Liediä lehmusten tuoksussa
5.6.2017 Ensemble Monbijou Staatsoper im Schiller Theaterissa Berliinissä
Berliinin Staatsoperin iltapäivän liedresitaalissa esiintyi Ensemble Monbijou, jonka kokoonpanoon kuuluivat mezzosopraano Katharina Kammerloher, viulisti Tobias Sturm, alttoviulisti Holger Espig, sellisti Margarethe Niebuhr, kontrabasisti Kaspar Loyal sekä pianisti Dana Sturm. Numeroiden välissä Staatsoperin intendentti Jürgen Flimm luki tekstiotteita eri kirjailijoilta.
Ohjelmassa oli pelkästään Mahlerin musiikkia ja se alkoi viidellä laululla Des Knaben Wunderhornista. Nämä esitettiin ihan perinteisesti laulu-piano-duona. Perään kuultiin Lieder eines fahrenden Gesellen -sarja, jonka Gerhard Präsent oli sovittanut pianokvintetille. Alkuun Vaeltavan kisällin laulut kuulostivat vähän oudoilta, kun on tottunut näitäkin kuulemaan pianon kanssa, mutta loppujen lopuksi sovitus ei ollut hullumpi. Väliajan jälkeen kuultiin Pianokvartetto a-molli ja ohjelman päättäneet viisi liediä Friedrich Rückertin runoihin. Myös Rückert-laulut oli Gerhard Präsent sovittanut pianokvintetille, ja näihin pieni yhtye tuntui sopivan heti kättelyssä.
Pehmeä-ääninen Kammerloher tulkitsi liedinsä erinomaisesti, niiden tunnelmia ja merkityksiä ilmentäen. Myös muusikot osasivat hommansa ja etenkin kvartetossa heidän kamarimuusikkovaihteensa pääsi hyvin esille. Dana Sturm oli oivallinen liedpianisti konsertin avausnumerossa.
Veni, Creator Spiritus
5.6.2017 Michael Schöch, urut Konzerthaus Berlinissä
Berliinin Konzerthausin urkumatineassa esiintyi itävaltalainen Michael Schöch (s. 1985), joka on vuodesta 2015 lähtien vaikuttanut urkumusiikin professorina Innsbruckissa. Eiliseen helluntaihin viittaava ohjelma alkoi J. S. Bachin musiikilla. Toccata ja fuuga F-duurissa BWV 540 Schöch otti lennokkaan alun ja sai esitellä taidokasta jalkiotyöskentelyään. Trio super "Herr Jesu Christ, dich zu uns wend" BWV 655 sai vilkkaan ja iloiselta kuulostavan tulkinnan.
Minulle vieras oli seuraava kappale, nimittäin Franz Schmidtin (1874-1939) Toccata C-duuri. Tästä siirryttiin ranskalaiseen urkumusiikkiin; ensin kuultiin Olivier Messiaenin Helluntaimessusta eli Messe de la Pentecôtesta osa Offertoire (Les choses visibles et invisibles). Toisena saman säveltäjän Livre d'Orguesta kappale Les yeux dans les roues. Rauhallista, mietiskelevää musiikkia - kuten Messiaenilla niin usein.
Ohjelman päätti Maurice Duruflén opus 4 eli Prélude, Adagio et Choral varié sur le Veni Creator. Kiinnostava kappale, jossa Schöchin rekisteröinnit onnistuivat mielestäni täydellisesti. Erityisesti lopun muunnelmat tutusta keskiaikaisesta helluntaihymnistä kuulostivat mahtavilta. Hieno konsertti kerta kaikkiaan! Saimme vielä ylimääräisenä J. S. Bachin pikkukappaleen, jota en tunnistanut.
Huikea ohjaus Faustin tuomiossa
4.6.2017 Hector Berliozin ooppera La damnation de Faust Staatsoper im Schiller Theaterissa Berliinissä
Toinen ilta peräkkäin Berliinissä kapellimestari Simon Rattlen johdolla; nyt ohjelmassa Staatsoperissa Berliozin Faustin tuomio, jonka olen nähnyt näyttämöllisenä oopperaversiona aiemminkin. Produktio on yhteistuotanto English National Operan, Palermon Teatro Massimon ja Antwerpenin De Vlaamse Operan kanssa. Odotin esitystä hienoisella jännityksellä, sillä ohjaajana on Monty Python- ja elokuvamies Terry Gilliam, jolta voi odottaa melkein mitä tahansa. Gilliam yllättikin perinpohjaisesti ja lopputulos oli parhaita pitkään aikaan näkemiäni oopperaohjauksia!
