Talvinen matka kesäisessä Savonlinnassa

30.7.2016 Jorma Hynninen, baritoni & Ralf Gothóni, piano Savonlinnasalissa

Savonlinnan Oopperajuhlien laajalti mielenkiintoa herättäneessä (ja loppuunmyydyssä) konsertissa esiintyivät juhlien entiset taiteelliset johtajat Jorma Hynninen ja Ralf Gothóni. Ohjelmassa oli Schubertin Winterreise, jota parivaljakko esitti loistonsa päivinä ympäri maailmaa. Liedparin edellisestä yhteisesiintymisestä ennen tätä kesää ehti vierähtää parikymmentä vuotta.

Hynninen on ilmoittanut tämän Savonlinnan konsertin olevan hänen lied-uransa päätös. Konsertti sai tästä lisäsyvyyttä ja -merkitystä vanhan duon oman matkan päätepisteenä. Odotukset olivat korkealla, mutta valitettavasti Hynninen ei täysin pystynyt niitä lunastamaan. Varsinkin teoksen alkupuolella oli kuultavissa ajoittaisia ongelmia ja kokonaisuutena laulaminen vaikutti melko työläältä. Tulkinnan ja eläytymisen voimallisuus kuitenkin korvasi näitä puutteita, kuten Hynniselle on viime aikoina ollut tyypillistä.

Ikääntyminen on vienyt Hynnisen laulamisesta entistä notkeutta ja tämä oli hyvin paljastavasti kuultavissa Winterreisen laajuisessa kokonaisuudessa. Jo muutaman vuoden ajan mestarin esiintyminen on ollut kovin epätasaista: Silloin kun kaikki on natsannut kohdalleen, on Hynnisen laulutaide edelleen ollut upeaa ja ensiluokkaista kuultavaa. Kuitenkin tuntuu, että entistä useammin on tullut myös niitä konsertteja, joissa kaikki ei olekaan natsannut kohdalleen. Tässä mielessä lopetuspäätös on varmaankin oikea.

Olen kuunnellut Hynnisen ja Gothónin ikonista Winterreise-levytystä (julkaistiin 1989) hyvin paljon ja konsertissa tuli väkisinkin verrattua nyt kuultua esitystä siihen. Ero tulkinnassa oli suuri ja helposti kuultavissa. Gothónin ote monissa kappaleissa oli aiempaa raskaampi, mutta myös joissain lauluissa entistä erottelevampi. Hynnisen äänenväri on muuttunut melkoisesti, mutta sanojen värittämisessä ja painottamisessa kuului aiempaa kypsemmän taiteilijan näkemys.

Hyvä muisto konsertista jäi - kaikesta huolimatta. Kiitokset liedkumppaneille useista unohtumattomista konserteista ja levytyksistä!

Der Ring des Nibelungen: Dritter Tag

17.7.2016 Richard Wagnerin ooppera Götterdämmerung (Jumalten tuho) Passionsspielhausissa Erlissä

Tiroler Festspielen Ring-tetralogia eteni päätökseensä eli Götterdämmerungiin (suom. Jumalten tuho). Gustav Kuhnin ohjaus oli jälleen ihan toimiva, mutta ei mitenkään ihmeellinen. Musiikinjohdossa hän sen sijaan teki mainiota työtä ja orkesteri suorastaan ylitti itsensä monessa kohdassa. Mieskuoro lauloi iskevästi, tarkasti ja puhtaasti - aivan erinomaista jälkeä siis!

Illan heikko lenkki oli tenori George Humphrey, jolla oli toistuvasti ongelmia Siegfriedin osassa. Valopilkku puolestaan oli sopraano Mona Somm, joka oli mainio ja tunteikas Brünnhilde. Aiemmin Fafnerina kuultu Andrea Silvestrelli teki nyt varsin hyvän vaikutuksen Hagenina, mutta varsinkin alussa hänen laulussaan oli tietynlaista velttoutta ja saksan ääntämys ei ollut ihan huoliteltua.

