Vivaldin pyhä sotaoratorio

30.5.2017 Antonio Vivaldin oratorio Juditha triumphans Saksalaisessa kirkossa Helsingissä

Vivaldin tiedetään säveltäneen ainakin neljä oratoriota, mutta niistä on meidän päiviimme säilynyt vain yksi - ja siitäkin on alkusoitto kateissa. Juditha triumphans devicta Holofernis barbarie vuodelta 1716 sai Helsingin Saksalaisessa kirkossa komean esityksen Kajsa Dahlbäckin jatkotutkintokonserttina. Esiintymässä olivat Suomalainen barokkiorkesteri ja Akademiska Damkören Lyran, jälkimmäinen Jutta Seppisen johdolla. Oratorio alkoi vaikuttavasti kuoron sisäänmarssilla ja ensimmäisellä sotaisalla numerolla.

Oratorion latinankielinen libretto perustuu Vanhan testamentin apokryfikirjoihin kuuluvaan Juditin kirjaan. Vivaldin musiikki kuvitti hienosti kertomuksen hurjia tapahtumia ja esitys sopi erinomaisesti pienen kirkkosalin intiimiin tilaan. Mukana oli vähän dramatisointia (esimerkiksi oivallinen kuoron juhlimiskohtaus ja Holoferneen päihtyminen), kuoron liikkumista ja solistien pukuja, jotka toivat esitykseen lisämaustetta. Solistitehtävissä oli ainoastaan naisia: sopraano Kajsa Dahlbäck (Vagaus) sekä mezzot Katariina Heikkilä (Holofernes), Essi Luttinen (Juditha) ja Ylva Gruen (Abra ja Ozias). Komeasti kimmeltelivät heidän äänensä ja koloratuurikuvionsa kirkon hyvässä akustiikassa. Kaikilta solisteilta kuultiin erinomaisia numeroita. Gruen teki teknisesti varman suorituksen, mutta tulkinnallisesti hän ei aivan yltänyt kokeneempien solistien tasolle.

Avantin ja Mattilan kevään lumousta

27.5.2017 Avanti! Kamariorkesteri, joht. Olari Elts, sol. Karita Mattila, sopraano Musiikkitalossa Helsingissä

Kamariorkesteri Avantin konsertissa musisoitiin teemalla Kevään lumous. Ohjelmisto oli avantimaiseen tapaan hyvin mielenkiintoinen keitos, joka alkoi John Cagen teoksella 4'33". Tämä pelkästä hiljaisuudesta muodostuva kappale näytti hämmentävän kovasti osaa yleisöstä. Saattoihan sen aikana pohtia, onko kyse säveltäjän vinkeästä huumorista, vakavasta taidekäsityksen kritiikistä vai jostain aivan muusta... Toisena numerona kuultiin kantaesityksenä Lauri Kilpiön teos Sinfoninen kuva. Pidin kovasti tästä kappaleesta, jossa säveltäjä kertoo pohtivansa, miten "sointilähtöinen nykymusiikki ja sinfoniset kvaliteetit ovat sovitettavissa yhteen". Hyvinhän ne olivat, kokonaisuus toimi erinomaisesti!

Ja sitten lavalle saapui kaikkien odottama, säteilevä Karita Mattila. Hän aloitti kolmella Henri Duparcin laululla (L'invitation au voyage, Chanson triste ja Phidylé). Kyllä oli samettia korville! Väliajan jälkeen kuultiin toiset kolme laulua, nimittäin Sibeliuksen På verandan vid havet, Flickan kom ifrån sin älsklings möte ja Våren flyktar hastigt. Kaikissa lauluissa tavoitettiin tekstin sisältö, merkitykset ja sävyt niin täydelleen kuin vain Mattila osaa. Nautinollista! Aika ajoin kuulee joidenkin haikailevan nuoren Mattilan tyttömäisen raikkauden ja kirkkaiden ylä-äänien perään, mutta minua nykyinen, kypsä ja kokenut nainen puhuttelee taiteilijana paljon enemmän. Voi mitä draaman tajua ja tunnetilojen ilmentämiskykyä!

Konsertin päätti Schumannin Sinfonia nro 1 B-duuri, lisänimeltään "Kevät". Elts johti aika mahtipontisen, mutta eläväisen tulkinnan. Meininkiä ja vauhtia riitti kohtalaisesti myös toiseen osaan.

Rakastuin Ainoon

26.5.2017 Erkki Melartinin ooppera Aino Kansallisoopperassa Helsingissä

Kansallisooppera tarjoili Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistona yhden(!) konserttiesityksen Erkki Melartinin oopperasta Aino. Vuonna 1909 valmistunutta oopperaa on esitetty viimeksi Helsingissä välirauhan aikana vuonna 1941. Joten oli jo aikakin tuoda tämä teos esille!

Olen aiemminkin marmattanut siitä, miten vähän Suomessa arvostetaan ja esitetään ennen 1970-lukua sävellettyjä kotimaisia oopperoita. Monissa Euroopan maissa pidetään kantarepertoaarin ulkopuolisia "omia" oopperoita sitkeästi ohjelmistossa, vaikka ne eivät taiteellisesti olisikaan mitään suuria merkkiteoksia. Pidetäänkö siis muualla omaa kulttuuria suuremmassa arvossa? Meilläkin olisi kymmenkunta 1900-luvun säveltäjää, joiden teoksia juuri Kansallisoopperan olisi syytä pitää esillä - vaikka yksikin teos vuodessa. Jos ja kun raha ratkaisee, niin itse olisin tyytyväinen edes konserttiversioihin.

Milloin esimerkiksi Oskar Merikannon oopperoita on esitetty viimeksi Kansallisoopperassa? Aivan - 1930-luvulla. Tauno Pylkkäseltä on sentään kuultu yksi konserttiesitys viimeisten 30 vuoden aikana, mutta hänellä olisi useita kiinnostavia teoksia. Poissaolollaan loistavat esimerkiksi Selim Palmgrenin Daniel Hjort sekä Armas Launiksen, Väinö Raition ja monien muiden oopperat. Raitiota ollaan onneksi saamassa vierailuesityksenä syksyllä - kiitokset siitä jo ennakkoon! Mutta pahoin pelkään, että tämän itsenäisyyden juhlavuoden jälkeen oma oopperahistoriamme unohdetaan jälleen tylysti.

No, riittäköön tämä valitusosastoksi ja siirrytään kehuihin: Ainon esitys oli aivan mahtava kokemus. Melartinin myöhäisromanttiseen tyyliin hehkuvassa, impressionistisia sävyjä sisältävässä sävelkielessä oli jotain tavattoman vetoavaa. Wagnerin vaikutus on selvä johtoaiheineen kaikkineen. Teoksen orkestraatio on hienoa ammattityötä ja orkesteri suorastaan loisti nuoren Klaus Mäkelän johdolla. Kyseessä oli Mäkelän debyytti Kansallisoopperassa. Jalmari Finnen libretollakin on ansionsa, ja erinomainen solistikaarti teki tekstille oikeutta. Ainona lauloi intensiivisesti Helena Juntunen ja Väinönä väkevästi Juha Kotilainen. Muissa solistitehtävissä olivat Jyrki Anttila (Jouko), Anna-Kristiina Kaappola (Ainikki) ja Jeni Packalen (Taina). Kuorokin oli tänään erinomaisessa vedossa ja kruunasi esityksen täsmällisellä ja luonteikkaalla laulullaan. Lisää tällaista, kiitos!

Kirkko-ooppera ei kolahtanut

25.5.2017 Matti Heinisen ooppera Rakkauden ateria Kouvolan keskuskirkossa

Luterilaisen Kulttuurin Säätiö päätti juhlistaa reformaation merkkivuotta uudella kotimaisella kirkko-oopperalla, mikä on tietysti kannatettava ajatus. Teos tilattiin nuorelta säveltäjältä, Matti Heiniseltä, mitä voi pitää ennakkoluulottomana ratkaisuna. Ooppera sai kantaesityksensä Kuopiossa jo 10.4. ja sitä esitetään tällä erää vain muutamalla paikkakunnalla. Tuotannosta on vastannut Suomalainen Kamariooppera ja produktion taiteellisena johtajana toimi Jorma Hynninen. Libreton laati Raamatun tekstin pohjalta Veera Airas, joka on myös ohjannut teoksen.

Minuun ooppera ei tehnyt suurempaa vaikutusta. Heinisen sävelkieli ei puhutellut ihmeemmin, ohjaus oli melkoisen mitäänsanomaton ja suurin osa laulajistakin tasoltaan vaatimattomia. Tämä selittyy sillä, että lähes kaikki opetuslapset olivat Sibelius-Akatemian Kuopion osaston opiskelijoita ja mukana oli joku Kuopion konservatoriostakin. Evankelista Johanneksen roolin tehnyt Jorma Hynninen jätti oopperalavat jo vuonna 2013, mutta pääsi vielä laulamaankin tässä pienehkössä tehtävässä. Esityksen kiistaton tähti oli Jeesuksen osassa ollut Kristian Lindroos. Hänen väkevää baritoniaan kelpasi kuunnella, mutta roolin esittäminen jäi kovin ohueksi. Simon Pietarina esiintynyt Ossi Jauhiainen teki myös kohtuullisen hyvän suorituksen.

Oopperan johti Heikki Liimola. Musiikista vastasi pääasiassa Jan Lehtola urkujen ääressä, lisäksi paikoin oli mukana lyömäsoittimia ja käsikelloja. Yleisökin pääsi osallistumaan, sillä teokseen sisältyi kaksi yhdessä laulettavaa virttä sekä Isä Meidän -rukous.

Nuoria solisteja ja satuoopperaa Kuusankoskella

24.5.2017 Kymi Sinfonietta, joht. Esa Heikkilä Kuusankoskitalossa Kouvolassa

Konsertin alkupuoliskolla Kymi Sinfoniettan solisteina esiintyi kuusi musiikin opiskelijaa, joiden ikähaitari oli 12-19 vuotta. Avaukseksi baritoni Okko Lakka esitti aarian Ein Mädchen oder Weibchen Mozartin Taikahuilusta. Tätä seurasi kaksi sellonumeroa: Inka-Liisa Piispa ja Faurén Elegia sellolle ja orkesterille sekä Joel Nachtigall ja 1. osa Elgarin Sellokonsertosta e-molli.

Neljäntenä numerona sopraano Lotta Pylkäs esitti kupletin Ich lade gern mir Gäste ein Johann Strauβ nuoremman Lepakosta. Nuorten solistien osuuden päättivät viulisti Neea-Noora Piispa 1. osalla Mozartin Viulukonsertosta nro 3 G-duuri sekä sellisti Maria Urpalainen, joka esitti David Popperin Unkarilaisen rapsodian.

Kokonaisuus oli varsin tasokas, vaikka solisteista vanhimmat erottuivat tietysti nuoremmistaan sekä teknisesti että tulkinnallisesti. Parhaiten mieleen jäivät Okko Lakan eläytyvä ja laulullisesti jäntevä Papageno-tulkinta sekä sellistit Joel Nachtigall ja Maria Urpalainen.

Väliajan jälkeen oli vuorossa Jaakko Kuusiston satuooppera Prinsessa ja villijoutsenet, jonka libretto perustuu H. C. Andersenin satuun. Teos on Kuusiston ensimmäinen ooppera vuodelta 2002. Orkesteria oli vahvistettu Kotkan seudun musiikkiopiston ja Pohjois-Kymen musiikkiopiston soittajilla, ja näistä oppilaitoksista oli koottu myös kuoro. Esa Heikkilä teki johtajana jämptiä ammattityötä.

Ooppera jouduttiin esittämään noin puolikkaalla lavalla, sillä orkesteri täytti toisen puolen. Tilan rajoitteet huomioiden Piia Kleimolan ohjaus oli oikein näppärä. Lavastus oli hyvin vähäistä ja sen oikeastaan korvasivat taustaseinälle heijastetut kuvat ja videot, jotka kuvittivat kohtaukset. Puvustuksen oli suunnitellut Seija Kiuru.

Solisteina esiintyivät Emilia Vesalainen-Pellas (Eliisa), Leena Arffman (kuningatar eli äitipuoli), Helena Berg (eukko/haltija), Kai Huopainen (kuningas), Peter Nordman (nuori kuningas) ja Juha Pikkarainen (piispa). Joukossa oli useita minulle tuntemattomia kymenlaaksolaisia kykyjä, jotka ovat esiintyneet myös ammattilavoilla. Prinssien osissa olivat Irene Sipari-Vilhunen, Hannele Vaniala, Niina Villanen ja Varpu Eronen.

Meriseikkailu oopperamaailmassa

21.5.2017 Howard Moodyn ooppera Sindbad - A Journey Through Living Flames Cité de la musique-Philharmonie de Parisissa

Cité de la musique-Philharmonie de Parisin "vanhan rakennuksen" eli nykyisin Philharmonie 2:n konserttisalissa esitettiin englantilaisen Howard Moodyn ooppera Sindbad. Se kantaesitettiin joitakin vuosia sitten Brysselin La Monnaiessa, ja säveltäjä sovitti teoksen uudelleen tätä Orchestre de Parisin tuotantoa varten.

Amélie Pariasin ohjaus nojasi suuren lapsikuoron hyödyntämiseen ja liikutteluun sekä lavalla että salin muissa osissa. Solistitehtävissä olleet sopraano Laura Holm ja baritoni Mathieu Gardon olivat kaikin puolin toimiva ja laulullisesti tasapainoinen pari. Moodyn helposti lähestyttävää musiikkia soitti pieni, kaiketi 13-henkinen orkesteri, jota johti jämptisti viittoen Lionel Sow.

Mozartin pikkusievä varhaisooppera

20.5.2017 Wolfgang Amadeus Mozartin ooppera Bastien und Bastienne Opéra National de Parisin Amphithéâtre Bastillessa

Opéra Bastillen amfiteatteri kantaa Olivier Messiaenin nimeä, vaikka säveltäjän tuotantoon kuuluu vain yksi ooppera. Nyt tällä pienellä näyttämöllä esitettiin kuitenkin Mozartin teos, tarkemmin sanoen hänen vuonna 1768 (eli 12-vuotiaana) säveltämänsä yksinäytöksinen singspiel Bastien und Bastienne. Kuulimme siitä kylläkin ranskankielisen version Bastien et Bastienne. Sävellys ei tietenkään yltänyt Mozartin kypsempien mestariteosten tasolle, mutta miellyttävää ja paikoin idearikasta musiikkia tässäkin teoksessa kuultiin.

Mirabelle Ordinaire oli siirtänyt 1700-luvun alun paimenkylän tapahtumat tivolimaailmaan. Ratkaisu oli toimiva monessakin mielessä - ei vähiten siksi, että tuotanto oli suunnattu "nuorelle yleisölle", johon tivolin visuaalisuus vetoaa. Ohjauksessa oli mukavia oivalluksia, joita Philippine Ordinairen lavastus ja Philippe Albaricin valaistus tukivat erinomaisesti. Mainiot puvut oli suunnitellut Sylvie Blondeau.

Myös esiintyjät olivat varsin nuoria. 12-henkistä orkesteria johti Iñaki Encina Oyón, joka osoittautui musikaaliseksi ja osaavaksi kapellimestariksi. Solistit Pauline Texier (Bastienne), Juan de Dios Mateos Segura (Bastien) ja Andriy Gnatiuk (Colas) olivat iästään huolimatta jo ammattitaitoisia ja ilmaisuvoimaisia laulajia sekä mainioita näyttelijöitä.