelin ooppera L'enfant et les sortilèges Komische Oper Berlinissä

Komische Oper Festival 2017 käynnistyi jännittävällä kahden teoksen illalla. Brittiläinen teatteriryhmä 1927 nousi oopperamaailman puheenaiheeksi loppuvuodesta 2012, kun heidän 1920-luvun mykkäfilmien maailmaan sijoittuva Taikahuilu-produktionsa tuli ensi-iltaan Berliinissä. Se oli oopperayleisölle jotain aivan uutta ja ennennäkemätöntä. Tuotannon suosio oli huikea, ja se myytiin pian moniin maihin. Suomessa Kansallisooppera toi produktion näyttämölle keväällä 2016 ja se palaa ohjelmistoon syksyllä 2017. (Kannattaa ilman muuta mennä katsomaan, jos et ole vielä käynyt!)

Tuon Taikahuilun tekijäpoppoo, nimeltään siis 1927, teki tämän vuoden tammikuussa paluun Komische Operin näyttämölle uudella tuotannolla, joka koostuu kahdesta hyvin erilaisesta teoksesta. Aluksi nähtiin upeasti animaatioita ja eläviä esiintyjiä yhdistävä Petruška. Musiikkina oli Stravinskyn vuonna 1947 tekemä baletin uudistettu versio pienemmälle orkesterille. Slava Volkov (Mauri) ja Pauliina Räsänen (Ballerina) esittivät huikeita akrobaattinumeroita. Tiago Alexandre Fonseca (Petruška) oli mainio koominen hahmo, jolta sujuivat myös monenlaiset temput. Tässä sai yleisö nauraa kyllikseen!

Väliajan jälkeen oli vuorossa Ravelin ooppera L'enfant et les sortilèges eli Lumottu lapsi. Sen meno oli vähän hillitympää, mutta tekijöiden mielikuvitus ei tuntenut mitään rajoja. Teos oli pullollaan aivan mainioita animaatioita ja yksityiskohtia! Esityksessä oli jonkinlaisia teknisiä ongelmia, ja se jouduttiin keskeyttämään muutaman minuutin ajaksi. Lapsena esiintyi Nadja Mchantaf ja muissa osissa mm. Ezgi Kutlu, Emily Hindrichs ja Denis Milo. Suurin osa pienemmistä rooleista laulettiin kulisseista. Molempien teosten kapellimestarina toimi Martyn Brabbins.

Järkyttävä kurkistus sairaaseen mieleen

10.7.2017 Wolfgang Rihmin ooppera Jakob Lenz Staatsoper im Schiller Theaterissa Berliinissä

Poimin Berliinin Staatsoperin INFEKTION!-festivaalin ohjelmasta vielä toisen teoksen, Wolfgang Rihmin kamarioopperan Jakob Lenz. Vuonna 1952 syntynyt Rihm on vaikuttanut mm. sävellyksen professorina Karlsruhessa sekä häärännyt musiikillisena neuvonantajana ja nimikkosäveltäjänä monilla tahoilla Saksassa.

Vuosina 1977-78 sävelletty Rihmin yksinäytöksinen ooppera koostuu kolmestatoista kohtauksesta. Teos kantaesitettiin Hampurissa 1979. Libretto perustuu Georg Büchnerin novelliin, joka kertoo vaiheesta Jakob Michael Reinhold Lenzin elämässä. Lenz oli 1700-luvun jälkipuoliskolla elänyt baltiansaksalainen kirjailija ja runoilija, joka sairastui paranoidiseen skitsofreniaan. Lenz asui alkuvuodesta 1778 ystävänsä Kaufmannin luona, joka toimitti sairaan miehen pastori Oberlinin hoitoon. Oberlinin hoitojakso onnistui kuitenkin vain pahentamaan Lenzin tilaa.

Tämä Staatsoperin Jakob Lenz on yhteistuotanto, joka on nähty ennen Berliiniä Stuttgartissa ja Brysselissä. Ohjaaja Andrea Brethin onnistunut toteutus saa katsojan kulkemaan melkoista tunteiden vuoristorataa. Ooppera loppuu karmeaan kohtaukseen, jossa ulosteilla itseään sotkeva Lenz sidotaan kiinni sänkyyn ja jätetään hokemaan yksin tyhjyyteen. Lavastus oli Martin Zehetgruberin ja puvut Eva Desseckerin. Kapellimestarina toimi Franck Ollu.

Georg Nigl oli aivan loistava Lenz. Rihm on kirjoittanut päähenkilölle paljon vaikeaa ja vaihtelevaa laulettavaa, mutta Nigl klaarasi kaiken kunnialla näyttelemistä myöten. Henry Waddington (Oberlin) ja John Graham-Hall (Kaufmann) olivat muissa solistitehtävissä. Kuusihenkisessä kuorossa oli mukana suomalaisille tuttu Olga Heikkilä.

Jakob Lenz oli todennäköisesti viimeinen näkemäni oopperaesitys Schiller Theaterissa. Lokakuussa 2017 Staatsoper aloittaa uuden kauden kotitalossaan Unter den Lindenillä seitsemän vuotta kestäneen peruskorjauksen jälkeen. Tuskin maltan odottaa millaiseen loistoon vanha 1700-luvun oopperatalo on kunnostettu. Tavataan siellä!

Onnistunut oopperaversio Strindbergin kauhunäytelmästä

9.7.2017 Aribert Reimannin ooppera Die Gespenstersonate Staatsoper im Schiller Theaterissa Berliinissä

Tämänkertainen Berliinin-matkani alkoi Staatsoperin INFEKTION!-festivaalin esityksellä. Schiller Theaterin pienelle Werkstatt-näyttämölle oli tuotettu Aribert Reimannin Die Gespenstersonate (suom. Aavesonaatti), joka sai kantaesityksensä Berliinissä vuonna 1984. Keväällä 81 vuotta täyttänyt Reimann oli saapunut itsekin katsomaan tämän näytöksen.

Noin puolitoista tuntia kestävän oopperan libretto on sovitettu August Strindbergin samannimisestä näytelmästä. Oopperassa on onnistuttu säilyttämään henkilöiden arvoituksellisuus ja tarinan unenomaisuus tai oikeammin painajaismaisuus. Reimannin tehokas musiikki oli aina tilanteen tasalla ja pieni orkesteri teki hyvää työtä Michael Wendebergin tarkassa johdossa.

Tuotannon oli ohjannut Otto Katzameier. Vähäeleinen näytteleminen ja yksinkertainen lavastus (vain pöytä ja tuoleja) toimi mainiosti tämänkaltaisessa tarinassa. Huolella mietityt tehokeinot eivät todellakaan menneet ohi, vaan esimerkiksi valaistus nousi vahvasti esille. Henkilöohjauksessa oli menty syvälle ja esiintyjät olivat omaksuneet ohjaajan näkemyksen erinomaisesti. Solistit ansaitsevat kiitosta myös lauluosuuksista - todella vahvoja suorituksia nuorilta lupauksilta!

Johtaja Hummelin osan teki David Oštrek ja ylioppilas Arkenholzin osan Matthew Peña. Molemmat olivat teknisesti taitavia laulajia, ja Peñan tenorista löytyi korkeutta aivan vaivattomasti. Noriyuki Sawabu eläytyi loistavasti rooleihinsa Johanssonina ja everstinä. Alexandra Ionis oli everstin vaimo ja Paula Rummel tytär. Adam Kutnylla oli komeasti soiva matala baritoni ja Natalia Skryckalla sävykäs mezzoääni, joskin hän lauloi yhden osuutensa alavireisesti.

Vilppulan vaiheet

1.7.2017 Kitusuon Sofia -kansanooppera Pihlajalinna-areenassa Mänttä-Vilppulassa

Mäntässä kesä-heinäkuun vaihteessa neljä kertaa esitettävän kansanoopperan säveltäjäksi ja sovittajaksi ilmoitettiin ennakkomainonnassa Jorma Panula. Käsiohjelman mukaan myös Erlend Jantsikene on "säveltänyt ja sovittanut Kitusuon Sofian kuoro- ja orkesteriosuuksia". Esimerkiksi toisessa näytöksessä noteerasin kuoronumeron, joka poikkesi sävelkieleltään ja laadultaan muusta teoksesta - ehkä se oli Jantsikenen kynästä?

Kansanoopperan musiikki oli suurelta osin lainaa. Se oli koostettu mm. punaisten (tai työväen) ja valkoisten marsseista, suomalaisista ja tataarien kansanlauluista ja olipa mukana pari virttäkin sekä päätösnumerona Sibeliuksen Finlandiaa. Tutuksi tulivat niin Vöyrin marssi kuin Marseljeesi... Uutta, teosta varten kirjoitettua musiikkia oli varsin vähän, eikä kansanooppera ollut läpisävelletty, vaan puheosuuksia oli runsaasti. Koska paikkana oli avara, akustisesti vaikea peltinen jäähalli, käytettiin esityksessä sähköistä äänenvahvistusta.

Kansanoopperan kapellimestarina toimi Jantsikene. Orkesterin runkona oli vuonna 1885 perustettu Mäntän Tehtaan Soittokunta, jota oli täydennetty muutamalla Oopperaorkesterin lisäinstrumentilla. Esityksessä oli mukana lähiseudulta koottu lähes 50-henkinen kuoro, jolla oli hetkensä, mutta kokonaisuus jäi epätasaiseksi. Pari kertaa lavalla temppuili Mäntän nuorisosirkuksen jäseniä, mutta tämän osion idea meni minulta täysin ohi. Ehkä esille ja lavalle piti vaan saada kaikki paikalliset voimat...

Kitusuon Sofia sijoittuu Vilppulaan (ja vähän Tampereelle) vuonna 1918. Teoksen ytimenä on Sofia Kitusen ja Venäjältä tulleen tataarisotilas Paul Karakulkan rakkaustarina. Seppo ja Tapio Parkkisen kirjoittama libretto perustuu todelliseen, Parkkisten äidin vanhempien tarinaan sisällissodan pyörteissä. Tapio Parkkinen oli myös ohjannut esityksen. Lavastuksena oli mm. Mäntän Taideseuran jäsenten maalauksia.

Pääroolien esittäjät Ulla Paakkunainen (Sofia) ja Olli Tuovinen (Paul) onnistuivat mielestäni oikein hyvin niin laulajina kuin näyttelijöinä. Harmi vaan, että he pääsivät esittelemään osaamistaan melko vähän - Paakkunaisen sävykästä sopraanoa ja Tuovisen solidia baritonia olisi kuunnellut enemmänkin. Jukka Romu teki pienemmän koomisen roolin peltiseppä Johannes Aaltosena. Lukuisista muista osista mainittakoon Maria Svanin esittämä Miina Kitunen (Sofian sisar) ja Minna Katajamäen upeasti julistanut agitaattori Martta Rimpi. Konkari Taisto Polvi lauloi Valte Rimpin osan ja Merja Kääriäinen oli ponteva postineiti Helmi Virta.