Tapahtumat oli sijoitettu saksalaisen taiteen ja Saksan historian 1800-luvun ja 1900-luvun alkupuoliskon kehyksiin. Sotavoittoistahan tuo historia on, mutta mukaan pääsi myös esimerkiksi kansallisromanttista taidetta ja Berliinin olympialaiset. Natsi-Saksan aika oli esillä hyvin keskeisesti kristalliöineen ja juutalaisten tuhoamisine kaikkineen. Natsien kauheudet eivät olleet vaan päälleliimattua shokeeraavaa kuvastoa, vaan ohjaaja oli nivonut tapahtumat aivan käsittämättömän taidokkaasti osaksi oopperan kertomusta. Häkellyttävän hienoa ja tehokasta! Mukana oli myös kepeämpiä, huvittaviakin kohtauksia, joissa esimerkiksi mahtimiehet jakoivat Eurooppaa tai natsit seurasivat Wagner-oopperan esitystä. Ohjauksen täydensi Hildegard Bechtlerin upea lavastus sekä Katrina Lindsayn puvustus. Peter Mumford vastasi tehokkaasta valaistuksesta ja Finn Ross videoprojisoinneista.
Mahtava ohjaus ja lavallepano ansaitsevat myös musiikillisesti kiitettävän esityksen, ja nyt sellainen saatiin. Sir Simonin johtama esitys oli selkeä ja tasapainoinen, eikä heikkoja lenkkejä ollut. Kuoro teki erinomaista työtä, kuten myös kaikki solistit. Margueritena oli Magdalena Kožená ja Faustina tavattoman kauniisti laulanut Charles Castronovo. Méphistophélèsin roolin tehnyt Florian Boesch teki oivallisen näyttelijäntyön ja pääsi herkuttelemaan hahmonsa peitellyllä pirullisuudella. Pienen Branderin osan lauloi Jan Martiník ja ääni taivaasta oli Miho Kinoshita.
Hieno ilta Berliinin filharmonikkojen kanssa
3.6.2017 Berliner Philharmoniker, joht. Simon Rattle, sol. Imogen Cooper, piano Philharmoniessa Berliinissä
Berliinin Filharmonikkojen konsertti alkoi Thomas Adèsin Powder Her Face -oopperasta kootulla orkesterisarjalla. Tarkemmin sanottuna kyse oli suiten uudistetusta versiosta, joka sai nyt kantesityksensä. Ja kylläpä oli miellyttävä paketti, jossa oli mukana tanssillisia osia mm. tangon ja valssin tahdissa. Toisena numerona kuultiin Mozartin Pianokonsertto nro 25 C-duuri. Imogen Cooper teki niin herkän ja kuulaan tulkinnan, että oikeastaan liikutuin sitä kuunnellessani. Tämä kappale toi esille myös Philharmonien konserttisalin loistavan akustiikan. Pianon ääni säkenöi ja ympäröi meidät katsomossa niin intensiivisesti, että ei Helsingin Musiikkitalon salissa vaan ole koskaan tällaista kokemusta syntynyt.
Väliajan jälkeen siirryttiin Stravinskyn musiikin pariin. Ensin pieni Chant funèbre -kappale, jonka Igor sävelsi opettajansa Nikolai Rimski-Korsakovin muistoksi 26-vuotiaana. Kadoksissa ollut teos löydettiin uudelleen vasta vuonna 2015 ja se sai nyt ensiesityksensä Saksassa. Koskettavaa musiikkia, joka huokui kaipausta. Päätösnumero Le Sacre du printemps vei puolestaan aivan toisenlaisiin tunnelmiin. Olen kuullut mielipuolisesta Kevätuhrista melkoisen mielipuolisia tulkintoja, joille tämä Sir Simonin tasapainoiseksi luonnehdittava näkemys ei pärjännyt lainkaan - ja hyvä niin. Menoa ja meininkiä oli siis "vain" kohtalaisesti, mutta volyymin kanssa berliiniläiset eivät säästelleet. Huh huh!
Raakaa merimieselämää
2.6.2017 Benjamin Brittenin ooppera Billy Budd Deutsche Oper Berlinissä
Monissa Brittenin oopperoissa käsitellään päähenkilön erilaisuutta tai ulkopuolisuutta ja jonkinasteista konfliktia ympäristönsä kanssa. Niin myös Billy Buddissa, jota voi pitää eräänlaisena veljesteoksena kuusi vuotta aiemmin kantaesitetyn Peter Grimesin kanssa. Oopperan libretto perustuu Herman Melvillen romaaniin.
Deutsche Oper Berlinin produktio on yhteistuotanto English National Operan ja Moskovan Bolšoi-teatterin kanssa. Se sai berliiniläisen ensi-iltansa vuonna 2014 ja on nyt lämmitetty lavalle uudemman kerran. Kyseessä on Brittenin muokkaama lopullinen versio vuodelta 1960, jossa näytöksiä on vain kaksi (ynnä prologi ja epilogi).
Esitys oli hyvin tehokas, kiitos David Aldenin kirkkaan näkemyksen ja pätevän ohjauksen. Kolme tuntia hujahti ihan huomaamatta, sillä kerronta piti otteessaan niin tiukasti. Paul Steinberg vastasi massiivisesta lavastuksesta, Constance Hoffman puvustuksesta ja Andy Cutbush valaistuksesta. Kapellimestarina toimi Moritz Gnann, jolle täytyy antaa hyvä arvosana intensiteetin ylläpidosta.
Richard Croft oli oivallinen kapteeni Vere. Hänen lyyrinen tenorinsa soi kauniina ja herkkänä. Croftin muodonmuutos epilogin vanhaksi, tunnontuskiensa kanssa kamppailevaksi mieheksi oli loistava. John Chest (sama mies, joka lauloi eilen Dresdenissä näkemässäni The Great Gatsbyssä) oli erinomainen Billy Budd, jonka motiivit jäivät kutkuttavasti roikkumaan ilmaan ja katsojan pohdittaviksi. Gidon Saks oli pahuutta uhkuva Mr. Claggart, jonka englanti olisi kyllä kaivannut preppausta. Seth Carico, Derek Welton ja Andrew Harris tekivät hyvät suoritukset muina upseereina. Pienempien roolien esittäjistä täytyy nostaa esiin Andrew Dickinson, joka oli oikein pätevä noviisin osassaan sekä Lenus Carlson, jonka vanha merimies Dansker oli suorastaan liikuttava.
Vanha suola janottaa
1.6.2017 John Harbisonin ooppera The Great Gatsby Semperoper Dresdenissä
Yhdysvaltalaisen John Harbisonin (s. 1938) ooppera The Great Gatsby sai kantaesityksensä New Yorkissa vuonna 1999. Euroopan ensiesitys oli Dresdenissä vuonna 2015, ja nyt teos palasi Semperoperin lavalle. Oopperan libretto on säveltäjän itsensä käsialaa ja se perustuu tietenkin F. Scott Fitzgeraldin tunnettuun romaaniin.
The Great Gatsbyn musiikki oli veikeä yhdistelmä modernia taidemusiikkia sekä jazzia ja swingiä. Ohjaaja Keith Warner oli luonut moniulotteisen ja realistisen kuvan dekadentista seurapiirielämästä, jossa julkisivuja pidetään yllä, vaikka kaikilla on salaisuutensa. Rakkauskiemuroista tässäkin oli lopulta kyse, eikä niihin saatu selvyyttä ilman muutamaa ruumista. Kekseliäs lavastus oli jo edesmenneen Johan Engelsin suunnittelema.
Esityksen kapellimestarina toimi Wayne Marshall, joka esiintyi urkurina Lahden Kansainvälisellä Urkuviikolla joitakin vuosia sitten. Olen törmännyt muuallakin hänen nimeensä urkurina, enkä edes tiennyt että hän tekee "rinnakkaisuraa" myös kapellimestarina. Hienosti tuntui tämäkin häneltä hoituvan lukuun ottamatta paria joukkokohtausta, joissa orkesterin ja kuoron tahtiviivat olivat vähän eri kohdissa...
