Sibeliuksen salongissa 2

18.12.2015 Sibelius-salonki 2 -konsertti Musiikkitalossa Helsingissä

Sibelius-juhlavuosi alkaa lähetä loppuaan ja tänään oli minulle vuorossa vuoden viimeinen konsertti pelkällä Sibelius-ohjelmalla. Tähän toiseen SibA:n salonkimusiikkikonserttiin oli koottu viihdyttäviä ja enimmäkseen tunnettujakin pikkukappaleita.

Pianisti Emilija Rozukaite aloitti opuksella 76, josta hän soitti seitsemän osaa. Rozukaite osoitti taitavuutensa ja kypsyytensä taiteilijana, ja maalasi hyvin ilmeikkäitä ja erisävyisiä kappaleita. Seuraavaksi Mirva Helke soitti pianolla opuksesta 103 osat Kyläkirkko ja Myrsky. Hän oli teknisesti hyvä soittaja, jonka esitystä vaivasi vielä oppilasmaisuus eli oman näkemyksen ja tulkinnan puute tai ainakin niiden ohuus. Hannu Alasaarela jatkoi samasta opuksesta osilla Viuluniekka ja Soutaja. Hän oli puolestaan kiehtova ja eläytyvä soittaja, jota olisi kuunnellut enemmänkin.

Konsertin ensimmäisen puoliskon päättivät professorit Tuija Hakkila ja Petteri Salomaa. He esittivät opuksesta 57 seuraavat laulut: En blomma stod vid vägen, Kvarnhjulet, Hertig Magnus, Jag är ett träd ja Näcken sekä lopuksi opuksesta 36 laulun Svarta rosor. Hakkila soitti antaumuksella, mutta Salomaan laulussa oli pientä moitteen sanaa. Kokonaisuutena hän suoriutui nyt paremmin kuin ensimmäisessä "salonkikonsertissa" marraskuussa, mutta ylärekisterin kanssa oli edelleen selviä ongelmia.

Väliajan jälkeen Henrik Nissinen soitti pianolla Viisi romanttista kappaletta op. 101. Aivan lumoava ja kaunis oli tämäkin esitys - kyllä Akatemiassa sitten on lahjakkaita opiskelijoita! Seuraavana olivat vuorossa viulisti Réka Szilvay ja pianisti Ossi Tanner. Professorisarjan esiintyjäkaarti sai näin ollen jatkoa, ja oli jotenkin liikuttavaa huomata yleisössä isä Géza Szilvay. (Niin muuten olivat Salomaan vanhemmatkin paikalla.) Tanner oli ikäisekseen hieno duokumppani, mutta lähes kaikki huomio kiinnittyi kyllä Szilvayn maagisen kauniisti soineeseen viuluun. Numerona oli Danses champêtres op. 106. Meinasivat viedä ihan mukanaan!

Ja lopuksi pieni sokeripala: Vanha mestari Eero Heinonen soitti pianolla Kyllikin op. 41. Persoonallinen oli hänen näkemyksensä tästä kappaleesta, mutta juuri siksi niin valloittava.