sunnuntai 21. elokuuta 2016

Minnesotalaiset Lahdessa


21.8.2016 Minnesota Orchestra, joht. Osmo Vänskä, sol. Pekka Kuusisto Sibeliustalossa Lahdessa

Osmo Vänskän kuuluisuuteen nostama Minnesotan orkesteri konsertoi Lahden Sibeliustalossa osana Euroopan-kiertuettaan. Orkesteri oli muutama vuosi sitten kovasti otsikoissa palkanalennussuunnitelmien vauhdittamiseksi asetetun työsulun (joka kesti noin 15 kuukautta) sekä music director Vänskän eroamisen vuoksi. Minnesota menetti tällöin monia huippumuusikkoja muihin orkestereihin, mutta ihmeen yhtenäisen ja korkeatasoisen soittajiston ruoriin palannut Vänskä on saanut reilussa kahdessa vuodessa kasatuksi.

Ohjelma loppuunmyydyssä salissa alkoi tänä vuonna kuolleen yhdysvaltalaissäveltäjä Steven Stuckyn kappaleella Rhapsodies. Väliajalla aika monet tuntuivat väheksyvän ja jopa haukkuvan tätä vuonna 2008 kantaesitettyä kappaletta, mutta minä pidin sen kekseliäästä rakenteesta ja vaihtelevista tunnelmista.

Toisena teoksena oli vuorossa Prokofjevin Viulukonsertto nro 1 D-duuri. Solistina hurmannut Pekka Kuusisto vei kaiken huomion, mutta kyllä orkesterin osuuskin oli aivan erinomainen. Kuusisto soitti ylimääräisenä ("pekkamaisen" juonnon saattelemana) ruotsalaisen kansanlaulun Emigrantvisa (Vi sålde våra hemman) yhdessä sivuovesta myöhemmin putkahtaneen klarinetisti Vänskän kanssa. Nautinnollista!

Väliajan jälkeen kuultiin ohjelmaan merkitsemätön numero: Orkesteri soitti hiljattain kuolleen Einojuhani Rautavaaran muistolle toisen osan (Melankolia) hänen tunnetusta teoksestaan Cantus arcticus. Tätä seurasi Vänskän yllätysveto, sillä Beethoven aloitettiin suoraan Melankolian perään ilman pienintäkään taukoa. Vuorossa oli Sinfonia nro 3 Es-duuri eli "Eroica". Esitys oli aivan fantastisen hieno, dynaaminen ja tarkka - luultavasti tästä sinfoniasta hienoin esitys, minkä olen kuullut! Yleisö oli ehkä laajemminkin tätä mieltä, sillä suosionosoitukset olivat huumaavat. Vänskä palkitsi meidän peräti kahdella reippaalla ylimääräisellä, mm. Brahmsin Unkarilaisella tanssilla nro 2.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti