Kansanoopperaa Anjalassa

15.8.2015 Jouni Sjöblomin kansanooppera Kustaan sota 1788-1790 Anjalan kartanon jokinäyttämöllä Kouvolassa

Kouvolalaisen säveltäjä Jouni Sjöblomin kynästä syntynyt Kustaan sota 1788-1790 sai kantaesityksensä 14.8.2015 Anjalan kartanon pihapiiriin rakennetulla uudella jokinäyttämöllä. Pääsin katsomaan toisen esityksen tästä teoksesta, jonka tekijä on nimennyt "kansanoopperaksi".

Teos kertoi vuosien 1789 ja 1790 tapahtumista lähiseudulla: kansan elämästä, sotatoimista ja sodan tuhoista Kouvolan kylässä, Kustaa III:n haavoittumisesta, majoittumisesta Valkealan pappilaan sekä pakenemisesta sieltä, ruotusotamiesten elämästä, Värälän rauhasta, kansan juhlimisesta ja kiitoksesta Luojalle.

Sjöblom oli säveltänyt helposti sulatettavaa, kansanmusiikkiperinteeseen nojaavaa, mutta ajoittain melko mitäänsanomatonta ja itseään toistavaa musiikkia. Hän johti itse pientä orkesteria ja säesti klavikordilla sotatuomari Ekmanin arkkiveisumaiset kertojaosuudet. Libretto oli harrastelijamainen ja paikoin kömpelö, mutta ajoi ehkä asiansa tämän tyyppisessä teoksessa. Piia Kleimolan ohjaus tarjosi mukavasti katseltavaa, mutta monissa kohtauksissa kuorolaiset vain seisoivat tylsästi lavalla paikoillaan. Näyttämön takaseinän avaaminen toi jokimaiseman tapahtumien hienoksi taustaksi. Seija Kiurun suunnittelemaan puvustukseen oli panostettu kiitettävästi, ja se oli yksi esityksen valopilkuista.

Kylän väki ja sotilaat oli koottu useista lähiseudun kuoroista. Suoritukset olivat kohtalaisia, joskin äänentoisto oli ongelmallinen: katosta roikkuvat mikrofonit eivät aina meinanneet napata ääntä riittävästi. Myös orkesterin soitto kuului teoksen alussa aivan liian hiljaisena. Solisteille en voi juurikaan kehuja jakaa; ainoastaan Annin roolin laulanut Verna Sydänmaanlakka hallitsi hommansa. Esimerkiksi sotatuomari Ekmanin eli Antero Raanojan epävireistä laulua oli ikävää kuunnella. Pekka Penttilä oli suunnitellut teokseen useita tansseja, jotka kuusankoskelainen Tanhuseura Kasareikka esitti. Erikseen on vielä mainittava Viksvaltter, joka esitti tyynesti osansa Kustaa III:n hevosena.

Segerstam teki sen taas!

14.8.2015 Benjamin Brittenin War Requiem Musiikkitalossa Helsingissä

Helsingin juhlaviikkojen ohjelma alkoi osaltani Brittenin War Requiemilla, jota ei järin tiuhaan maailmallakaan esitetä. Kapellimestari vaihtui loppusuoralla, kun pyöräilyonnettomuuden vuoksi sairauslomalle joutuneen Michael Güttlerin korvasi konkari Leif Segerstam. Hän johti konsertissa Suomen kansallisoopperan orkesteria ja kuoroa. Apulaiskapellimestarina toimi Hannu Norjanen, joka johti Cantores Minores -kuoroa. Solistit olivat kaikki brittejä: sopraano Claire Rutter, tenori Jeremy Ovenden ja baritoni Stephen Gadd.

Brittenin teoksessa perinteisen latinankielisen sielunmessun teksti yhdistyy 25-vuotiaana kuolleen Wilfred Owenin realistisiin sotarunoihin. Puolisentoista tuntia kestänyt esitys oli huikean hieno: Segerstam loihti orkesterista sellaisia tunnetiloja ja tehoja, että olin aivan ekstaasissa. Kuorot hoitivat osuutensa mallikkaasti, eikä solisteissakaan suurempia heikkouksia ollut (mitä nyt Rutterin äänen lämpeneminen kesti aikansa). Sopraanosolisti oli sijoitettu kekseliäästi takakatsomoon kuorojen väliin, kun miessolistit olivat lavalla kapellimestarin vieressä. On vaikea kuvailla sanallisesti, miten suuren vaikutuksen konsertti teki. Vahvaa, järisyttävää ja upeaa!

Pettymys urkuviikolla

13.8.2015 Giampaolo Di Rosa, piano Ristinkirkossa Lahdessa

Kyllä, luit aivan oikein: pianokonsertti Lahden kansainvälisellä urkuviikolla! Tämä ei luonnollisestikaan ollut tarkoitus, vaan italialaisen Di Rosan piti kyllä soittaa ohjelmansa uruilla. Soittopeliin vaan sattui tulemaan päivällä vika ja korjaajat saatiin paikalle niin myöhään, ettei urkurille jäänyt enää aikaa harjoitteluun ja rekisteröintien tekemiseen.

No, onneksi Di Rosa on myös pätevä pianisti, joten konserttia ei tarvinnut perua. Ohjelmassa piti olla hänen oma urkusovituksensa J. S. Bachin Goldberg-muunnelmista (BWV 988), mutta nyt kuulimme teoksen pianolla. Pettymykseltäni en oikein osannut nauttia kappaleesta, vaikka se kai ihan tyylikkäästi esitettiinkin. Joissakin variaatioissa ihmettelin soittajan kiirettä, sillä tempovalinnat olivat varsin reippaita.

Ohjelmaan merkityt urkusovitukset Sibeliuksen kappaleista jäivät kokonaan pois. Kuulimme pienen tauon jälkeen massiivisen improvisaation kolmesta Sibeliuksen teemasta, jotka Erkki Krohn antoi Di Rosalle vasta hetkeä ennen esitystä. Musette, Karelia-sarjan Alla marcia ja Soi kunniaksi Luojan kietoutuivat toisiinsa hienolla tavalla, vaikka kevyen rallatuksen ja virren yhdistelmässä olikin tahatonta(?) komiikkaa. Saimme nauttia pitkästä, monipolvisesta ja huikean hienosta improvisaatiosta, jonka jälkeen saattoi ymmärtää Di Rosan saavuttaman maineen tässä lajissa.

Lahden kansainvälisen urkuviikon tarjontaa

11.8.2015 Hans Fagius, urut Ristinkirkossa Lahdessa

Ensimmäinen konserttini tämän vuoden Lahden kansainvälisellä urkuviikolla tarjosi J. S. Bachia koko rahan edestä. Ruotsalainen urkuri Hans Fagius oli kovasti vanhentunut sitten viime näkemän, mutta sormet ja jalat näyttivät edelleen toimivan hyvin vikkelästi. Hän oli koonnut ohjelmaksi Bachin mittavasta tuotannosta mielenkiintoisen valikoiman, jossa kuultiin myös muuta kuin konserttien kestohittejä.

Ohjelma alkoi Preludilla ja fuugalla D-duuri BWV 532. Tätä seurasi neljän koraalialkusoiton kokonaisuus (BWV 709-712) ja edelleen Preludi ja fuuga g-molli BWV 535. Ohjelmiston taitekohtana oli viehättävä Triosonaatti nro 6 G-duuri BWV 530. Loppuosan aloittivat Orgel-Büchlein-koraalialkusoitot (5 kpl, BWV 613-617) ja päätösnumerona oli mahtava Preludi ja fuuga e-molli BWV 548.

Fagius oli Bachinsa ääressä oikein elementissään. Hän soitti musiikkiin eläytyen ja tunnelmasta toiseen vaivattomasti siirtyen. Teknisesti varmaa soittamista oli ilo seurata.

Kirkastettu yö Lahdessa

7.8.2015 Suomen Kansallisoopperan orkesteri, joht. Ville Matvejeff, sol. Lilli Paasikivi Sibeliustalossa Lahdessa

Pyhäniemen kartanon vuotuiseen taidetapahtumaan kuuluu konserttisarja, jonka taiteellinen johtaja on Lilli Paasikivi. Hän toi päivätyöpaikkansa eli Suomen kansallisoopperan orkesterin vierailulle Pyhäniemi 2015 -taidetapahtuman konserttiin Lahden Sibeliustaloon. Konsertin johti Ville Matvejeff ja Paasikivi itse oli laulusolistina yhdessä numerossa. Sama ohjelma oli kuultu jo edellisiltana Urkuyö ja Aaria -festivaalilla Espoossa.

Konsertti alkoi Sibeliuksen säveltämällä musiikilla Maeterlinckin näytelmään Pelléas ja Mélisande (op. 46). Kuulimme osat Linnan portilla, Lähde puistossa, Pastoraali, Intermezzo ja Mélisanden kuolema. Orkesterin jousisointi oli hivelevän kaunista ja Matvejeff johti teoksen hyvin määrätietoisesti ja selkeästi.

Ja sitten Schönbergiä: Lilli Paasikivi lauloi Gurre-Lieder-teoksesta osan Lied der Waldtaube. Aivan upea tulkinta, joka ei jättänyt kylmäksi! Tätä nektaria olisi nauttinut enemmänkin, mutta valitettavasti yhteen laulunumeroon oli tyytyminen. Konsertin päätökseksi kuulimme Schönbergin Verklärte Nachtin jousiorkesteriversiona. Matvejeffin näkemys kappaleesta oli ehyt, mutta enemmänkin sävyjä ja tehoja olisi orkesterista voinut paikoitellen irrottaa.

Ja lopuksi loistavaa nykyoopperaa

1.8.2015 Marco Tutinon ooppera Le Braci Palazzo Ducalessa Martina Francassa 

Festival della Valle d’Itrian käyntini viimeisenä iltana oli vuorossa nykyoopperaa: vuonna 1954 syntyneen milanolaisen Marco Tutinon yksinäytöksinen teos Le Braci (suom. ”hiillos”, ”kekäleet”). Myös libretto on säveltäjän käsialaa, ja perustuu unkarilaisen Sándor Márain romaaniin. Oopperan ensimmäinen versio kantaesitettiin Budapestissä 2014 ja lopullinen versio sai ensiesityksensä nyt Martina Francassa. Teoksen musiikki yllätti, eli se ei ollut lainkaan sellaista mitä ennakkoon odotin. Mutta nythän on taas ”luvallista” säveltää vaikka vanhanaikaisen tonaalisesti, romanttisen ajan musiikin sävyjäkään pelkäämättä.

Tätä produktiota on vaikea olla kehumatta maasta taivaisiin, sillä kaikki palaset loksahtivat paikalleen mielestäni aivan erinomaisesti. Tarina kertoi kahdesta vanhasta ystävästä, kenraali Henrikistä ja pianisti Konradista, jotka eivät ole nähneet toisiaan yli 40 vuoteen. Nyt tapahtuvaa kohtaamista varjostavat menneisyyden haamut, ennen kaikkea Henrikin jo edesmennyt vaimo Kristina, johon molemmilla miehillä oli erityinen suhde. Kaikkiin kenraalin mielessä hautuneisiin kysymyksiin ja epäilyihin ei saada vieläkään vastausta, sillä Henrik heittää Kristinan päiväkirjan tuleen. Lyhyen kohtaamisen jälkeen ystävykset hyvästelevät lopullisesti ja vanha kenraali jää linnansa yksinäisyyteen.

Leo Muscaton ohjaus piti imussaan uskomattomalla tavalla. Nykyiset ja menneet tapahtumat lomittuivat lavan tapahtumissa, eikä katsoja voinut aina tietää mikä oli totta ja mikä ei. Tiziano Santin hienosti lavastama linnan sali oli näyttämön keskipiste. Nuoren Henrikin roolin lauloi Pavol Kuban ja nuoren Konradin roolin Davide Giusti. Angela Nisi oli raikas Kristina ja Romina Tomasoni kenraalin iäkäs taloudenhoitaja Nini. Vanhemmat miehet Roberto Scandiuzzi (Henrik) ja Alfonzo Antoniozzi (Konrad) olivat kuitenkin ne, joiden varaan esitys paljolti rakentui. Olipa hienoa laulamista ja näyttelemistä! Varsinkin Scandiuzzin muhkeaa bassoa oli ilo kuunnella.

Viihdyttävä ilta Don Checcon seurassa

31.7.2015 Nicola De Giosan ooppera Don Checco Palazzo Ducalessa Martina Francassa

Kolmannelle illalleni Martina Francassa Festival della Valle d'Itria tarjosi opera buffan 1800-luvun puolivälistä. Don Checcon säveltäjä Nicola De Giosa oli (jälleen) minulle aiemmin tuntematon nimi. Hän syntyi läheisessä Barin kaupungissa 1819 ja kuoli siellä 1881. Tässä välissä hän mm. opiskeli Napolissa (vuodesta 1834), jossa De Giosan kerrotaan olleen Donizettin sävellysluokan suosikkioppilas. [Mielestäni Don Checcosta löysikin helposti yhtäläisyyksiä Donizettin tyyliin ja hänen koomisille oopperoilleen ominaisiin ratkaisuihin.] Onnistuneen debyyttinsä (1842) jälkeen De Giosa jatkoi oopperoiden säveltämistä harvakseltaan lähes kuolemaansa saakka. Vuodesta 1850 lähtien hän toimi myös kapellimestarina mm. Napolissa, Venetsiassa, Kairossa ja Buenos Airesissa. Elämänsä ehtoopuolella hän omistautui vielä opetustyölle.

Lorenzo Amato oli ohjannut Don Checcosta hyväntuulisen ja menevän komedian. Henkilöohjauksessa oli kyllä monin paikoin liioiteltu esiintymistä, eleitä ja ilmeitä niin, että homma alkoi mennä farssin puolelle. Tämä oli mielestäni ihan tarpeetonta, kyllä huumori olisi noussut esiin ilmankin. Nuorehko kapellimestari Matteo Beltrami oli aivan uskomattoman energinen ja johti hilpeää musiikkia pontevasti. Kuoro hoiti osuutensa vakuuttavasti, vaikka pientä epätarkkuutta ajoituksen suhteen esiintyikin.

Solisteista Carolina Lippo (Fiorina) ja Francesco Castoro (Carletto) hurmasivat nuorina viattomina rakastavaisina. Heidän kauniit heleät äänensä sopivat duetoissa loistavasti yhteen. Majatalon isännän Bertolaccion roolin esittänyt Carmine Monaco ja Don Checcon roolin esittänyt Domenico Colaianni eivät tehneet kauhean suurta vaikutusta laulajina, mutta voi pojat sitä näyttelemistä ja eläytymistä roolihenkilön nahkoihin!