Täysipainoinen oopperakonsertti Juvalla

30.7.2017 Joroisten Musiikkipäivien 2017 päätöskonsertti Juvan kirkossa

Joroisten Musiikkipäivät 2017 päättyi sunnuntai-iltapäivän oopperakonserttiin. Neljästä ilmoitetusta solistista kaksi, eli tenori Andrea Caré ja sopraano Marjukka Tepponen, joutui perumaan osallistumisensa. Heidän sijaansa esiintyivät tenori Joska Lehtinen ja sopraano Victoria Yastrebova, joka kuuluu Pietarin Mariinski-teatterin solistikuntaan. Kaksi muuta solistia olivat mezzosopraano Anna Danik ja basso Jaakko Ryhänen. Pianistina toimi Hans-Otto Ehrström ja juontajana Aarno Cronvall.

Konsertin ohjelma oli seuraava:

• Sarastron aaria In diesen heil'gen Hallen Mozartin Taikahuilusta (Ryhänen)
• Dalilan aaria Amour! viens aider ma faiblesse Saint-Saënsin oopperasta Samson et Dalila (Danik)
• Pollionen aaria Meco all'altar di Venere Bellinin Normasta (Lehtinen)
• Aidan aaria Ritorna vincitor! Verdin Aidasta (Yastrebova)
• Aidan ja Amneriksen duetto Fu la sorte dell'armi a' tuoi funesta samoin Aidasta (Yastrebova ja Danik)
• Tonion aaria Ah! mes amis Donizettin Rykmentin tyttärestä (Lehtinen)
• Greminin aaria Tšaikovskin Jevgeni Oneginista (Ryhänen)
• Toscan aaria Vissi d'arte Puccinin oopperasta Tosca (Yastrebova)
• Carmenin aariat L'amour est un oiseau rebelle eli Habanera sekä Près des remparts de Séville eli Seguidilla Bizet'n Carmenista (Danik)
• Mantovan herttuan aaria La donna è mobile Verdin oopperasta Rigoletto (Lehtinen)
• Violettan ja Alfredon duetto Parigi, o cara Verdin La traviatasta (Yastrebova ja Lehtinen)
• Paavon monologi Minun on vielä ennen kuolemaani Kokkosen Viimeisistä kiusauksista (Ryhänen)
• ja ylimääräisenä Libiamo ne' lieti calici Verdin La traviatasta (Yastrebova ja Lehtinen)

Mahtava ohjelma ja hienot solistit! Ehrström oli pianistina luotettava ja pätevä, mutta ylimääräisessä numerossa tuli monia vääriä ääniä - olikohan sen harjoittelu jäänyt liian vähälle? Yastrebova oli erittäin taitava ja miellyttävä sopraano, josta löytyi yllättäviä voimavaroja. Danik eläytyi roolihenkilöihinsä aivan suvereenisti ja todellakin säväytti Dalilana sekä Amneriksena. Lehtinen aloitti vähän horjuvasti ja pinnistellen, mutta paransi nopeasti ja selvitti suurin piirtein kunnialla Tonion yhdeksän korkeaa c:täkin. Ryhänen oli vahvassa laulukunnossa ja sai ajoittain suuren kirkkosalin seinätkin vavahtelemaan. Tulkinta Greminin aariasta oli liikuttavan kaunis.

Timo Mustakallio -laulukilpailun voittajat

27.7.2017 Aurora Marthens, sopraano, Sanna Iljin, sopraano ja Tuula Hällström, piano Espoon tuomiokirkossa

Urkuyö ja Aaria -festivaalin taiteellinen johtaja Erkki Korhonen kalasti tuoreeltaan Timo Mustakallio -kilpailun voittajat esiintymään Espoossa. Tämän vuoden kilpailu käytiin n. 1,5 viikkoa sitten ja sen voitti sopraano Aurora Marthens. Sanna Iljin sai Suomen Kulttuurirahaston Eero Rantala -rahastopalkinnon. Konsertin pianistina oli Tuula Hällström.

Aluksi kuultiin oopperamusiikkia. Mozartin Zaiden tutun ja vaikean aarian Ruhe sanft, mein holdes Leben lauloi tavattoman kauniisti Marthens. Seuraavaksi oli vuorossa kivasti näytelty Kreivittären ja Susannan resitatiivi ja duetto Sull'aria...che soave zeffiretto Mozartin Figaron häistä. Iljin esitti osion lopuksi Alcinan aarian Tornami a vagheggiar Händelin Alcinasta ja Almirenan suositun aarian Lascia, ch'io pianga Händelin Rinaldosta. Puhdasta laulua ja hienoja koristeluja!

Sitten vaihdettiin hetkeksi suomalaiseen musiikkiin: Marthens lauloi Toivo Kuulalta kappaleet Purjein kuutamolla ja Karjapihassa. Jälkimmäisestä hän teki aivan mainion pienen kuvaelman erilaisine äänenväreineen, eleineen ja ilmeineen. Laulajille tarjottiin tovi hengähdysaikaa, kun Hällström ja Korhonen esittivät seuraavaksi Oskar Merikannon nelikätisen pianosovituksen Emil Genetzin kuorolaulusta Herää Suomi. Tämä harvinaisuus oli oikein mukava kuulla pitkästä aikaa, mutta harmillisesti esitystä vaivasi soittajien eritahtisuus ja Korhosen päällepainaminen - selvästikään yhteissoittoa ei ollut harjoiteltu tarpeeksi. Perään Hällström soitti Merikannon Improvisaation, joka oli lumoavaa kuultavaa. Oskar Merikannolta kuultiin vielä Soipa kieli -niminen laulu, jonka solistimme esittivät sointuvasti duettona.

Tämän jälkeen vaihdettiin kolmen kappaleen ajaksi saksankielisiin lauluihin: Iljin lauloi Richard Straussin Ständchenin ja Edward Griegin kappaleet Zur Rosenzeit ja Ein Traum. Ständchenin tulkinta ei säväyttänyt minua suuremmin, vaikka sinänsä kaunista kuultavaa olikin. Konsertin loppuosa oli omistettu Jean Sibeliuksen lauluille. Marthensin versio Jubalista oli sykähdyttävä, ja ihan hyvin menivät myös Den första kyssen sekä Kyssen. Sen sijaan Flickan kom ifrån sin älsklings möte olisi kaivannut loppuun lisää dramaattisuutta. Iljin lauloi perussiistin ja teknisesti hyvän esityksen Var det en dröm? -kappaleesta ja ohjelman päätti Tanken-duetto.

Tuula Hällström ansaitsee jälleen kerran suitsutusta herkästä ja sävykkäästä soitostaan. Upeat nuoret sopraanot vaikuttivat ainakin minut osaamisellaan ja potentiaalillaan. Marthens on tarvittaessa varsinainen äänitykki, jolla on terve tekniikka ja upea ylärekisteri. Myös pianistina tunnettu Iljin on luontainen muusikko, jolla on kaunissävyinen, Marthensia hieman tummempi ja vivahteikkaampi sopraanoääni. Solistien äänet sointuivat hyvin yhteen nautinnollisissa duetoissa. Ylimääräisenä kuultiinkin uusinta Kreivittären ja Susannan numerosta.

Upeita oopperanumeroita Sastamala Gregorianassa

23.7.2017 Barokkiyhtye Baccano, sol. Tuuli Lindeberg ja Teppo Lampela Pyhän Marian kirkossa Sastamalassa

Olipa kiva päästä pitkästä aikaa Sastamala Gregoriana -festivaalille! Taiteellinen johtaja Michael Fields oli rakentanut tälle vuodelle monipuolisen ohjelman, jossa huomioitiin Suomi 100, Monteverdi 450 ja reformaatio 500 -juhlavuodet. Valitettavasti ohjelmaani mahtui vain yksi konsertti, mutta se oli onneksi sitäkin kiintoisampi.

Sunnuntai-illan konsertin nimenä oli "A Love Story: Räiskyvää rakkautta sekä säkenöivää ja sensuellia musiikkia G. F. Händelin oopperoista". Esiintymässä oli 7-jäseninen barokkiyhtye Baccano solisteinaan vanhan musiikin ekspertit sopraano Tuuli Lindeberg ja kontratenori Teppo Lampela. Karkussa sijaitseva, 1400- ja 1500-lukujen taitteessa rakennettu Pyhän Marian kirkko oli akustiikaltaan oivallinen ja kaikessa karuudessaan - maalattioineen kaikkineen - hyvä konserttipaikka.

Ohjelma käynnistyi alkusoitolla Händelin oopperasta Almira. Seuraavaksi kuultiin Rinaldosta Almirenan aaria Augelletti, che cantate, Almirenan ja Rinaldon resitatiivi Adorato mio sposo - duetto Scherzando sul tuo volto sekä 1. näytöksestä oleva Sinfonia. Oopperasta Teseo oli ohjelmaan valittu Medean ja Egeon duetto Sì ti lascio / Sì ti sprezzo. Väliin kuultiin Giuseppe Sammartinin (1695-1750) Konsertosta nokkahuilulle, jousille ja basso continuolle F-duuri toinen osa eli Sicilienne.

Ennen väliaikaa oli vuorossa Sosarmesta Elmiran ja Sosarmen resitatiivi Grazie al Cielo - duetto Per le porte del tormento, Rodelindasta 1. näytöksen Sinfonia sekä Rodelindan ja Bertaridon resitatiivi Non ti bastò - duetto Io t'abbraccio.

Konsertin jälkipuoliskon aloitti Sammartinin konserton ensimmäinen osa eli Allegro. Toisena numerona oli Händelin Tolomeosta Seleucen ja Tolomeon ns. kaikuaaria Dite, che fà. Tämän jälkeen siirryttiin Orlandoon: Ensin alkusoitto, sitten Angelican ja Orlandon resitatiivi Più non fuggir potrai - duetto Finché prendi sekä lopuksi Sinfonia kolmannesta näytöksestä.

Minulle täysin tuntemattomasta oopperasta Poro, re dell'Indie kuultiin Sinfonia 2. näytöksestä sekä Cleofiden ja Poron resitatiivi Mio ben! / Lasciami! - duetto Caro! / Dolce! Seuraavaksi oli vuorossa Sammartinin konserton kolmas osa Allegro assai. Ohjelman päätti Giulio Cesare in Egittosta Cleopatran ja Cesaren duetto Caro! / Bella! sekä loppukuoro Ritorni omai nel nostro core.

Konsertti oli aivan ensiluokkainen ja suurta nautintoa alusta loppuun. Baccanon muusikot pelasivat hyvin yhteen ja soittivat tunnetiloja erinomaisesti ilmentäen. Lindeberg ja Lampela loistivat solisteina ja olivat täydellinen pari monissa duetoissa. Ylimääräisenä saimme uusinnan Almirenan ja Rinaldon duetosta.

Kunnian kukkuloilta hulluinhuoneen sokkeloihin

22.7.2017 Seppo Pohjolan ooppera Sillanpää Myllykolun kesäteatterissa Hämeenkyrössä

Idea Nobel-kirjailijastamme kertovasta oopperasta on kuulemma itänyt Waltteri Torikan mielessä jo kauan. Kuusi vuotta sitten hän soitti F. E. Sillanpään Seuran puheenjohtaja Panu Rajalalle, joka innostui ideasta ja ryhtyi teoksen libretistiksi. Vuonna 2013 säveltäjäksi värvättiin Seppo Pohjola ja myöhemmin tiimiin liittyivät mm. ohjaaja Marco Bjurström ja lavastaja Osmo Rauhala. Waltteri Torikka on toiminut oopperan taiteellisena johtajana, Vilja Pylsy tuottajana ja Seppo Pohjola taiteellisena tuottajana.

Oopperan ensi-illan piti toteutua jo 2015, mutta se siirtyi parilla vuodella. Kaikki tämän kesän kymmenen esitystä ovat olleet jo pitkään loppuunmyytyjä. Esityspaikka on teokselle mitä oivallisin, sillä Sillanpään syntymäkoti sijaitsee aivan kesäteatterin vieressä. Museossa olikin mukava piipahtaa ennen oopperan alkamista. Ensi-iltaan oli saapunut paljon tunnettuja kutsuvieraita, joita oli kiva bongata yleisön joukosta.

Rajalan libretto oli kohtuullisen onnistunut. Mukaan ei ollut sullottu kaikkia mahdollisia Sillanpään elämänvaiheita, vaan oli keskitytty valittuihin tapahtumiin. Tekstissä oli älykästä piilotettua huumoria, mutta myös muutamia häpeilemättömän naiiveja kohtia. Pohjolan kekseliäs ja monipuolinen musiikki oli miellyttävää kuunneltavaa. Säveltäjä hyödynsi useita tunnettuja sävelmiä (mm. kansanlauluteemoja) ja pistäydyttiinpä toviksi ns. rytmimusiikin maailmassakin. Aikamoinen yllätys oli se, ettei esityksessä ollut orkesteria, vaan valmiiksi äänitetty musiikki toistettiin kaiuttimista. Tallenteella soitti 10-henkinen TampereRaw johtajanaan Petri Komulainen. Esitysten kapellimestarina Myllykolussa toimii Jouni Rissanen. Myös laulajien äänet vahvistettiin sähköisesti, mutta tämä ei mennyt teknisesti aivan nappiin. Muutaman kerran solisti näet ehti aloittaa osuutensa, ennen kuin hänen mikrofoninsa "avattiin".

Sillanpää oli ilmeisesti Bjurströmin ensimmäinen oopperaohjaus. Hän on kuitenkin sen verran kokenut musikaalien ohjaaja, että hyvinhän tehtävä sujui. Pääasiassa amatööreistä koostuvaa kuoroa käytettiin väkijoukkona monissa kohtauksissa. Ohjaus eteni niin suoraviivaisena ja selkeänä, että siihen alkoi melkein toivoa enemmän kierrettä tai jotain repäisevää. Yhdessä Rauhalan harmaiden hirsiseinälavasteiden kanssa näyttämökuva oli ajoittain vähän tylsä. Mutta kun käsiohjelmasta lukee Rauhalan perustelut ratkaisuilleen, ymmärtää toteutusta selvästi paremmin.

Oopperassa esiintyi viisi solistia. Sauli Tiilikainen esitti noin 50-vuotiasta kirjailija Sillanpäätä ja Waltteri Torikka nuorempaa Eemeli Sillanpäätä sekä Pransua, Sillanpään isää. Sillanpään puoliso Siikri ja tämän haamu oli Helena Juntunen. Hoitajan ja Miinan eli Sillanpään äidin osat teki Päivi Nisula. Petri Bäckström oli Laitilan isäntä Eero Koskimies. Tiilikainen oli vahvassa laulukunnossa ja eläytyi Kammion sairaalaan suljetun kirjailijan mielentiloihin todella hienosti. Torikka aloitti hieman haparoiden ja ajoittain alavireisesti, mutta pääosan teoksesta saimme kuunnella hänen jykevän ja soinnukkaan baritoninsa onnistumista. Näyttelijänä Torikka teki joitakin erinomaisia kohtauksia.

Juntunen oli uskottava nuorena Siikrinä ja mainio nalkuttavana haamuna. Hän selvitti suvereenisti vaikeimmatkin Pohjolan kirjoittamat fraasit ja sai ihan ansiosta yleisöltä suuret suosionosoitukset. Nisula teki luotettavaa perustyötä pienissä osissaan. Hän kirvoitti spontaanit aplodit heti ensimmäisen näytöksen alussa, jossa hoitaja latelee Sillanpäälle sairaalan säännöt. Bäckströmin laulussa oli - voisi sanoa jo totuttuun tapaan - vähän ongelmia, mutta keskirekisterissä ääni soi kauniisti. Kuoron lauluosuudet sujuivat enimmäkseen kunnialla; pari kertaa oli korviin särähtäneitä ongelmia ajoituksessa ja yhtenäisyydessä.

Ukrainalaista markkinahulinaa

16.7.2017 Modest Musorgskin ooppera Sorotšinskin markkinat Komische Oper Berlinissä

Musorgskin kaikki oopperat jäivät keskeneräisiksi lukuun ottamatta Boris Godunovia. Komische Oper Berlinin festivaali päättyi säveltäjän oopperoista toiseksi viimeiseen, vuosina 1874-1880 työn alla olleeseen Sorotšinskin markkinoihin (ven. Sorochinskaya yarmarka). Sen libretto perustuu Gogolin novelliin.

Musorgskin musiikki on tässä harvoin esitetyssä teoksessa oikein mahtavaa ja mukaansatempaavaa. Jostain syystä taitekohtiin oli lisätty kaksi oopperaan kuulumatonta Musorgskin laulua, jotka eivät mielestäni sopineet asiayhteyteen lainkaan. Lauluista ensimmäinen esitettiin tenorin ja pianon voimin ja toinen kuoron voimin. Orkesteri oli Henrik Nánásin johdolla huippuvedossa, ja samaa voi sanoa Komische Operin kuorosta, joka oli teoksessa suuressa osassa.

Oopperan ohjaus oli Barrie Koskyn tekosia ja hänen työkseen harvinaisen vähäeleinen. Puujaloilla kävelevät sikahahmot ja paholaisen pidot oli toteutettu upeasti. Teoksen loppupuolella kokonaisuus kuitenkin hajosi eikä ollut enää dramaturgisesti eheä. Ehkä tämä johtui oopperan keskeneräisyydestä? Lavastusta tässä tuotannossa ei ollut juuri lainkaan; ainoastaan Chivrjan keittiö ja myöhempi pitopöytä olivat tovin esillä näyttämöllä.

Roolien miehityksessä oli onnistuttu erinomaisesti. Jens Larsen oli mahtavaääninen Tscherevik ja Agnes Zwierko hänen vaimonsa.Tytär Parasja oli Mirka Wagner ja hänen kosijansa Grizko upea nuori tenori Oleksij Palchykov. Muissa osissa olivat mm. Tom Erik Lie ja Ivan Turšić.

Esityksen jälkeen kukitettiin ja pidettiin puheita Henrik Nánásille. Viisi vuotta talon Generalmusikdirektorina toiminut kapellimestari on nyt jättämässä tehtävänsä. Onnea uusiin haasteisiin!

Espanjalaisissa ja itämaisissa tunnelmissa

16.7.2017 Konzerthausorchester Berlin, joht. Josep Pons, sol. Patricia Petibon ja Maria Toledo Konzerthaus Berlinissä

Berliinin Konzerthausin iltapäiväkonsertissa kuultiin kahden ikätoverin, espanjalaisen Manuel de Fallan (1876-1946) ja ranskalaisen Maurice Ravelin (1875-1937) musiikkia. Solisteista toinen eli Patricia Petibon oli jäänyt jonnekin jumiin eikä ehtinyt paikalle ajoissa, minkä vuoksi konsertti alkoi myöhässä ja hyvin harkittu kappalejärjestys sekä väliajan paikka jouduttiin vaihtamaan.

Konsertti alkoi Interludio y danza -numerolla de Fallan oopperasta La vida breve (suom. Hetken onni, oik. Lyhyt elämä). Perään kuultiin toinen orkesterinumero, Ravelin Rapsodie espagnole. Kapellimestari Josep Pons sai molemmat kappaleet soimaan temperamentikkaasti ja täysin espanjalaisissa sävyissä uiden. Nämä veivät mukanaan niin, että alkoi todella tehdä mieli matkalle Espanjaan!

Väliaika oli vuorossa jo tässä vaiheessa, ja sen aikana Petibonkin oli ehtinyt paikalle. Hän pääsi konsertin jatkuessa lavalle laulamaan solistina numerot ¡Vivan los que ríen! ja ¡Allí está riyendo, junto a esa mujé! de Fallan oopperasta La vida breve. Väliin kuultiin pieni Ravelin Fanfare, joka aloittaa kymmenen ranskalaissäveltäjän yhteistuotoksena syntyneen baletin L'éventail de Jeanne. Ja sitten oli vuorossa Ravelin Shéhérazade, jossa solistina jatkoi Petibon. Ihastuttavan kaunista ja sävykästä laulua häneltä!

Konsertin päätti de Fallan baletti El amor brujo (suom. Noiduttu rakkaus). Tulitanssistaan tunnettu teos on siitä veikeä baletti, että se sisältää myös laulunumeroita. Niiden esittäjänä oli tällä kertaa Maria Toledo. Idea flamencolaulajattaren käyttämisestä oli sinänsä hyvä, ja toikin lauluosuuksiin aivan omanlaista sävyään, mutta jotenkin Toledon rosoinen laulu ei oikein sopinut yhteen sinfoniaorkesterin kanssa. Lisäksi hänen äänensä ei meinannut kuulua lainkaan orkesterin yli saliin. Ehkä olisi sittenkin ollut parempi käyttää klassisesti koulutettua mezzoa, kuten de Falla ajatteli teoksen kirjoittaessaan.

Reimannin huikea trilleri

15.7.2017 Aribert Reimannin ooppera Medea Komische Oper Berlinissä

Tälle Berliinin-matkalle osui toinenkin Aribert Reimannin ooppera: Medea, joka kantaesitettiin Wienin Staatsoperissa 2010. Tämä Komische Operin tuotanto toi teoksen ensimmäistä kertaa Berliiniin. Oopperan libretto perustuu itävaltalaisen Franz Grillparzerin näytelmään ja sen pohjana on tietenkin kreikkalaisen mytologian Medeia-noidan tarina. Dramaattinen kertomus on kiitollinen oopperan aihe, ja se onkin sävelletty lukuisia kertoja 1600-luvulta lähtien.

Ja voi pojat miten huikea jännitysnäytelmä Komische Operissa odottikaan! Australialaisen Benedict Andrewsin ohjaus oli todella tehokas ja piti otteessaan, vaikka lavalla ei yleensä tapahtunut juuri mitään. Miten ihmeessä hän sai tämän aikaan? Piilikö salaisuus raflaavissa kertomusta rytmittäneissä kohtauksissa, joissa mm. väkivalta ja alistaminen pomppasivat raa'asti silmille? Ehkä seuraavaa tällaista osasi jo alitajuisesti odottaa? Oopperan juoni ei todellakaan ole hilpeä, sillä esimerkiksi sen loppupuolella Medea tappaa omat lapsensa. Johannes Schützin lavastus oli hyvin minimalistinen; oikeastaan sitä ei ollut perinteisessä mielessä, vaan ainoastaan maa-ainesta oli kärrätty täysin mustana aukkona avautuneelle näyttämölle.

Reimannin musiikki loi ja ylläpiti trillerimäistä tunnelmaa alusta loppuun saakka. Jossain välissä muistan ajatelleeni, että voisi tässä vähän enemmän olla dynaamista vaihtelua, eikä samaa paahtamista kohtauksesta toiseen. Mutta epäilemättä oopperan tehokkuus perustui ohjauksen ohella juuri tähän seikkaan, joten vedän kriittisen ajatukseni pois. Lyömäsoittimia oli sijoitettu kekseliäästi etupermannon sivuille, josta ne saivat aikaan jännittävää stereovaikutusta. Kapellimestarina oli Steven Sloane.

Nicole Chevalier oli nimiroolissa aivan mahtava. Paljon raskasta, dramaattista laulamista yhdistettynä upeaan näyttelemiseen hulluuden partaalla. Hetkittäin en voinut muuta kuin haukkoa henkeäni ihailusta! Muissa rooleissa laatutyötä tekivät Anna Bernacka (Kreusa), Nadine Weissmann (Gora), Ivan Turšić (Kreon) ja Günter Papendell (Jason). Eric Jurenas oli oivallinen kontratenorikyky Heroldina.

Barokkiooppera onnistuneesti nykypäivään

14.7.2017 Jean-Philippe Rameaun ooppera Zoroastre Komische Oper Berlinissä

Jean-Philippe Rameau (1683-1764) sävelsi Zoroastre-oopperan kypsässä iässä vuonna 1749. Kantaesitys Pariisissa sai melko laimean vastaanoton, ja seitsemää vuotta myöhemmin eli 1756 tästä tragédie en musiquesta valmistui revisoitu versio. Muiden muutosten lisäksi Rameau sävelsi uutta musiikkia kolmeen näytökseen viidestä. Uusi versio oli suuri menestys.

Berliinissä Zoroastrea ei ole esitetty koskaan ennen tätä Komische Operin tuotantoa. Ohjaajana on vuonna 1980 syntynyt ja kovassa nosteessa oleva Tobias Kratzer. Hänet on mm. kiinnitetty Bayreuthin Tannhäuserin ohjaajaksi vuonna 2019. Zoroastren ohjaus oli taitava ja pieniäkin yksityiskohtia myöten hiottu, mutta ei kuitenkaan tylsäksi sliipattu. Mukana oli aimo annos huumoria ja mielenkiintoa ylläpitävää visuaalisuutta (mm. nurmikon muurahaisten edesottamusten seuraaminen oli loistava idea!). Tarina oli siirretty onnistuneesti nykypäivään - Zoroastre ja Abramane olivat eri puusta veistetyt riitelevät naapurit. Ohjaaja ei kuitenkaan voi mitään sille, että teoksen libretto on vähän pitkäpiimäinen ja tarina etenee verkkaisesti - kuten barokin ajan oopperoissa niin usein.

Musiikillisesti ilta oli tasapainoinen ja laadukas. Brittiläinen Rameau-spesialisti Christian Curnyn teki kapellimestarina erinomaista työtä eikä orkesterin osuudessa ollut moittimista. Tärkeimpien solistitehtävien roolituksessa oli onnistuttu hyvin: Thomas Walker selvitti hienosti Zoroastren korkean tenoriroolin. Thomas Dolié oli Abramane, Katherine Watson Amélite ja Nadja Mchantaf oli Érinice. Niin, ja vielä on mainittava Rainer Sellmaier, jonka suunnittelemat lavasteet ja puvut olivat upeat.

Tasokas opiskelijaorkesteri Berliinissä

13.7.2017 Symphonisches Orchester der Humboldt-Universität, joht. Constantin Alex, sol. Sander Stuart, alttoviulu Emmaus-Kirchessä Berliinissä

Komische Operin festivaalin ohjelmassa oli tänään Sevillan parturi. Päätin jättää esityksen väliin, koska ooppera on vähän liiankin tuttu, ja elokuussa se pitää jälleen mennä katsomaan Aleksanterin teatterissa Helsingissä.

Menin kuuntelemaan Rossinin sijaan Bartókin ja Tšaikovskin musiikkia. Humboldt-yliopiston sinfoniaorkesteri esiintyi Berliinin kaakkoisosassa sijaitsevassa Emmaus-Kirchessä. Se on viehättävä, pienen puistikon ympäröimä vuonna 1893 valmistunut tiilikirkko.

Ohjelma alkoi Bartókin Konsertolla alttoviululle ja orkesterille, joka jäi vuonna 1945 leukemiaan kuolleelta säveltäjältä kesken. Alttoviulukonserton pätevänä ja herkkävaistoisena solistina toimi Sander Stuart.

Väliajan jälkeen kuultiin Tšaikovskin Sinfonia nro 6 h-molli eli se "pateettinen" vuodelta 1893. Orkesterissa oli yli 80 nuorta muusikkoa, joten volyymiä ja soinnin muhkeutta riitti oikein kivasti. Soitto oli tarkkaa ja kurinalaista Constantin Alexin johdolla. Erityisesti vasket tekivät vaikutuksen samoin kuin kontrabassojen jykevä sointi.

Barrie Kosky ei taaskaan pettänyt

12.7.2017 Oscar Strausin operetti Die Perlen der Cleopatra Komische Oper Berlinissä

Berliinin Komische Operin intendentti ja pääohjaaja Barrie Kosky on ohjannut viime vuosina taloonsa useita operetteja, jotka ovat nousseet yleisön suosikeiksi. Nyt oli vuorossa itävaltalaisen Oscar Strausin vuonna 1923 kantaesitetty Die Perlen der Cleopatra eli Kleopatran helmet.

Koskyn operettiproduktiot tunnetaan poskettomasta huumorista, vauhdikkaasta menosta ja tanssinumeroista sekä raikkaista oivalluksista. Mietin ennen esitystä, että jokohan mies alkaa toistaa itseään ja saamme väljähtynyttä vanhojen ideoiden kierrätystä, mutta vielä mitä! Koskyn mielikuvitus on nähtävästi ehtymätön luonnonvara, ja Die Perlen der Cleopatra oli aivan täyttä tykitystä alusta loppuun. Partituuria oli sorkittu melkoisesti, mutta menköön nyt tämän kerran ilman suurempia jupinoita...

Tämä Komische Oper Festivalin ohjelmaan kuulunut kauden viimeinen näytös ei syntynyt onnellisten tähtien alla. Pampylosin roolia tehnyt Dominique Horwitz nimittäin sairastui pari päivää ennen esitystä, eikä varamiehen löytäminen ollut helppoa. Operettia on esitetty Berliinissä viimeksi 1920-luvulla, joten ymmärrettävästi teos ei kuulu kovin monen nykylaulajan ohjelmistoon. Mutta onneksi meillä on Max Hopp, joka jäi uskomattomana kykynä mieleeni Strausin Eine Frau, die weiss, was sie will! -operetista Komische Operissa vuonna 2015. Hopp otti haasteen vastaan, ja opetteli uuden roolin kahdessa päivässä! Hän piti varmuuden vuoksi plaria kädessään koko esityksen ajan, mutta se oli ymmärrettävää eikä lainkaan haitannut.

Esitys pääsi alkamaan noin 45 minuuttia ilmoitettua myöhemmin. Syy tähän jäi hieman epäselväksi, mutta ilmeisesti jonkun solistin liikenneyhteydet olivat myöhässä rankkasateen vuoksi. Joka tapauksessa moitteet huonosta tiedottamisesta Komische Operille - osa yleisöstä sai istua turhaan yli puoli tuntia katsomossa ilman minkäänlaista kuulutusta tai informaatiota.

Mutta hyvää kyllä kannatti odottaa. Rufus Didwiszus ja Victoria Behr olivat suunnitelleet näyttävät lavasteet ja puvut. Lavalla usein nähtyjen tanssijoiden koreografiat olivat Otto Pichlerin työtä. Kuoro oli mainiosti mukana ja Lindenquintett Berlin -mieskvintetti esiintyi spesiaalitehtävissä. Kapellimestarina toimi Adam Benzwi, jonka vauhdikas ote yllytti orkesterinkin huippusuoritukseen.

Max Hoppin (Pampylos) ohella suurimman vaikutuksen teki Dagmar Manzel (Cleopatra), jonka tiedän jo ennestään huikean monipuoliseksi ja laaja-alaiseksi taiteilijaksi. Aivan uskomattoman upeaa työtä! Kommunikaatio vanhan partnerin Hoppin kanssa toimi moitteettomasti, ja he jopa yltyivät improvisoimaan pari kertaa! Peter Borling oli komeasti laulanut Silvius ja Talya Lieberman hurmaava Charmian. Johannes Dunzin kaunista tenoria oli miellyttävä kuunnella Beladoniksen roolissa. Vanha tuttu ja aina luotettava Peter Renz teki oivallisen tuplaroolin kapinallispäällikkö Kophrana ja Marcus Antoniuksena.

Animaatioiden satumaailmassa

11.7.2017 Igor Stravinskyn baletti Petruška ja Maurice Ravelin ooppera L'enfant et les sortilèges Komische Oper Berlinissä

Komische Oper Festival 2017 käynnistyi jännittävällä kahden teoksen illalla. Brittiläinen teatteriryhmä 1927 nousi oopperamaailman puheenaiheeksi loppuvuodesta 2012, kun heidän 1920-luvun mykkäfilmien maailmaan sijoittuva Taikahuilu-produktionsa tuli ensi-iltaan Berliinissä. Se oli oopperayleisölle jotain aivan uutta ja ennennäkemätöntä. Tuotannon suosio oli huikea, ja se myytiin pian moniin maihin. Suomessa Kansallisooppera toi produktion näyttämölle keväällä 2016 ja se palaa ohjelmistoon syksyllä 2017. (Kannattaa ilman muuta mennä katsomaan, jos et ole vielä käynyt!)

Tuon Taikahuilun tekijäpoppoo, nimeltään siis 1927, teki tämän vuoden tammikuussa paluun Komische Operin näyttämölle uudella tuotannolla, joka koostuu kahdesta hyvin erilaisesta teoksesta. Aluksi nähtiin upeasti animaatioita ja eläviä esiintyjiä yhdistävä Petruška. Musiikkina oli Stravinskyn vuonna 1947 tekemä baletin uudistettu versio pienemmälle orkesterille. Slava Volkov (Mauri) ja Pauliina Räsänen (Ballerina) esittivät huikeita akrobaattinumeroita. Tiago Alexandre Fonseca (Petruška) oli mainio koominen hahmo, jolta sujuivat myös monenlaiset temput. Tässä sai yleisö nauraa kyllikseen!

Väliajan jälkeen oli vuorossa Ravelin ooppera L'enfant et les sortilèges eli Lumottu lapsi. Sen meno oli vähän hillitympää, mutta tekijöiden mielikuvitus ei tuntenut mitään rajoja. Teos oli pullollaan aivan mainioita animaatioita ja yksityiskohtia! Esityksessä oli jonkinlaisia teknisiä ongelmia, ja se jouduttiin keskeyttämään muutaman minuutin ajaksi. Lapsena esiintyi Nadja Mchantaf ja muissa osissa mm. Ezgi Kutlu, Emily Hindrichs ja Denis Milo. Suurin osa pienemmistä rooleista laulettiin kulisseista. Molempien teosten kapellimestarina toimi Martyn Brabbins.

Järkyttävä kurkistus sairaaseen mieleen

10.7.2017 Wolfgang Rihmin ooppera Jakob Lenz Staatsoper im Schiller Theaterissa Berliinissä

Poimin Berliinin Staatsoperin INFEKTION!-festivaalin ohjelmasta vielä toisen teoksen, Wolfgang Rihmin kamarioopperan Jakob Lenz. Vuonna 1952 syntynyt Rihm on vaikuttanut mm. sävellyksen professorina Karlsruhessa sekä häärännyt musiikillisena neuvonantajana ja nimikkosäveltäjänä monilla tahoilla Saksassa.

Vuosina 1977-78 sävelletty Rihmin yksinäytöksinen ooppera koostuu kolmestatoista kohtauksesta. Teos kantaesitettiin Hampurissa 1979. Libretto perustuu Georg Büchnerin novelliin, joka kertoo vaiheesta Jakob Michael Reinhold Lenzin elämässä. Lenz oli 1700-luvun jälkipuoliskolla elänyt baltiansaksalainen kirjailija ja runoilija, joka sairastui paranoidiseen skitsofreniaan. Lenz asui alkuvuodesta 1778 ystävänsä Kaufmannin luona, joka toimitti sairaan miehen pastori Oberlinin hoitoon. Oberlinin hoitojakso onnistui kuitenkin vain pahentamaan Lenzin tilaa.

Tämä Staatsoperin Jakob Lenz on yhteistuotanto, joka on nähty ennen Berliiniä Stuttgartissa ja Brysselissä. Ohjaaja Andrea Brethin onnistunut toteutus saa katsojan kulkemaan melkoista tunteiden vuoristorataa. Ooppera loppuu karmeaan kohtaukseen, jossa ulosteilla itseään sotkeva Lenz sidotaan kiinni sänkyyn ja jätetään hokemaan yksin tyhjyyteen. Lavastus oli Martin Zehetgruberin ja puvut Eva Desseckerin. Kapellimestarina toimi Franck Ollu.

Georg Nigl oli aivan loistava Lenz. Rihm on kirjoittanut päähenkilölle paljon vaikeaa ja vaihtelevaa laulettavaa, mutta Nigl klaarasi kaiken kunnialla näyttelemistä myöten. Henry Waddington (Oberlin) ja John Graham-Hall (Kaufmann) olivat muissa solistitehtävissä. Kuusihenkisessä kuorossa oli mukana suomalaisille tuttu Olga Heikkilä.

Jakob Lenz oli todennäköisesti viimeinen näkemäni oopperaesitys Schiller Theaterissa. Lokakuussa 2017 Staatsoper aloittaa uuden kauden kotitalossaan Unter den Lindenillä seitsemän vuotta kestäneen peruskorjauksen jälkeen. Tuskin maltan odottaa millaiseen loistoon vanha 1700-luvun oopperatalo on kunnostettu. Tavataan siellä!

Onnistunut oopperaversio Strindbergin kauhunäytelmästä

9.7.2017 Aribert Reimannin ooppera Die Gespenstersonate Staatsoper im Schiller Theaterissa Berliinissä

Tämänkertainen Berliinin-matkani alkoi Staatsoperin INFEKTION!-festivaalin esityksellä. Schiller Theaterin pienelle Werkstatt-näyttämölle oli tuotettu Aribert Reimannin Die Gespenstersonate (suom. Aavesonaatti), joka sai kantaesityksensä Berliinissä vuonna 1984. Keväällä 81 vuotta täyttänyt Reimann oli saapunut itsekin katsomaan tämän näytöksen.

Noin puolitoista tuntia kestävän oopperan libretto on sovitettu August Strindbergin samannimisestä näytelmästä. Oopperassa on onnistuttu säilyttämään henkilöiden arvoituksellisuus ja tarinan unenomaisuus tai oikeammin painajaismaisuus. Reimannin tehokas musiikki oli aina tilanteen tasalla ja pieni orkesteri teki hyvää työtä Michael Wendebergin tarkassa johdossa.

Tuotannon oli ohjannut Otto Katzameier. Vähäeleinen näytteleminen ja yksinkertainen lavastus (vain pöytä ja tuoleja) toimi mainiosti tämänkaltaisessa tarinassa. Huolella mietityt tehokeinot eivät todellakaan menneet ohi, vaan esimerkiksi valaistus nousi vahvasti esille. Henkilöohjauksessa oli menty syvälle ja esiintyjät olivat omaksuneet ohjaajan näkemyksen erinomaisesti. Solistit ansaitsevat kiitosta myös lauluosuuksista - todella vahvoja suorituksia nuorilta lupauksilta!

Johtaja Hummelin osan teki David Oštrek ja ylioppilas Arkenholzin osan Matthew Peña. Molemmat olivat teknisesti taitavia laulajia, ja Peñan tenorista löytyi korkeutta aivan vaivattomasti. Noriyuki Sawabu eläytyi loistavasti rooleihinsa Johanssonina ja everstinä. Alexandra Ionis oli everstin vaimo ja Paula Rummel tytär. Adam Kutnylla oli komeasti soiva matala baritoni ja Natalia Skryckalla sävykäs mezzoääni, joskin hän lauloi yhden osuutensa alavireisesti.

Vilppulan vaiheet

1.7.2017 Kitusuon Sofia -kansanooppera Pihlajalinna-areenassa Mänttä-Vilppulassa

Mäntässä kesä-heinäkuun vaihteessa neljä kertaa esitettävän kansanoopperan säveltäjäksi ja sovittajaksi ilmoitettiin ennakkomainonnassa Jorma Panula. Käsiohjelman mukaan myös Erlend Jantsikene on "säveltänyt ja sovittanut Kitusuon Sofian kuoro- ja orkesteriosuuksia". Esimerkiksi toisessa näytöksessä noteerasin kuoronumeron, joka poikkesi sävelkieleltään ja laadultaan muusta teoksesta - ehkä se oli Jantsikenen kynästä?

Kansanoopperan musiikki oli suurelta osin lainaa. Se oli koostettu mm. punaisten (tai työväen) ja valkoisten marsseista, suomalaisista ja tataarien kansanlauluista ja olipa mukana pari virttäkin sekä päätösnumerona Sibeliuksen Finlandiaa. Tutuksi tulivat niin Vöyrin marssi kuin Marseljeesi... Uutta, teosta varten kirjoitettua musiikkia oli varsin vähän, eikä kansanooppera ollut läpisävelletty, vaan puheosuuksia oli runsaasti. Koska paikkana oli avara, akustisesti vaikea peltinen jäähalli, käytettiin esityksessä sähköistä äänenvahvistusta.

Kansanoopperan kapellimestarina toimi Jantsikene. Orkesterin runkona oli vuonna 1885 perustettu Mäntän Tehtaan Soittokunta, jota oli täydennetty muutamalla Oopperaorkesterin lisäinstrumentilla. Esityksessä oli mukana lähiseudulta koottu lähes 50-henkinen kuoro, jolla oli hetkensä, mutta kokonaisuus jäi epätasaiseksi. Pari kertaa lavalla temppuili Mäntän nuorisosirkuksen jäseniä, mutta tämän osion idea meni minulta täysin ohi. Ehkä esille ja lavalle piti vaan saada kaikki paikalliset voimat...

Kitusuon Sofia sijoittuu Vilppulaan (ja vähän Tampereelle) vuonna 1918. Teoksen ytimenä on Sofia Kitusen ja Venäjältä tulleen tataarisotilas Paul Karakulkan rakkaustarina. Seppo ja Tapio Parkkisen kirjoittama libretto perustuu todelliseen, Parkkisten äidin vanhempien tarinaan sisällissodan pyörteissä. Tapio Parkkinen oli myös ohjannut esityksen. Lavastuksena oli mm. Mäntän Taideseuran jäsenten maalauksia.

Pääroolien esittäjät Ulla Paakkunainen (Sofia) ja Olli Tuovinen (Paul) onnistuivat mielestäni oikein hyvin niin laulajina kuin näyttelijöinä. Harmi vaan, että he pääsivät esittelemään osaamistaan melko vähän - Paakkunaisen sävykästä sopraanoa ja Tuovisen solidia baritonia olisi kuunnellut enemmänkin. Jukka Romu teki pienemmän koomisen roolin peltiseppä Johannes Aaltosena. Lukuisista muista osista mainittakoon Maria Svanin esittämä Miina Kitunen (Sofian sisar) ja Minna Katajamäen upeasti julistanut agitaattori Martta Rimpi. Konkari Taisto Polvi lauloi Valte Rimpin osan ja Merja Kääriäinen oli ponteva postineiti Helmi Virta.