Strauss meets Saukkonen

27.8.2016 Richard Straussin ooppera Ariadne auf Naxos Aleksanterin teatterissa Helsingissä

Straussin Ariadne auf Naxos -ooppera pyörii muun maailman oopperataloissa melko usein, mutta on Suomessa pieni harvinaisuus. Kansallisoopperassa produktioita on tehty kaksi (vuosina 1931-32 kolme esitystä ja vuonna 1986 neljätoista esitystä).

Ohjaaja Ville Saukkonen pääsi tässä tuotannossa ensimmäisen Strauss-oopperansa pariin. Olosuhteet ja resurssit huomioiden tulos oli oikein tyydyttävä, mukavan selkeä ja hyvin jäsennelty. Henkilöohjaukseen oli selvästi kiinnitetty huomiota eikä tehokeinoissa liioiteltu - tai ehkä pari slapstick-komediamaista ratkaisua olivat siinä ja siinä rajoilla. Varsinkin prologiin oli siroteltu Saukkoselle tyypillisiä koukkuja, mm. Venäjä-viittauksia.

Kapellimestari Jonas Rannila vastasi musiikista tätä tuotantoa varten kootun Sinfonietta Ariadnen kanssa. Mielestäni käsiohjelmaan olisi voinut soittajienkin nimet präntätä... Orkesterin osuus sujui ensi-illassa kohtuullisen hyvin, vaikka pienellä soittajistolla ei tietenkään saavutettu Straussin sävelkielen edellyttämää rikasta ja muhevaa sointia. Muuhun tekijätiimiin kuuluivat mm. Hanna Hakkarainen (visualisointi), Alpi Rimppi (projisoinnit), Kalle Paasonen (valot) sekä Miika Heikkinen ja Emmi Salmi (maskeeraus). Lavastus ja puvustus kai sitten sisältyvät tuohon muodikkaaseen visualisointi-termiin?

Laulusolisteissa oli muutama positiivinen yllätys. Mari Karjalainen lauloi upeasti pitkän ja vaativan Zerbinettan osuuden. Antti Pakkanen oli vakuuttava ja jäntevä-ääninen Musiklehrer. Mika Nisulan komeaa tenorilaulua kuulimme Bacchuksen osassa.

Emriikka Salonen oli flunssassa, joten hänen osuutensa prologin jälkeen lauloivat Hedvig Paulig ja Miina-Liisa Värelä. Salonen kuitenkin näytteli roolinsa lavalla oikein pätevästi. Molemmat tuuraajat tekivät upeaa työtä - varsinkin Värelän tasapainoista laulua on aina ilo kuulla. Paulig onnistui hyvin myös omassa roolissaan Echona.

Muissa rooleissa esiintyivät Jussi Ziegler, Ann-Marie Heino, Johanna Engelbarth, Elli Vallinoja, Samuli Hyvärinen, Simo Mäkinen, Ville Salonen, Vesa Kytöoja ja Wille Enckell. Heistä Hyvärisen suoritus oli ainoa vakavia moitteita ansaitseva, niin laulun puhtauden kuin näyttelemisen osalta. Muista solisteista ainakin Ville Saloselle sattui pieniä virheitä laulussa. Kokonaisuutena laulajien taso oli kuitenkin hyvä.

Lopuksi on vielä mainittava tanssija Oskari Nyyssölä, jota Saukkonen on käyttänyt ohjauksissaan ennenkin. Nyyssölältä nähtiin jälleen aivan upeaa työtä, joka kuvitti hienosti oopperan loppukohtauksen.

Tasokas lämpiökonsertti Kansallisoopperassa

27.8.2016 Musiikkia lämpiössä -konsertti Kansallisoopperassa Helsingissä

Kansallisoopperan ilmainen konsertti päälämpiössä veti paikalle muutamia satoja ihmisiä. Konsertissa esiintyi oopperan kuoron jäseniä yhdessä aina niin luotettavan pianisti Kari Hännisen kanssa. Poikkeuksena oli Mari Hautaniemi, jonka pianistina toimi (myöskin pätevästi) Tuomas Niininen.

Ohjelman aloitti sopraano Johanna Lehesvuori pirteällä esityksellä Eva Dell'Acquan kappaleesta Villanelle. Taitavaa ja ihailtavan puhdasta laulua! Tenori Yusniel Estrada Viciedo esitti ihan mukiinmenevästi Dick Johnsonin aarian Ch'ella mi creda Puccinin Lännen tytöstä. Tätä seurasi mezzosopraano Mari Hautaniemen tulkinta Marfan aariasta Sily potajnye Musorgskin Hovanštšinasta. Ennen väliaikaa kuultiin sopraano Krista Kujalan esittämänä vaikuttava Zerbinettan aaria R. Straussin oopperasta Ariadne auf Naxos.

Konsertin jälkipuoliskon aloitti hyvin luontevasti ja kauniilla linjalla laulanut tenori Halim Shon. Hän esitti Rodolfon aarian Che gelida manina Puccinin La Bohèmesta. Myös kaksi seuraavaa numeroa olivat Puccinia: Sopraano Yukie Hada lauloi Liùn aarian Tu che di gel sei cinta oopperasta Turandot. Hada tavoitti upeasti numeron tunnetilan ja eläytyi Liùn osaan vakuuttavasti. Tenori Jere Martikainen jatkoi Cavaradossin aarialla Recondita armonia oopperasta Tosca. Komea on nuoren miehen äänimateriaali, ja kantavuudessakin löytyy, mutta itse tulkinta jäi kovin valjuksi.

Oopperoista hypättiin sujuvasti suomalaiseen laulumusiikkiin. Mari Hautaniemi lauloi Tauno Pylkkäsen Venhelaulun Katri Valan tekstiin. Tätä seurasi Juha Lehmuksen säveltämä laulu Itämeri sarjasta Seitsemän laulua Helvi Hämäläisen runoihin. Ihan kivoja esityksiä, mutta diktion selkeyteen Hautaniemi voisi vielä kiinnittää lisää huomiota.

Konsertin päätti sopraano Maria Mannermaa, joka hyppäsi Sieglindeksi Wagnerin oopperaan Valkyyria. Kuulimme hyvätasoiset esitykset aarioista Der Männer Sippe ja Du bist der Lenz.

Liediä ja elokuvaa

23.8.2016 Florian Boesch, baritoni & Malcolm Martineau, piano Sellosalissa Espoossa

Helsingin juhlaviikkojen toiminnanjohtaja Topi Lehtipuu on monessa yhteydessä ideoinut ja toivonut eri taidemuotojen vuoropuhelua ja yhdistämistä. Tämän vuoden festivaalin ohjelmassa ajatusta toteutettiin käytännössä mm. tällä konsertilla, jossa yhdistettiin lied-musiikkia ja elokuvaa.

Itävaltalainen bassobaritoni Florian Boesch lauloi kaikkiaan 18 laulua Schubertilta, Wolfilta, R. Straussilta, Brahmsilta, Schumannilta ja Mahlerilta. Pianistina toimi skotlantilainen Malcolm Martineau. Boesch esitteli kappaleiden sisällön lyhyillä juonnoilla ja laulujen aikana valkokankaalla näytettiin katkelmia suomalaisista elokuvista.

Filminäytteet oli valinnut ja koostanut Toni Puurtinen. Suurin osa elokuvista oli klassikoita, mm. Mikko Niskasta, Edvin Lainetta, Toivo Särkkää, Aki ja Mika Kaurismäkeä, Jörn Donneria, Risto Jarvaa, Teuvo Tuliota, Matti Kassilaa, Risto Orkoa ja Valentin Vaalaa. 2000-luvun filmejä edustivat ainoastaan Miika Soinin Thomas ja Klaus Härön Postia pappi Jaakobille.

Suhtauduin ennakkoon hieman epäillen tällaiseen konseptiin, mutta ihan mielenkiintoista vuoropuhelua laulujen tekstien ja elokuvanäytteiden välille syntyi. Aina en ihan ymmärtänyt haettua yhteyttä, esim. rannalla tapahtuneen kisailun ja Schubertin An die Musik -kappaleen välillä. Muutaman laulun kohdalla musiikin ja filmin ajoitus tai synkronointi ei onnistunut ihan optimaalisesti. Mutta Boeschin ja Martineaun hienoa lied-taidetta oli ilo kuunnella - harkittua sanottavaa, rauhallisesti ja tasapainoisesti esitettynä.

Minnesotalaiset Lahdessa

21.8.2016 Minnesota Orchestra, joht. Osmo Vänskä, sol. Pekka Kuusisto Sibeliustalossa Lahdessa

Osmo Vänskän kuuluisuuteen nostama Minnesotan orkesteri konsertoi Lahden Sibeliustalossa osana Euroopan-kiertuettaan. Orkesteri oli muutama vuosi sitten kovasti otsikoissa palkanalennussuunnitelmien vauhdittamiseksi asetetun työsulun (joka kesti noin 15 kuukautta) sekä music director Vänskän eroamisen vuoksi. Minnesota menetti tällöin monia huippumuusikkoja muihin orkestereihin, mutta ihmeen yhtenäisen ja korkeatasoisen soittajiston ruoriin palannut Vänskä on saanut reilussa kahdessa vuodessa kasatuksi.

Ohjelma loppuunmyydyssä salissa alkoi tänä vuonna kuolleen yhdysvaltalaissäveltäjä Steven Stuckyn kappaleella Rhapsodies. Väliajalla aika monet tuntuivat väheksyvän ja jopa haukkuvan tätä vuonna 2008 kantaesitettyä kappaletta, mutta minä pidin sen kekseliäästä rakenteesta ja vaihtelevista tunnelmista.

Toisena teoksena oli vuorossa Prokofjevin Viulukonsertto nro 1 D-duuri. Solistina hurmannut Pekka Kuusisto vei kaiken huomion, mutta kyllä orkesterin osuuskin oli aivan erinomainen. Kuusisto soitti ylimääräisenä ("pekkamaisen" juonnon saattelemana) ruotsalaisen kansanlaulun Emigrantvisa (Vi sålde våra hemman) yhdessä sivuovesta myöhemmin putkahtaneen klarinetisti Vänskän kanssa. Nautinnollista!

Väliajan jälkeen kuultiin ohjelmaan merkitsemätön numero: Orkesteri soitti hiljattain kuolleen Einojuhani Rautavaaran muistolle toisen osan (Melankolia) hänen tunnetusta teoksestaan Cantus arcticus. Tätä seurasi Vänskän yllätysveto, sillä Beethoven aloitettiin suoraan Melankolian perään ilman pienintäkään taukoa. Vuorossa oli Sinfonia nro 3 Es-duuri eli "Eroica". Esitys oli aivan fantastisen hieno, dynaaminen ja tarkka - luultavasti tästä sinfoniasta hienoin esitys, minkä olen kuullut! Yleisö oli ehkä laajemminkin tätä mieltä, sillä suosionosoitukset olivat huumaavat. Vänskä palkitsi meidän peräti kahdella reippaalla ylimääräisellä, mm. Brahmsin Unkarilaisella tanssilla nro 2.

Ilpo Laspaksen täysosuma

14.8.2016 Ilpo Laspas, urut Ristinkirkossa Lahdessa

Lahden Kansainvälisen Urkuviikon päätöskonsertti oli omistettu alkuvuodesta kuolleen Aimo Känkäsen musiikille. Känkänen perusti Urkuviikon 1970-luvun alkupuolella ja toimi pitkään Ristinkirkon urkurina. Hän myös suunnitteli kirkon urkujen äänikerrat yhdessä Kari Jussilan kanssa.

Konsertissa kuultiin Känkäsen sävellyksiä vuosilta 1986-2008, jolloin vuonna 1922 syntynyt säveltäjä oli jo kunnioitettavassa iässä. Hänen sävellystuotantonsa vilkastuikin kovasti eläkevuosina; aiemmin teoksia oli syntynyt lähinnä pöytälaatikkoon. Känkänen oli vielä viime vuosina tuttu näky urkukonserteissa Lahdessa.

Ilpo Laspas levytti Känkäsen urkuteoksia "hänen soittimellaan" vuonna 2015. Tähän konserttiin Laspas oli valinnut monipuolisen kattauksen, joka esitteli Känkäsen erilaisia puolia ja eri tyyppisiä teoksia. Eräät kappaleet olivat hiljaisia, pohdiskelevia ja sisäänpäin kääntyneitä - toisissa taas oli rohkeutta, voimaa ja jylyä urkujen koko voimalla.

Ohjelma:
Lux Aeterna (1991)
Mestaria muistellen (2008)
Preludi "Jos huonetta ei rakenna" (1995)
Koraali op. 9/1 (1986)
Toccata "Eijaa! Jo laulaa sielu kiitostansa" (1992)
Impromptu (1999)
Häämarssi (1995)
Elegia II, op. 9/3 (1986)
Fantasia and Fugue on theme B-A-C-H (1993)
Suite for organ - Sarja uruille (1993)
Scherzo (1992)
Fantasia koraalista "Koska valaissee kointähtönen" (1991)

Laspakselle on pakko antaa konsertista kymmenen pistettä. Mahtavaa tulkintaa, varmaa teknistä osaamista, upeita rekisteröintejä ja tarvittaessa virtuositeetissakin löytyi! Pieni yleisö kyllä tunnisti lahjakkuuden ja osaamisen ja antoi Laspakselle poikkeuksellisen voimakkaat suosionosoitukset. Bravo!

Laadukasta tenorilaulua (ja vähän muutakin)

13.8.2016 Mika Pohjonen, tenori, Johannes Karhapää, piano & Jimi Järvinen, urut Ristinkirkossa Lahdessa

Tänä vuonna pääsin osallistumaan Lahden Kansainvälisen Urkuviikon tarjonnasta kahteen viimeiseen konserttiin. Lauantai-iltana kuulimme Ristinkirkossa Mika Pohjosen laulua sekä piano- että urkusäestyksellä. Johannes Karhapää ja Jimi Järvinen esittivät soittimillaan myös omat soolonumerot.

Alkuun taattua O. Merikantoa pianosäestyksellä: Muistellessa, Laulaja taivaan portilla ja Merellä. Näitä seurasi pianokappale Romanssi op. 12 ja sen jälkeen vielä laulut Käy kirkkomaata illoin vanhat mummot ja Elämälle.

Toisena soolokappaleenaan Karhapää soiti Lisztin Sposalizion teoksesta Années de pèlerinage II. Tätä seurasi kaksi hienoa, minulle ennestään tuntematonta laulua: Matti Rauhalan Oletko eksynyt, ihminen? ja Olavi Pesosen Herraa kiittäkäämme! Osuuden päätti - edelleen pianosäestyksellä esitettynä - Kari Tikan tuttu Armolaulu.

Tämän jälkeen estradille astui Jimi Järvinen ja soitti uruilla Julius Reubken Allegron teoksesta Sonate über Psalm 94. Pohjonen lauloi urkusäestyksellä kolme vaikuttavaa numeroa: Louis Abraham Niedermeyerin Pietà, Signore, Händelin Arioso suomenkielisin sanoin ja Beethovenin Jumalan kunnia luonnossa.

Järvinen soitti toisena soolokappaleenaan Finalen Felix-Alexandre Guilmantin Sonata no 1:stä. Konsertin päättivät Allmächt'ger Vater Wagnerin oopperan Rienzi, der letzte der Tribunen 5. näytöksestä ja osa Ingemisco Verdin Requiemista.

Konsertti oli hieno elämys. Pohjonen oli erinomaisessa laulukunnossa ja jaksoi hienosti monien vaativien kappaleiden pitkät fraasit. Vakaata teknistä osaamista, kantavuutta, tiukkaa vibratoa sekä kaunista, mutta tarvittaessa metallinkovaa tenoraalista laululinjaa! Karhapää ja varsinkin Järvinen olivat osuuksissaan taitavia ja suvereeneja soittajia, jotka eivät soolonumeroissaan käyttäneet lainkaan nuotteja.

Konsertti päättyi mukavaan yllätykseen: Emme saaneetkaan ylimääräistä kappaletta esitettynä, vaan levyllä. Pohjonen nimittäin jakoi yleisölle uuden CD-levynsä. Tällä Lohjan tenoripäivien Vuoden taiteilijan levyllä on 10 tenoriaariaa, joita kyllä kelpaa kuunnella ylimääräisinä useamminkin. Suurkiitos!

Varjosta Valoon

11.8.2016 Annastiina Tahkola, mezzosopraano & Kirill Kozlovski, piano Kallion kirkon Ackté-klubissa Helsingissä

Aino Acktén kamarifestivaalin konserttia oli harmillisesti saapunut kuulemaan vain parikymmentä henkilöä. Varjosta Valoon -nimen saaneessa konsertissa lauloi mezzosopraano Annastiina Tahkola, jota olen päässyt kuulemaan aiemmin vain pari kertaa. Sibelius-laulukilpailun voitto vuonna 2007 ei riittänyt avaamaan hänelle ovia suurelle uralle. Tahkolalla on harvinainen dramaattinen mezzoääni, jolle luulisi olevan enemmänkin kysyntää.

Konsertti alkoi Mahlerin laulusarjalla Kindertotenlieder. Näiden tulkinta ei suuremmin kolahtanut minuun - aivan ylitsepursuvaa surua, naaman vääntelyä ja tuskaisuutta, kun vähäisempi annostelu eli hienostuneempi ote olisi ollut paljon tehokkaampi. Lisäksi Tahkolan diktio ei aina ollut kovin selvää ja paikoin hän nieli sanojen loppuja; tämä vaivasi siellä täällä myös konsertin myöhempiä lauluja.

Väliajan jälkeen kuullut Sibeliuksen laulut Under strandens granar, Kyssens hopp, Den första kyssen ja Flickan kom ifrån sin älsklings möte tekivät jo pykälää paremman vaikutuksen. Ihanaa draaman tajua, ja esitykset viimeisteli Kirill Kozlovskin temperamentikas pianismi. Mies ei meinannut aina pysyä tuolillakaan!

Ja aina vaan paranee: Brahmsin Zigeunerlieder op. 103 tuntuivat sopivan täydellisesti Tahkolan äänelle, tekniikalle ja tyylille. Näitähän kuunteli oikein ilokseen, kun Kozlovski täydensi nautinnon. Hyvä päätös konsertille olivat neljä Rahmaninovin laulua (Vtshera my vstretilis, O, net, molju, ne uhodi!, Ne poi, krasavitsa, pri mne ja Vesennije vody). Näissä Tahkola ja Kozlovski tavoittivat hienosti erilaisia tunnetiloja.

Bachin konsertto, kantaatteja ja sonaatti

10.8.2016 Helsingin Barokkiorkesteri ja Kajsa Dahlbäck, sopraano Pyhän Laurin kirkossa Vantaalla

Päätin tänä vuonna osallistua vain yhteen BRQ Vantaa -festivaalin konserttiin. Kunnian sai HeBO:n soittajista koottu pieni kokoonpano, joka esitti J. S. Bachin musiikkia solistinaan sopraano Kajsa Dahlbäck.

Konsertti alkoi Brandenburgilaisella konsertolla nro 5 D-duuri (BWV 1050). Ikituttu ja lähes puhki soitettu kappale sai HeBO:n muusikoiden käsissä raikkaan ja vetävän tulkinnan. Esityksestä vastasivat viulistit Cecilia Bernardini ja Tuomo Suni, alttoviulisti Hanna Pakkala, sellisti Heidi Peltoniemi ja traversoa soittanut Jasu Moisio. Eikä sovi unohtaa cembalisti Aapo Häkkistä, joka totisesti hallitsee instrumenttinsa.

Toisena numerona kuultiin maallinen kantaatti Weichet nur, betrübte Schatten (BWV 202). Dahlbäckin kimmeltävä laulu oli sävykästä ja hän eläytyi hienosti teoksen tunnelmiin. Jasu Moisio soitti kappaleessa oboeta.

Väliajan jälkeen seurasi Sonaatti viululle ja cembalolle c-molli (BWV 1019). Bernardinin ja Häkkisen yhteismusisointi oli hyvin tunteikasta tarkkuuden kuitenkaan kärsimättä. Hienoa!

Konsertin päätti kantaatti Jauchzet Gott in allen Landen (BWV 51), jonka vauhdikkaat aariat tekivät todella vaikutuksen. Dahlbäck säteili jälleen solistina, mutta balansoinnin kanssa oli ongelmaa, kuten ensimmäisessäkin kantaatissa. Itse istuin onneksi kirkon etuosassa, jossa homma toimi, mutta takaosassa istuneet valittivat, ettei laulu kuulunut. Sopraano peittyi kuulemma oboen ja trumpetin (jota tässä jälkimmäisessä kantaatissa soitti Miikka Saarinen) alle.

Ylimääräisenä kuultiin uudelleen ensimmäinen aaria Weichet nur, betrübte Schatten -kantaatista.

Napolin lauluja kirkkokonsertissa

31.7.2016 Andrea Carè, tenori & Liisa Pimiä, piano Juvan kirkossa

Joroisten Musiikkipäivien päätöskonsertti osui sopivasti kotimatkalle Savonlinnan Oopperajuhlilta. Juvan kirkossa lauloi italialainen tenori Andrea Carè, jota kuultiin pari kesää sitten Olavinlinnassa Madama Butterflyn Pinkertonin roolissa.

Carè esitti yhdessä pianisti Liisa Pimiän kanssa napolilaisia lauluja. Kaikkien nimiä ei ollut präntätty ohjelmaan (mistä pieni miinus järjestäjille!), mutta ainakin seuraavat kuuluivat valikoimaan: Anema e core, 'A vucchella, I' te vurria vasà, Marechiare, Passione, Tu ca nun chiagne ja Core 'ngrato.

Tenorimme äänimateriaali oli aivan uskomattoman hieno ja tulkinnatkin sujuivat siihen malliin, että olin aivan myyty. Suosionosoituksista päätellen yleisö oli laajemminkin tätä mieltä. Toisena ylimääräisenä kuultu 'O sole mio räjäytti viimeistään pankin, kun Carè oli vaivautunut opettelemaan säkeistön myös suomeksi. Aivan mahtava konsertti!

Upea vankileiriooppera Savonlinnassa

30.7.2016 Leoš Janáčekin ooppera Kuolleesta talosta Olavinlinnassa Savonlinnassa

Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Jorma Silvasti lauloi tenoriuransa aikana monissa Janáčekin oopperoissa. Tämän lukkarinrakkauden peruina saimme vihdoinkin tšekkioopperaa myös Olavinlinnaan. Ohjelmassa oli Suomessa harvoin esitetty ooppera Kuolleesta talosta (Z mrtvého domu), jonka libretto perustuu Dostojevskin romaaniin Muistelmia kuolleesta talosta. Romaani taasen pohjautuu kirjailijan omiin kokemuksiin siperialaisella vankileirillä. Ooppera sai kantaesityksensä Brnossa vuonna 1930 säveltäjän kuoleman jälkeen.

Welsh National Operasta hankitun tuotannon oli ohjannut David Pountney ja uudelleenohjauksesta vastasi Caroline Clegg. Haastattelujen ja ennakkomateriaalien perusteella Cleggin henkilöohjaus oli hyvin tarkkaa, ja se myös näkyi lavalla. Olavinlinna oli erinomainen tausta oopperan tapahtumille, ja ohjauksen lisäksi myös Maria Bjornsonin lavastus hyödynsi näyttämön mahdollisuuksia hyvin. Chris Ellis ansaitsee kiitokset tehokkaasta valaistuksesta.

Musiikillisesti ooppera oli erittäin hieno ja vaikuttava kapellimestari Tomáš Hanusin johdolla. Matti Hyökki oli valmentanut vankeja esittäneen mieskuoron mainioon iskuun. Solisteista nostan esille muutaman, joilla oli eniten laulettavaa ja/tai jotka tekivät parhaimman vaikutuksen: Ville Rusanen (Alexandr Petrovič Gorjančikov), Hanna Rantala (Aljeja), Mika Pohjonen (Luka Kuzmič/Filka Morozov), Nicholas Söderlund (paikalliskomendantti) ja Aleš Briscein (Skuratov). Muissa solistitehtävissä esiintyivät Christian Juslin, Jukka Romu, Juha Riihimäki, Hannu Forsberg, Lasse Penttinen, Juha Pikkarainen, Aapo Kilpelä, Juha Eskelinen, Joonas Asikainen, Satu Kristina Jaatinen, Gabriel Suovanen, Aki Alamikkotervo, Adrian Thompson, Claudio Otelli ja Joonas Eloranta.

Tuotanto oli niin hieno, että oli hyvä kun Yleisradio ja Japanin yleisradioyhtiö NHK taltioivat sen. Yleisradio ehti lähettää oopperan myös suorana lähetyksenä TV:ssä. Kuolleesta talosta oli Silvastilta hieno ja rohkea ohjelmapoliittinen valinta. Toivottavasti myyntiluvut olivat niin hyvät, että vastaava riskinotto voisi jatkua yhden produktion verran joka vuosi. Näkemässäni esityksessä ainakin oli harmillisen paljon tyhjiä paikkoja eri puolilla katsomoa...