maanantai 31. elokuuta 2020

Kohtauksia koronakeväästä


28.8.2020 Covid fan tutte -ooppera Kansallisoopperassa Helsingissä

Kansallisooppera aloitti syyskautensa Covid fan tutte -produktiolla, joka korvasi peruuntuneen Valkyyrian. Tästä oli saatukin oiva aasinsilta uutuusteokseen, joka käynnistyi Wagnerin tuhdilla alkusoitolla. Orkesteri vaihtoi pian Mozartiin, sillä Covid fan tutten pohjana on tietenkin Così fan tutten musiikki. Partituurista oli tosin leikattu leijonanosa pois, jäljelle jääneitä kohtauksia oli sekoitettu ja niiden välit oli täytetty uusilla puheosuuksilla. Ja olipa mukaan ympätty numerot Don Giovannista ja Taikahuilusta.

Minna Lindgren oli kirjoittanut teoksen suomenkielisen libreton. Se oli enimmäkseen nokkela, hauska ja onnistunut, vaikka kirjoitusaika jäi varmasti kovin lyhyeksi. Keskusteluun oopperan aiheen ja käsittelytavan sopivuudesta en halua osallistua. Uskon, että kaikki olemme tietoisia siitä, miten paljon inhimillistä kärsimystä pandemia on aiheuttanut. Itse hörähtelin sujuvasti libretistin oivalluksille ja herjoille muutaman kerran oikein ääneen. Mutta finaaliin saakka vauhti ei kantanut, vaan se oli suorastaan tylsä. Teoksen viimeiset 15 minuuttia pitkästyttivät kaiken vauhdin ja komiikan jälkeen.

Talon taiteellisen johdon suosioon päässyt Jussi Nikkilä vastasi Covid fan tutten ohjauksesta. Aika varmoilla ratkaisuilla ja tehokeinoilla mentiin, mutta en tarkoita tätä moitteeksi. Teoksen rakenteesta johtuen kokonaisuus oli fragmentaarinen, mutta se oli kaiketi tarkoituskin, kun alaotsikkona on "kohtauksia koronakeväästä". Monien puheosuuksien aikana ohjausta vaivasi eräänlainen velttous. Napakkuus toivon mukaan lisääntyy ensi-iltaa seuraavissa näytöksissä; nyt harjoitusaika oli saattanut jäädä liian vähäiseksi.

Musiikinjohdosta vastasi Esa-Pekka Salonen tietenkin pätevästi, eikä orkesterin sointi ollut pahemmin kesäterässä. Kuoroa ei nähty lavalla, vaan laulavina päinä suurella näytöllä. Illan solistit olivat ensiluokkaisia kirkkaimpana tähtenään Karita Mattila. Hänen muuntautumiskykynsä eri tehtäviin oli ilmiömäinen! Mattilan laulettavaksi oli laitettu myös alkuperäisen Cosìn miesosuuksia. Näissä oli pari kertaa kuultavissa sopraanollemme epätyypillistä äänen haurautta. Toivottavasti kyse oli vain siitä, että oltiin äänialan rajoilla tai sitten pitkästä laulutauosta. Mattilan itseironinen esiintyminen suurena maailmantähtenä oli joka tapauksessa loistavaa katseltavaa ja kuunneltavaa!

Muissa rooleissa lauloivat Miina-Liisa Värelä, Johanna Rusanen, Tuomas Katajala, Waltteri Torikka ja Tommi Hakala. Näyttelijä Sanna-Kaisa Palo oli valloittava Kansallisoopperan rajapintapäällikkö ja Ylermi Rajamaa huvittava Mouzart. Covid-viruksena näyttämöllä tanssi Natasha Lommi. Ja 'valtion virallisena' viittomakielen tulkkina tunnetuksi tullut Outi Huusko oli tulkkaamassa ministerien ja asiantuntijoiden tiedotustilaisuuksia.

Myöhempi lisäys: Tallenne syyskuun 1. päivän esityksestä löytyy Yle Areenasta: https://areena.yle.fi/1-50592359.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti