Kortekankaan (toistaiseksi) paras ooppera

3.3.2018 Olli Kortekankaan ooppera Veljeni vartija Tampere-talossa

Tampereen Ooppera tilasi sisällissodan muistovuodeksi uuden teoksen säveltäjä Olli Kortekankaalta. Veljeni vartija kertoo vuoden 1918 tapahtumista Tampereella yhden perheen kautta - perheen, jonka poika valitsee valkoisten puolen ja tytär punaisten. Tämän jakolinjan syitä teos ei avaa. Tuomas Parkkisen libretossa ei ole sankareita, vaan sota tuo kaikista esille pahimmat puolet tai murskaa heidät kokonaan: Poika Eemil Rossi (Ville Rusanen) muuttuu säälimättömäksi teurastajaksi, jonka luotiin myös oma isä lopulta kuolee. Pasifisti-isä Johannes Rossikin (Juha Kotilainen) ehtii tätä ennen tarttua aseeseen. Tytär Amanda Rossi (Tuuli Takala) kostaa pettymyksensä rakkaudessa ilmiantamalla punaisen toverinsa Serafina Suomen (Erica Back), joka odottaa Amandan petollisen miehen Iisakki Frimanin lasta. Iisakin (Tuomas Katajala) kohtalona on tulla teloitetuksi vankileirillä sodan jälkeen.

Tuomas Parkkisen librettoa on kehuttu joissain arvosteluissa, mutta itse pidin sitä kovin epätasaisena. Siinä on huikean hienoja osuuksia, väkevää lyriikkaa ja oivalluksia, mutta toisaalta myös latistavia ja mitäänsanomattomia "täytejaksoja". Enkä ihastunut paljon käytettyyn loppusointuiseen riimittelyyn, joka vielä onnahteli muutamassa kohdassa. Mutta ohjaajana Parkkinen oli tehnyt hyvää työtä. Esitys oli looginen ja verkkaisesta alustaan huolimatta dramaturgisesti ehyt. Näyttämön tapahtumat olivat yhtä Kortekankaan musiikin kanssa. Kati Lukan rouhean karu lavastus oli erinomainen tausta tarinalle. Tarja Simonen merkityksellinen puvustus oli onnistunut ja Ville Syrjän valaistus kruunasi näyttämökuvan. Santtu-Matias Rouvali onnistui tarjoilemaan Tampere Filharmonian kanssa musiikillisesti täysipainoisen ja hyvin vaikuttavan esityksen. Musiikki hehkui niin, että tämä kyllä päihitti mennen tullen Isän tytön ja muut Kortekankaan aiemmat oopperat. Heikki Liimolan valmentama Tampereen Oopperan kuoro teki totutusti hyvän suorituksen.

Dresdenin Semperoperissa kolmatta kauttaan laulava Tuuli Takala on saanut esiintymiseensä kokemuksen tuomaa varmuutta. Hän on teknisesti taitava laulaja, jonka äänenväri on jo muuttunut mielenkiintoisesti Sibelius-Akatemian ajoista. Upea roolityö häneltä! Eivätkä keskeisten miesroolien esittäjät jääneet lainkaan huonommiksi: Ville Rusasen kantavaa ja luontevasti soljuvaa ääntä on aina ilo kuunnella. Nyt hän erottui muista solisteista esimerkillisen selkeän diktionsa ansiosta. Tuomas Katajala on erinomainen tenori, ja onkin hienoa että hänen kansainvälinen uransa on saanut uutta nostetta viime aikoina. Juha Kotilainen oli "perusvarma itsensä" ja eläytyi mainiosti henkilönsä nahkoihin. Muissa rooleissa onnistuivat Päivi Nisula, Erica Back, Suvi Väyrynen ja Tuomas Pursio. Virpi Räisänen ei tällä kertaa ollut parhaimmillaan Hanna Waltzin osassa.