Varjosta Valoon

11.8.2016 Annastiina Tahkola, mezzosopraano & Kirill Kozlovski, piano Kallion kirkon Ackté-klubissa Helsingissä

Aino Acktén kamarifestivaalin konserttia oli harmillisesti saapunut kuulemaan vain parikymmentä henkilöä. Varjosta Valoon -nimen saaneessa konsertissa lauloi mezzosopraano Annastiina Tahkola, jota olen päässyt kuulemaan aiemmin vain pari kertaa. Sibelius-laulukilpailun voitto vuonna 2007 ei riittänyt avaamaan hänelle ovia suurelle uralle. Tahkolalla on harvinainen dramaattinen mezzoääni, jolle luulisi olevan enemmänkin kysyntää.

Konsertti alkoi Mahlerin laulusarjalla Kindertotenlieder. Näiden tulkinta ei suuremmin kolahtanut minuun - aivan ylitsepursuvaa surua, naaman vääntelyä ja tuskaisuutta, kun vähäisempi annostelu eli hienostuneempi ote olisi ollut paljon tehokkaampi. Lisäksi Tahkolan diktio ei aina ollut kovin selvää ja paikoin hän nieli sanojen loppuja; tämä vaivasi siellä täällä myös konsertin myöhempiä lauluja.

Väliajan jälkeen kuullut Sibeliuksen laulut Under strandens granar, Kyssens hopp, Den första kyssen ja Flickan kom ifrån sin älsklings möte tekivät jo pykälää paremman vaikutuksen. Ihanaa draaman tajua, ja esitykset viimeisteli Kirill Kozlovskin temperamentikas pianismi. Mies ei meinannut aina pysyä tuolillakaan!

Ja aina vaan paranee: Brahmsin Zigeunerlieder op. 103 tuntuivat sopivan täydellisesti Tahkolan äänelle, tekniikalle ja tyylille. Näitähän kuunteli oikein ilokseen, kun Kozlovski täydensi nautinnon. Hyvä päätös konsertille olivat neljä Rahmaninovin laulua (Vtshera my vstretilis, O, net, molju, ne uhodi!, Ne poi, krasavitsa, pri mne ja Vesennije vody). Näissä Tahkola ja Kozlovski tavoittivat hienosti erilaisia tunnetiloja.