Paras Trubaduurini
15.11.2020 Elokuvissa: Giuseppe Verdin ooppera Trubaduuri (Il trovatore) The Metropolitan Operasta New Yorkista
Finnkino näyttää elokuvateattereissaan tällä kaudella The Metropolitan Operan tuotannoista ainoastaan uusintoja, sillä talohan on koronapandemian vuoksi suljettu syksyyn 2021 saakka. Nyt vuorossa oli Verdin Trubaduuri, jonka live-lähetys oli 3.10.2015. En tuolloin käynyt tätä esitystä katsomassa, joten nyt oli melkeinpä pakko, kun oopperatarjontaa on niin vähän.
Ja hyvä olikin, että kävin katsomassa, sillä tämä oli heittämällä paras produktio mitä olen Trubaduurista nähnyt! Jotain tällaista osasin toki aavistella, kun Leonorana oli Anna Netrebko ja Lunan kreivinä vuonna 2017 kuollut Dmitri Hvorostovski. Manricona lauloi Yonghoon Lee ja Azucenana tuolloin 63-vuotias konkari Dolora Zajick. Myös pienemmissä rooleissa oli todella tasokkaita laulajia, mainittakoon heistä nyt esimerkkinä slovakialaisbasso Štefan Kocán (Ferrando).
Solistikaarti oli mahtava ja pelasi ensiluokkaisesti yhteen niin äänellisesti kuin näyttämöllisesti. Marco Armiliato oli ilmiömäinen Verdi-kapellimestari saaden musiikin hehkumaan ja hengittämään ja virtaamaan läpi teoksen energisenä. Pidin David McVicarin selkeästä ja jäsennellystä ohjauksesta kovasti. Charles Edwardsin lavastus nyt ei ollut mikään häikäisevä, mutta ajoi hyvin asiansa. Brigitte Reiffenstuelin puvuista annan vielä pari lisäpistettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti