Viattomuuden loppu?
21.11.2020 Benjamin Brittenin ooppera Albert Herring Musiikkitalossa Helsingissä
Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen uudelle tuotannolle, Brittenin Albert Herringille, kävi ikävästi. Suunnitellusta kuudesta esityskerrasta ehdittiin toteuttamaan vain kaksi, ennen kuin koronavirustilanteen vaatimat rajoitukset pistivät lapun luukulle. Onneksi kuitenkin produktion molemmat miehitykset pääsivät näyttämölle edes kerran.
Näkemässäni toisessa esityksessä orkesteria johti Markus Lehtinen. Brittenin rytmisesti hankala musiikki pysyi hyvin kasassa ja kokonaisuutta kuunteli oikein mieluusti. Lehtinen kaivoi musiikista huumoria ja tuki hienosti solisteja mm. vaikeissa ensemblekohtauksissa. Laulajat suoriutuivat varsin hyvin, mutta yhtään häikäisevää kykyä ei tällä kertaa joukkoon osunut. Maria Turunen oli topakka Lady Billows, jonka hahmossa ei ollut päälleliimattua komiikkaa, vaan huumori löytyi monista hienovaraisesti peitellyistä detaljeista. Latvialainen vierailija Sniezde Kaņepe oli Florence Piken osassa ilahduttavan kolkko ja maskuliininen hahmo.
Jasper Leppänen teki tänään nimiroolin ja oli ehkä illan suurin yllättäjä laulullisesti. Kuulimme nuorelta tenorilta sävykästä, herkkää, tuntevaa – ja vielä puhdastakin laulua. Veikko Vallinojalla (Mr. Gedge, The Vicar) ja Akseli Ferrandilla (Mr. Upfold, The Mayor) oli pieniä ajoittaisia ongelmia, mutta Janne Sihvo teki hyvän suorituksen myhäilevänä Superintendent Buddina. Muista rooleista mainittakoon Iris Candelarian esittämä takakireä opettaja, Miss Wordsworth, sekä Luke Scottin Sid parinaan Ruut Mattilan Nancy. Niin ja vielä esiinnoston ansaitsee Olivia Kyllönen Mrs. Herringin osassa.
Albert Herringin ohjaajana vieraili englantilainen Victoria Newlyn, joka on ennestään tuttu SibA:n Britten-oopperoista vuosina 2017 ja 2018. Hän oli työstänyt erittäin pätevästi oopperan teemoja ja ristiriitoja – niin näkyviä kuin pinnanalaisia. Englantilaisten kompleksinen suhtautuminen seksuaalisuuteen sai osansa, kuten tietysti luokkayhteiskuntakin ja kylän merkkihenkilöitä käsiteltiin taitavan satiirisesti. Sampo Pyhälän lavasteet olivat satukirjamaisen kauniit ja muuntautuvuudessaan suorastaan nerokkaat. Puvustuksen oli suunnitellut Taina Relander.