Onnistunut Neljäntienristeys Oulussa

27.1.2017 Tapio Tuomelan ooppera Neljäntienristeys Oulun kaupunginteatterissa

Tommi Kinnusen esikoisromaani, vuonna 2014 ilmestynyt Neljäntienristeys, sai kriitikot haltioitumaan ja kirja upposi hyvin myös lukevaan yleisöön. Sami Parkkinen kirjoitti romaanin perusteella libreton, jonka Tapio Tuomela sävelsi oopperaksi. Teos sai kantaesityksensä Oulun kaupunginteatterissa 13. tammikuuta.

Ooppera on ehtinyt saada varsin myönteisiä arvosteluja, joten piti minunkin vaivautua Ouluun saakka se kokemaan. (No, olisin luultavasti tullut katsomaan, vaikka kriitikot olisivat teoksen haukkuneetkin...) Ja ihan positiivinen kokemus illasta muodostui - ei tullut hukkareissua! Pidin Tuomelan musiikista, jossa modernistiseen ilmaisuun yhdistyi usein uusklassisia sävyjä. Vaikka musiikki oli pääsääntöisesti aika ilotonta ja suoraviivaista (kuten tarinaan sopii), oli säveltäjä ripotellut sopiviin kohtiin kepeämpää ja jopa humoristista musiikkia - esimerkiksi kansanmusiikki- ja iskelmälainoja.

Ohjaaja Heta Haanperä oli onnistunut rakentamaan oopperan henkilöistä uskottavia ja kaikessa karuudessaan inhimillisiä. Lahjan, Marian ja Onnin elämänvaiheet ja kohtalot esitettiin koskettavasti. Päärooleissa laulaneet Jenny Carlstedt, Virpi Räisänen ja Gabriel Suovanen tekivät hyvää näyttelijäntyötä, ja kyllä laulukin kulki ihan hyvin. Suovasen koneella kesti tovi lämmetä, sillä oopperan jälkipuolella hänen äänensä toimi selvästi paremmin.

Oopperassa oli pienemmissä rooleissa ja kuorona mukana suuri joukko Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijoita. Oulu Sinfoniaa johti Erkki Lasonpalo, joka teki hyvää ja tarkkaa työtä Tuomelan sävelkielen kanssa. Kaupunginteatterin suuren näyttämön kamalalle akustiikalle Lasonpalokaan ei mitään voinut, mutta balanssiongelmat jäivät yllättävän vähäisiksi. Tuotannon lavastuksesta vastasi Kalle Nurminen, puvustuksesta Pasi Räbinä ja valoista Jukka Kyllönen.

Loistava Rikhard III on ohjaajan taidonnäyte

21.1.2017 William Shakespearen näytelmä Rikhard III Kansallisteatterissa Helsingissä

Suunnittelin meneväni katsomaan Kansallisteatterin uuden Rikhard III:n jo joulukuussa, mutta yhteensattumien vuoksi jouduin siirtämään käynnin tänne tammikuun lopulle. Mutta hyvää kannatti odottaa! Pidin ensinnäkin Jussi Nikkilän ohjauksesta kuin hullu puurosta. Se tavoitti aivan erinomaisesti Shakespearen karmean kuningasnäytelmän synkeät sävyt, mutta huumoria oli annosteltu mukaan hienovaraisesti. Willensaunan pienen ja intiimin tilan mahdollisuudet oli hyödynnetty mainiosti, tästä kiitos myös Katri Renton lavastukselle ja Pietu Pietiäisen valosuunnittelulle.

Esityksessä käytettiin miellyttävänä lisänä musiikkia, josta vastasi pääasiassa monitaitoinen (sello, luuttu, lyömäsoittimet, nokkahuilu ja laulu) Mila Laine. Näyttelijäsuorituksista pidin myös, erityisesti Kristo Salminen oli vaikuttava Rikhard. Muut näyttelijät (mm. Milka Ahlroth, Heikki Pitkänen, Antti Pääkkönen ja Juha Varis) esittivät kukin taidolla useita henkilöitä. Erityisesti Pääkkönen oli huikean hyvä Margareeta manatessaan kirouksiaan. Lady Annan roolissa vieraili nuori brittiläinen Alistair Toovey, joka oli pienessä roolissaan aivan ilmiömäinen. Uskomaton eläytyminen ja ilmeet! Myös Salminen vaihtoi kielen englanniksi yhden kohtauksen ajaksi Annaa liehitellessään.

Säveliä Britanniasta - Tapiolassa

20.1.2017 Tapiola Sinfonietta, joht. Janne Nisonen, sol. Lilli Paasikivi, mezzosopraano Tapiolasalissa Espoossa

Perjantai-illan konsertti Tapiolassa alkoi Thomas Adèsin (s. 1971) veikeällä teoksella Three Studies from Couperin, jonka materiaali on lainattu François Couperinin (1668-1733) cembalokappaleista. Adès oli sovittanut ja työstänyt näistä kamariorkesterille version, joka yhdisti kiinnostavalla tavalla barokin ja nykymusiikin sävyjä. Cembaloa soitti vierailijana Elina Mustonen.