Michael Kupfer-Radecky oli pätevä laulaja ja esiintyjä Guntherina. Aiemmilta illoilta tuttu Thomas Gazheli pistäytyi lyhyesti lavalla ja sen yläpuolella Alberichina. Susanne Geb oli naisellinen ja tyylitajuinen Gutrune ja Svetlana Kotina pienen roolin Waltraute. Nornina kuultiin Rena Kleifeld, Junhua Hao ja Marianna Szivkova. Reinintyttärinä olivat samat naiset kuin Reininkullassa eli Yukiko Aragaki, Michiko Watanabe ja Misaki Ono.

Der Ring des Nibelungen: Zweiter Tag

16.7.2016 Richard Wagnerin ooppera Siegfried Passionsspielhausissa Erlissä

Tiroler Festspielen Ring jatkui - luonnollisesti Siegfriedillä. Gustav Kuhn johti energisesti, ja esitys nousikin musiikillisesti edellisiltoja paremmaksi. Ohjaus oli jälleen konstailematonta perustyötä, jolle olisi ollut eduksi hieman tarkempi henkilöohjaus.

Siegfridin osan tehnyt Gianluca Zampieri ei säästellyt voimiaan, vaan aloitti roolissaan täydellä höyryllä. Varsin hyvin hänen äänensä kesti oopperan loppuun saakka ja yleisö sai kuulla oikein komeaa laulantaa monessa kohdassa. Mimen eli Wolfram Wittekindin laulussa sen sijaan oli ajoittain jonkinasteista huojuntaa, eikä laululinja ollut aina kovin solidia. Der Wandererina lauloi Thomas Gazheli, jota kuultiin Alberichina Reininkullassa. Todella vakuuttavaa ja väkevää oli hänen laulunsa tänään!

Alberichina näyttäytyi nyt Werner van Mechelen. Fafnerina teki oikein vaikuttavaa työtä muheva basso Andrea Silvestrelli. Aiemmin Freiana kuultu Joo-Anne Bitter oli nyt kimmeltävästi laulanut Waldvogel. Erdan esittäjä oli monien muiden tapaan vaihtunut, ja oli tänään Rena Kleifeld. Brünnhildena lauloi nyt Nancy Weissbach. Hän oli rooliin oivallinen valinta, ja päihitti selvästi Valkyyriassa laulaneen kollegansa.

Der Ring des Nibelungen: Erster Tag

15.7.2016 Richard Wagnerin ooppera Die Walküre (Valkyyria) Passionsspielhausissa Erlissä

Tiroler Festspielen Ring-sarja jatkui Valkyyrialla. Musiikinjohto, ohjaus, lavastus jne. olivat saman tiimin käsialaa kuin eilisessä Reininkullassa. Orkesteri soitti nyt tarkemmin, mutta Gustav Kuhn ei saanut soittoon samanlaista syvyyttä ja iskevyyttä kuin sai Leif Segerstam Kansallisoopperan viimeisimmässä tuotannossa. Ohjauksessa oli nyt hieman enemmän oivallusta kuin eilisessä oopperassa ja henkilöohjaus vaikutti tarkemmalta.

Andrew Sritheran oli varma ja ponteva Siegmund, parinaan Sieglindena miellyttävä-ääninen Marianna Szivkova. Siegmundimme ääni alkoi osoittaa lieviä väsymisen merkkejä ensimmäisen näytöksen lopulla, mutta suoritus vietiin loppuun saakka. Vladimir Baykov oli uskottava ja väkevä Wotan. Hermine Haselböck pääsi nyt Frickana eilistä paremmin esille, ja teki oikein erinomaisen vaikutuksen. Bettine Kampp aloitti Brünnhildena hieman varovaisesti, mutta paransi loppua kohti suoritustaan. Hundingin osassa kuultiin Raphael Siglingia. Kahdeksan pirteästi laulanutta ja esiintynyttä Valkyyriaa olivat Susanne Geb, Martina Bortolotti, Leonora del Rio, Veronika Farkas, Anna Lucia Nardi, Rita Lucia Schneider, Michela Bregantin ja Alena Sautier.

