Oivallinen konsertti Ilmajoella

10.6.2017 Ilmajoen Musiikkijuhlien juhlakonsertti Ooppera-areenalla Ilmajoella

Aarno Cronvallin juontama juhlakonsertti oli kerännyt Ilmajoen Ooppera-areenan lähes täyteen yleisöä. Esiintymässä oli Vaasan kaupunginorkesteri Markus Lehtisen johdolla, Antti Nissilän valmentama Ilmajoen oopperakuoro sekä solisteina sopraanot Silja Aalto ja Mari Palo ynnä basso Matti Salminen.

Konsertin alkupuolisko oli omistettu suomalaiselle musiikille. Ensin kuultiin kohtaus Leevi Madetojan Pohjalaisia-oopperasta: Kuoro pisteli komiasti Talapakan Nikolaita ja perään Liisaa esittänyt Mari Palo lauloi Luullahan jotta on lysti olla -numeron. Sitten lavalle saapui Matti Salminen ja lauloi kolme Toivo Kuulan kokoamista eteläpohjalaisista kansanlauluista: Niin kauan minä tramppaan, Tuuli se taivutti koivun larvan ja Tällaaselle pojalle. Kerrassaan meheviä ja miehekkäitä esityksiä!

Palo esitti seuraavaksi kauniin tulkinnan Oskar Merikannon Omenankukat-laulusta. Einojuhani Rautavaaran vain 24-vuotiaana säveltämästä Pelimannit-teoksesta kuultiin orkesterin esittämänä kolme osaa: Närböläisten braa speli, Pirun polska ja Hypyt. Tämän jälkeen kuoro esitti numeron Olkoon kulkumme kirkas kuin päivä Ilmari Hannikaisen laulunäytelmästä Talkootanssit.

Ja päästiinhän sitä lopulta oopperankin pariin: Aulis Sallisen Punaisesta viivasta Riikan aarian Tuiskuaa lunta esitti Silja Aalto. Kuulimme upeaa ja teknisesti moitteetonta laulua, mutta jotenkin tyhjänpuoleiseksi Aallon eläytyminen osaan jäi. Tätä ei voi sanoa Salmisesta, joka lauloi perään samasta oopperasta Balladin Vestmanviikistä. Mari Palo tulkitsi herkästi Kehtolaulun kuolleelle ratsumiehelle, joka on tietenkin peräisin Sallisen Ratsumiehestä. Osuus päättyi Paavon virteen Joonas Kokkosen Viimeisistä kiusauksista. Sen esittivät kuoro ja kaikki solistit yhdessä.

Pitkän väliajan jälkeen seurasi melkoinen sillisalaatti kevyempää ja viihteellisempää ohjelmistoa. Alkuun kolme oopperanumeroa: Mozartin Ryöstö seraljista -alkusoitto soi vaasalaisten toimesta oikein ponnekkaasti. Salminen lauloi herkutellen Don Basilion La calunnia è un venticello -juoruaarian Rossinin Sevillan parturista. Ja perään kuoro esitti Verdin Trubaduurista numeron Vedi! Le fosche notturne spoglie eli ns. alasinkuoron.

Väliin numero musikaalia: My Fair Ladysta kuultiin Silja Aallon ihanan tyttömäisesti esittämä I could have danced all night. Tätä seurasi todellinen yllätys, kun lavalle asteli ohjelmassa mainitsemattomana solistivieraana itse Esa Pasa. Kuulimme Unto Monosen Satumaan. Tangolla jatkettiin, kun Mari Palo vetäisi aivan uskomattoman hienosti kappaleen Vie meidät rakkauteen (alkup. Leo Leandrosin & Klaus Munron Notre tango d'amour). Ja Esa Pasalta saatiin toinenkin vahva tulkinta, Toivo Kärjen Haave rakkaudesta.

Välinumerona orkesteri soitti Heikki Aaltoilan Täällä Pohjantähden alla -elokuvaan säveltämän Akselin ja Elinan häävalssin. Ja sitten oli Mari Palon vuoro laulaa musikaalinumero: Art is Calling for Me Victor Herbertin The Enchantressista. Nyt oli kyllä niin upea esitys koreografioineen kaikkineen, että täydet pisteet Palolle! Loppulaskuun valmistautuva orkesteri soitti Kullervo Linnan Kultaisen nuoruuden, johon yleisö sai yhtyä laulamaan Cronvallin luvalla. Laulaminen alkoi hyvin hapuillen ja meni enimmäkseen penkin alle.

Viimeisenä ohjelman numerona oli suomeksi laulettu Vilja-laulu Franz Lehárin operetista Iloinen leski. Aalto ja Palo jakoivat keskenään solistiosuuden ja kuoro oli hyvin mukana. Ylimääräisenä laulettiin porukalla Satumaa uudemman kerran, ja nyt yleisön laulaminen sujui selvästi paremmin. Ehkä vain tarvittiin Salminen lavan reunalle näyttämään tahtia...

Yhteenvetona voisi todeta, että konsertti oli onnistunut ja solistit tasokkaita. Ohjelma tai ainakin numeroiden keskinäinen järjestys oli ehkä hieman erikoinen, mutta en antanut sen häiritä. Orkesteri teki Lehtisen komennossa oikein hyvää työtä, mutta eniten yllätyin kuoron hyvästä vireestä ja laadusta. Tämä lupaa hyvää ajatellen Mannerheim-oopperaa, joka odottaa minua pian...