Toisena numerona kuultiin Benjamin Brittenin kantaatti Phaedra, joka jäi säveltäjän viimeiseksi vokaaliteokseksi (sävelletty 1975). Sen tekstinä on katkelmia antiikin mytologiaan perustuvasta Jean Racinen Phèdre-näytelmästä, jonka Robert Lowell puolestaan käänsi englanniksi 1960-luvun alussa. Solisti Lilli Paasikivi tulkitsi kerta kaikkiaan upeasti Faidran dramaattista hahmoa - tätä herkkua olisi kuunnellut pitempäänkin!

Väliajan jälkeen oli vuorossa Suomessa melko vähän esitettävän Ralph Vaughan Williamsin (1872-1958) Sinfonia nro 5 D-duuri, jonka säveltäjä omisti Sibeliukselle. Kuulimme hienoa ja tasapainoista musiikkia - ja tässä pitää erikseen kehua kapellimestari Janne Nisosen hyvää työtä. Antoisa päätös konsertille!

Komea avaus Koomisen Oopperan liedsarjalle

20.1.2017 Erica Back, mezzosopraano & Aura Go, piano Finlandia-talossa Helsingissä

Helsingin Koominen Ooppera tuo kaivatun lisän Helsingin ja koko Suomen niukanpuoleiseen lied-tarjontaan. Viisiosaisessa konserttisarjassa kuullaan kevään ajan laulumusiikkia Finlandia-talon pienemmässä eli Helsinki-salissa joka kuukauden viimeisenä perjantaina. Sarjan avasivat Erica Back ja Aura Go Ranska-teemalla.

Konsertissa oli kohtalaisen hyvin yleisöä, mikä ehkä yllätti järjestäjätkin, sillä käsiohjelmat loppuivat kesken. Olen takavuosina istunut Helsingissä useammassakin lied-konsertissa, jossa yleisöä on ollut 10-20 henkilöä - joten hienoa jos laji alkaa taas kiinnostaa laajemminkin! Konserttien sijoittaminen iltapäivälle karsii tietenkin pois työssäkäyvää yleisöä, mutta ehkä kohderyhmänä ovatkin eläkeläiset... Toivotaan, että tietoisuus sarjasta leviää ja seuraavissa konserteissa olisi vielä runsaammin väkeä paikalla. Pientä alkukankeutta liittyi myös käsiohjelman toimitukseen, sillä Poulencin Banalités-sarjan kappaleista oli mainittu vain ensimmäinen ja laulujen sanat olivat pudonneet ohjelmasta kokonaan pois (piti kuulemma olla...).

No, konsertin sisältö ja korkea taiteellinen taso korvasivat tämän kyllä. Erica Back oli elementissään tulkitessaan Cécile Chaminaden, Pauline Viardot'n, Nadia Boulangerin, Claude Debussyn, Henri Duparcin ja Francis Poulencin kappaleita. Hänen tekninen varmuutensa, äänen kaunis väri ja sävykkyys sekä esitysten herkkyys ja tunteikkuus tekivät vaikutuksen. Backin eläytymiskyky oli parhaimmillaan esimerkiksi kahdessa Boulangerin laulussa. Ja pari pluspistettä Backille siitä, ettei hän hermostunut tai hukannut keskittymistään, vaikka puhelimet soivat katsomossa moneen kertaan laulujen aikana (vieläpä sen jälkeen, kun Back konsertin keskellä kehotti yleisöä tarkistamaan puhelimensa!).

Olen kuullut Aura Gon soittoa muutaman kerran viime vuosien aikana, lähinnä Sibelius-Akatemian konserteissa. Viimeistään nyt minusta tuli hänen pianisminsa fani. Että osasikin olla hienostunutta soittoa, joka istui kunkin kappaleen sisältöön ja tunnelmaan kuin nenä päähän. Ja kaikki niin vaivattoman oloisesti! Go soitti konsertin lauluosuuksien välissä kaksi osaa Ravelin sarjasta Miroirs.

RSO nokitti Klamilla

13.1.2017 Radion sinfoniaorkesteri ja Musiikkitalon Kuoro, joht. Hannu Lintu, sol. Helena Juntunen, sopraano ja Tommi Hakala, baritoni Musiikkitalossa Helsingissä

HKO avasi kevätkautensa eilen ja nyt oli sitten RSO:n vuoro. Reformaation 500-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kaikkia konsertin kappaleita yhdisti uskonnollisuus.

Avausnumerona oli alkusoitto Wagnerin oopperasta Parsifal. Tätä seurasi Mendelssohnin Sinfonia nro 5 D-duuri eli ns. Uskonpuhdistussinfonia. RSO teki Linnun johdolla varmaa perustyötä, mutta Parsifal-alkusoitosta jäi nyt jotain puuttumaan - se ei sykähdyttänyt minua niin kuin yleensä.

Väliajan jälkeen oli vuorossa Uuno Klamin viisikymmenminuuttinen Psalmus-oratorio. En ole aiemmin kuullut teosta livenä, mutta tämä kyllä jysähti tajuntaan. Väkevää, omintakeista ja ilmaisuvoimaista musiikkia! Lintu sai tehdä tosissaan töitä balansoinnin kanssa, ja silti lopputulos jätti vähän toivomisen varaa. Oratorion tekstinä oleva Juhana Cajanuksen runo Etkös ole ihmis parca, aiwan arca 1600-luvun loppupuolelta oli viehättävää kuultavaa.

Psalmuksen kantaesitys vuonna 1937 meni aivan penkin alle teoksen vaikeuden ja riittämättömän harjoittelun vuoksi ja kappale "unohdettiinkin" vuosikymmeniksi. Nyt kuultu esitys teki todellakin oikeutta Klamille ja hänen sävellykselleen. Lintu on osoittanut aiemminkin kykynsä oratorioiden johtajana, ja RSO venyi myös tänä iltana hienoon suoritukseen. Vuodesta 2011 lähtien Musiikkitalon Kuoron taiteellisena johtajana toiminut Tapani Länsiö oli valmentanut kautensa viimeisenä työnä köörin oikein hyvään iskuun. Ja kaiken kruunasivat solistit Helena Juntunen ja Tommi Hakala, joista varsinkin jälkimmäinen lauloi tänä iltana taivaallisen hyvin.

HKO aloitti ranskalaisin sävelin

12.1.2017 Helsingin kaupunginorkesteri, joht. Susanna Mälkki, sol. Seth Josel ja Wiek Hijmans, sähkökitara Musiikkitalossa Helsingissä

HKO jatkoi kevätkauden avauskonsertissaan Susanna Mälkin syksyllä aloittamaa ranskalaisen musiikin teemaa. Ilta alkoi Debussyn baletilla Lelulaatikko (La Boîte à joujoux). Se oli mielestäni yllättävän tasapaksu ja pliisu kappale, vaikka Mälkin näkemys olikin hyvin jäsennelty ja eläytyvä.

Väliajan jälkeen saatiin yhden teoksen verran uudempaa musiikkia: Tristan Murailin kappale Contes cruels kahdelle sähkökitaralle ja orkesterille on vuodelta 2007. Solisteina toimivat yhdysvaltalainen Seth Josel ja alankomaalainen Wiek Hijmans. Yleisvaikutelma kappaleesta jäi jotenkin hämäräksi, eivätkä sähkökitarasolistit oikein tuoneet teokseen sitä kaivattua lisäarvoa. Eli ei sytyttänyt suuremmin tämä Murailin sävellys...

Konsertin päätti kaksi Ravelin kappaletta: Rapsodie espagnole eli Espanjalainen rapsodia. Tässä neliosaisessa teoksessa liikuttiin monenlaisissa tunnelmissa ja mukavaa menevyyttäkin löytyi. Viimeisenä numerona oli lyhyt Alborada del gracioso eli Narrin aamulaulu.

Positiivisesti yllättänyt lastenooppera

11.1.2017 Jiří Pauerin ooppera Punahilkka Aleksanterin teatterissa Helsingissä

Etelä-Savon Musiikkiteatteri- ja Oopperayhdistys ESMO ry tuotti kesällä 2016 Savonlinnan Oopperajuhlille lastenoopperan Punahilkka (Červena Karkulká). Sen on säveltänyt tšekkiläinen Jiří Pauer (1919-2007). Míla Mellanován tekstin on suomentanut Erkki Pullinen. Nyt teos sai lisäesitykset Aleksanterin teatterissa yhteistuotantona Helsingin Koomisen Oopperan kanssa.

Olipa mukavaa nähdä toimiva ja mietitty lastenoopperaproduktio - ne ovat kohtalaisen kokemukseni perusteella aika harvinaisia. Ville Saukkonen oli tehnyt ohjaajana mainiota työtä. Lavalla riitti meininkiä ja tapahtumia niin, että pientenkin katsojien mielenkiinto pysyi yllä koko kolmevarttisen teoksen ajan. Ohjaus ei kuitenkaan sortunut ylilyönteihin ja tapahtumia oli myös osattu pelkistää niin, että lapsetkin varmasti tajusivat mistä oli kyse. Miellyttävä, yksinkertainen lavastus ja hilpeän hieno puvustus olivat Tyra Thermanin käsialaa. Tanssijapupujen (Riikka Littunen, Elina Orpana ja Eveliina Raaska) koreografian oli suunnitellut Elina Orpana. Maskeerauksesta vastasi Tiina Karttunen.

Solisteilla oli melko pienet tehtävät ja kaikki suoriutuivatkin osuudestaan kuta kuinkin moitteetta. Punahilkkana nähtiin Mari Karjalainen, Mummina Maiju Vaahtoluoto, Metsästäjänä Joonas Asikainen, Sutena Janne Hautsalo, Kissimirrinä Päivi Pylvänäinen, Vuohiemona Hanna Seppänen sekä Pikku kileinä Mariia Bertus, Johanna Isokoski ja Ruut Mattila.

Musiikinjohdosta vastasi pianon ääressä Jenna Ristilä. Pieneen orkesteriin kuuluivat klarinetisti Kristjan Parts ja viulisti Kanerva Mannermaa.