Kaunista kamarimusiikkia

4.10.2020 Schubertiade-konsertti Turun konserttitalossa

Tänään Turun konserttitalossa piti esiintyä Kammerorchester Basel solistinaan fantastinen kontratenori Franco Fagioli. Konsertti siirtyi koronaviruspandemian vuoksi hamaan tulevaisuuteen eli tammikuuhun 2022, mutta onneksi Turun musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Klaus Mäkelä suunnitteli tilalle pienen kamarimusiikillisen herkkupalan. Aivan tyylipuhdas Schubertiade tämä ei ollut, sillä mukana oli myös John Harbisonin sävellys. Yleisön määrä katsomossa jäi harmillisen vähäiseksi, vaikka kiltisti maskit päässä istuttiinkin.

Konsertin esiintyjistä sellisti Senja Rummukainen vaihtui viime hetkillä Marko Ylöseksi. Hän soitti avausnumerona pianisti Eero Heinosen kanssa Schubertin Sonaatin a-molli arpeggionelle ja pianolle eli ns. Arpeggione-sonaatin. Kuten nykyisin tavallisesti tehdään, oli duon toisena osapuolena siis sello, mutta kappaletta esitetään myös sovituksena muille soittimille (yleisimmin alttoviululle ja pianolle, mutta myös esimerkiksi kitaralle ja huilulle). Olisi joskus todella hauska kuulla tämä kappale arpeggionella ja sävellysajankohdan pianolla esitettynä – millainen kuulokuva mahtaisi olla näihin moderneihin soittimiin verrattuna? Silloin tällöin tällaisia tilaisuuksia on konserttiohjelmissa näkynyt, mutta itse en ole koskaan päässyt paikalle.

Arpeggione-nimi on peräisin Schubertin käsikirjoituksesta eikä ollut laajemmin aikalaisten käytössä. Kyseessä on kuusikielinen historiallinen jousisoitin, jota soitetaan sellon tapaan, mutta viritys on sama kuin kitarassa. Schubert oli vuoden 1824 sonaattinsa kanssa todella ajan hermolla, sillä koko instrumentti oli kehitetty Wienissä vasta edellisenä vuonna. Soittimen elinkaari jäi hyvin lyhyeksi ja se on enää harvojen hallitsema kuriositeetti. Schubertin sävellys julkaistiin vasta 1871, jolloin arpeggione oli jo painunut unohduksiin. Alkuperäisiä Stauferin rakentamia soittimia on säilynyt kuusi, mutta ne on kaikki museoitu.

Schubertin Arpeggione-sonaatti on kolmiosainen paketti puhdaspiirteistä ja ihanan melodista musiikkia jokaiselle romantiikannälkäiselle. Minäkin huomasin yllättäen kuuluvani tähän joukkoon, sillä niin tasapainoinen tämä tulkinta oli kaikessa tunteikkuudessaan. Ylösen sello hyväili sielua ja Heinosen flyygelin herkkyys oli ihailtavaa.

Toinen kappale oli John Harbisonin (s. 1938) pianokvartetto November 19, 1828, joka on vuodelta 1988. Teoksen nimi viittaa tietenkin Schubertin kuolinpäivään ja musiikki liikkuukin aluksi kuolemanjälkeisissä tunnelmissa sekä kaiken päälaelleen kääntävässä peilisalissa. Myöhemmissä osissa palataan rondokatkelmaan vuodelta 1816 ja jatketaan Schubertin Simon Sechteriltä saamaa fuuga-aihetta.

Harbison on kirjoittanut kiehtovaa ja erittäin kekseliästä musiikkia, josta välittyy suuri rakkaus Schubertin musiikkiin, mutta myös tietty nöyryys sen edessä. Kvartetti Essi Höglund (viulu), Riitta-Liisa Ristiluoma (alttoviulu), Marko Ylönen (sello) ja Eero Heinonen (piano) teki sävellykselle oikeutta tarkalla ja eläväisellä yhteissoitollaan.

Schubertiadin päätti kolme säveltäjän liediä, jotka esittivät tenori Tuomas Katajala ja pianisti Eero Heinonen. Laulut olivat An den Mond, An Silvia ja An die Musik. Katajalan ilmeikkyys ja ilmaisu oli aivan huippuluokkaa, puhumattakaan nyt laulamisen teknisestä puolesta. Vanha konkari Heinonen oli elementissään mukana elävänä ja värikkäänä lied-pianistina.