Solistit olivat laulajina tasokkaita, mutta aivan kaikkien näyttelijäntaidot eivät olleet parasta A-luokkaa. Päätehtävissä olivat Elena Gorshunova (Daisy Buchanan), Raymond Very (edellisen mies Tom), Peter Lodahl (Jay Gatsby), John Chest (Nick Carraway) ja Christina Bock (Jordan Baker). Gorshunovan diktiossa olisi aika lailla parantamista, sillä tekstistä ei saanut mitään tolkkua - hän olisi aivan hyvin voinut laulaa englannin sijaan millä muulla kielellä tahansa.
Kateutta, valtapeliä - ja tietenkin onnellinen loppu
31.5.2017 Nikolai Rimski-Korsakovin ooppera Tsaari Saltanin tarina Staatsoperette Dresdenissä
Dresdenin Staatsoperette on edellisen käyntini jälkeen muuttanut lähemmäksi keskustaa, ratavarren entiseen teollisuuskompleksiin nimeltä Kraftwerk Mitte. Uudenkarhea sali oli tyylikäs, ja kaikin puolin (myös akustisesti) aiempaa teatteria parempi. Onnea uuteen kotiin!
Hermoni olivat esityksen alkaessa melkoisen kireällä, sillä matkustaminen Dresdeniin ei mennyt ihan putkeen. Lentoni Berliiniin lähti yli tunnin myöhässä, mistä johtuen myöhästyin suunnitellusta suorasta junayhteydestä Dresdeniin - tosin vain viidellä minuutilla! Olin jo ehtinyt tsekkaamaan netistä korvaavan junayhteyden, mutta aseman virkailijan mukaan sellaista ei ole olemassa. Seuraava mahdollinen yhteys olisi kuulemma noin kahden tunnin kuluttua. Pienen väännön jälkeen hän suostui armollisesti tarkistamaan asian koneeltaan - ja hupsis, olihan siellä ko. yhteys, jonka lähtöön oli tässä vaiheessa enää kuusi minuuttia. Ehdin kuin ehdinkin saamaan lipun ja juoksemaan laiturille ajoissa, mutta jouduin nyt matkaamaan hitailla paikallisjunilla yli tunnin pidempään - ja vielä maksamaan tästä ilosta noin 40 € ylimääräistä.
Jos jaksoit lukea vuodatustani tänne saakka, et ehkä ihmettele miksi hermoni olivat kireällä. Oopperaan ehtiminen meni hyvin täpärälle, mutta kun istuin paikalleni ja esitys alkoi, niin kaikki nuo vastoinkäymiset unohtuivat. Saatoin vain nauttia oopperasta, vaikka teoksen alkupuolella musiikki oli hienoinen pettymys. Olin odottanut säkenöivää ja mehevää orkestrointia, mutta kyllä sitäkin saatiin myöhemmin oopperan aikana.
Rimski-Korsakov sävelsi 15 oopperaa, joista useita ei tunneta eikä esitetä ex-Neuvostoliiton ulkopuolella lainkaan. Kansallisoopperassa on esitetty vain Tsaarin morsian - ja sekin vuonna 1927! Rimski-Korsakov on ilman muuta yksi niistä oopperasäveltäjistä, joiden tuotantoa olisi syytä tuoda Suomessakin esille. Tsaari Saltanin tarina perustuu Puškinin runoon ja sai kantaesityksensä Moskovassa vuonna 1900.
Dresdenissä ooppera laulettiin ikävästi saksaksi. Arne Bögen ohjaus oli kepeän humoristinen ja hyödynsi nukkeja sekä tanssijoita mm. välisoittojen aikana. Esimerkiksi Kimalaisen lento oli kuvitettu aivan herkullisesti. Tiuhaan vaihtuneesta lavastuksesta ja mielikuvituksellisista puvuista vastasi Hendrik Scheel.
Illan kapellimestarina oli Andreas Schüller, joka ei tehnyt ihmeempää säväytystä suuntaan tai toiseen. Tärkeimmissä tehtävissä oli ihan hyvät solistit: Tilmann Rönnebeck (tsaari), Paula Rummel, Leandra Johne ja Jeannette Oswald (siskokset), Gala El Hadidi (Babarikha), Markus Francke (tsarevitš), Akiho Tsujii (tsarevna) ja Ingeborg Schöpf (tsaaritar).
