Uuden oopperan ylistys rakkaudelle

9.10.2020 Kari Tikan ooppera Rakkaus on väkevä kuin kuolema Aleksanterin teatterissa Helsingissä

Kari Tikan uusin ooppera Rakkaus on väkevä kuin kuolema valmistui jo 2015, mutta pääsi säveltäjän sairastumisen vuoksi tuotantovaiheeseen vasta vuosia myöhemmin. Keväälle 2020 suunnitellut esitykset siirtyivät koronavirusrajoitusten vuoksi lokakuulle, mutta löysivät nyt onneksi hyvin yleisönsä.

Tikan musiikista ei oikeastaan voinut olla pitämättä, vaikka toisteisuutta olikin tarpeettoman paljon. Teokseen sisältyi yksinkertaista, mystistä hyräilyä, mutta myös rytmisesti iskeviä ja voimallisia jaksoja sekä lempeän romanttisena virtaavaa tunnelmointia. Pari näppärää melodiaa toimi takuuvarmana korvamatona ja mukana oli myös kierrätysmateriaalia aiemmasta oopperasta ('Minä olen sinun ja sinä olet minun').

Kari Tikka johti itse runsaan kymmenen soittajan orkesteriaan, joka oli koottu Helsingin kamariorkesterin muusikoista. Aleksanterin teatterin akustiikassa olisi varmasti ollut etua suuremmasta kokoonpanosta, mutta kyllä Tikka toisinaan yllätti piiskatessaan pienestä orkesteristaan voimaa ja volyymia vaikka kuinka. Kuorona lauloi Brevis Nova, joka oli jaettu näyttämölle ja toiselle parvelle. Mukana oli myös ilahduttavan tasokas lapsikuoro.

Oopperan libretto on Tikan itsensä kynästä. Läpi teoksen liikutaan raamatullisissa, tai paremminkin vanhatestamentillisissa, tunnelmissa. Juoni oli ehkä aavistuksen hämärä, mutta kun rönsyt karsitaan, niin jäljelle jää hyvän ja pahan taistelu – ja tietenkin rakkaus voittaa. Rivien välistä lukien tämä lienee agape, jumalallinen rakkaus, joka kristityille on rakkauden korkein muoto. Luin jostain Tikan ajatuksia siitä, että ooppera kertoo toivosta, luomakunnan pelastumisen toivosta, mutta tämä aspekti jäi mielestäni libretossa taka-alalle. Tikan rakkauden ylistys toi mieleen Korkean veisun eli Laulujen laulun, joka on ennenkin inspiroinut säveltäjän teoksia. Libretossa pilkahtelee tällaisessa yhteydessä jopa hämmentävän peittelemätöntä erotiikkaa.

Näyttämöllä nähtiin pätevä ja sujuva toteutus, jonka olivat luoneet Maisa Tikka (ohjaus), Anna Kontek (lavastus- ja pukusuunnittelu), Janne Teivainen (valosuunnittelu) ja Aku Ahjolinna (koreografia). Pienenä inhimillisenä särönä sujuvuuteen oli lavastekorokkeiden kömpelö siirtely. Ahjolinna esiintyi itsekin teoksessa: hän oli Viisaus, joka käveli ajoittain näyttämöllä kaikkea kaaosta ihmetellen, kuin valkohapsisena ja -partaisena jumalhahmona.

Esityksen solistit olivat osaavaa joukkoa ja tekivät kelvollisia suorituksia, mutta ehkä osittain teoksen luonteen vuoksi kukaan ei oikein päässyt loistamaan. Jussi Vänttiselle annan bonuspisteen hyvin fyysisen roolisuorituksen jaksamisesta! Isän ja äidin rooleissa nähtiin konkarit Esa Ruuttunen ja Satu Vihavainen. Varsinkin Vihavaista oli kiinnostavaa päästä kuulemaan, sillä edellisestä kerrastani taitaa olla jo yli kymmenen vuotta. Mutta siinä hän pärjäsi kuin nuoremmatkin ja ylä-äänet tuntuivat olevan vielä ihan kunnossa. Adam ja Eeva -parina esiintyivät Kristian Lindroos ja Annika Leino. Muut henkilöt olivat Marika Hölttä (Siiri), Kaisa Näreranta (Helena), Aki Alamikkotervo (Leo), Jussi Vänttinen (Leevi) ja Hannu Forsberg (Mårten).