Der Ring des Nibelungen: Vorabend

14.7.2016 Richard Wagnerin ooppera Das Rheingold (Reininkulta) Passionsspielhausissa Erlissä

Kesämatkani suuntana oli Tiroler Festspiele Itävallan Erlissä ja ohjelmana Wagnerin Ring-tetralogia neljänä peräkkäisenä iltana.

Sarja alkoi tietenkin Reininkullalla, jonka oli ohjannut Gustav Kuhn. Sama mies toimi oikein pätevästi illan kapellimestarina. Ohjaus oli sinänsä toimiva, mutta kovin kummoisia tunteita se ei pystynyt herättämään. Pienimuotoinen lavastus oli Jan Hax Halaman käsialaa ja hauska puvustus Lenka Radeckyn suunnittelema. Orkesteri soitti muhevasti ja hyvin balansoidusti. Ainoana moitteena voisi mainita käyrätorvet, joille sattui aivan liian paljon epäpuhtauksia.

Solistit olivat hyvää tasoa ja mm. Michael Kupfer-Radecky teki vaikutuksen Wotanina, samoin kuin Thomas Gazheli Alberichina. Johannes Chum oli luonnollisesti ja tyylikkäästi laulanut Loge. Giorgio Valenta oli uskottava Mime, Hermine Haselböck kolkohko Fricka ja Joo-Anne Bitter tyttömäisen avuton Freia. Franz Hawlata ja Andrea Silvestrelli olivat urheilijoiksi puetut jättiläiset Fasolt ja Fafner. Hawlatalla oli hetkittäin pieniä ongelmia laulunsa kanssa.

Muissa rooleissa kuultiin Frederik Baldus (Donner), Ferdinand von Bothmer (Froh) ja upean sävykäs Alena Sautier (Erda). Itämaisina Reinintyttärinä hurmasivat Yukiko Aragaki, Michiko Watanabe ja Misaki Ono.

Tuhlaajapoika urkusovituksena

11.7.2016 Ilona Jokinen, sopraano, Ville Salonen, tenori, Juha Kotilainen, baritoni ja Ilpo Laspas, urut Ristinkirkossa Lahdessa

Kirkkokonsertin ohjelma alkoi César Franckin ikitutulla kappaleella Panis Angelicus, jonka esittivät kaikki solistit Ilpo Laspaksen urkusäestyksellä. Ihan oli näppärä avaus, vaikka Ville Salosella olikin parissa kohdassa horjuvuutta puhtauden suhteen. Seuraavaksi Laspas soitti Franckin urkukappaleen Choral no. 1 en mi majeur teoksesta Trois chorals pour grand orgue. Urkurimme tarjosi herkullista ja suvereenia musisointia, niin teknisesti kuin tulkinnallisestikin moitteetonta.

Sitten oli vuorossa konsertin päänumero: Claude Debussyn oopperakantaatti L'enfant prodigue eli Tuhlaajapoika, josta Ilpo Laspas oli tehnyt urkusovituksen. Ilona Jokinen lauloi Lian eli äidin osan, Juha Kotilainen Siméonin eli isän osan ja Ville Salosen roolina oli Azael eli (tuhlaaja)poika. Varsin mukavasti solistimme tästä suoriutuivat, mitä nyt Saloselta pääsi yksi kukonpoikanen ja Jokisen ranskasta ei tahtonut saada mitään tolkkua. Esityksen tähti oli ilman muuta Laspas, jonka sovitus uruille oli aivan fantastinen. Soitto oli niin mukaansatempaavaa ja ilmeikästä, että se meinasi varastaa shown laulajien kustannuksella. Upeaa, Ilpo, upeaa!

"Mutta suurin niistä on rakkaus"

7.7.2016 Jorma Hynninen, baritoni & Paavali Jumppanen, piano ja urut Espoon tuomiokirkossa

Jorma Hynninen on kovasti uhkaillut lopettavansa esiintymisen pikku hiljaa, joten näitä hänen viimeisiä "keikkojaan" on pakko yrittää käydä kuuntelemassa. Tällä kertaa Urkuyö ja Aaria -festivaalin konsertissa partnerina oli Paavali Jumppanen.

Ohjelma alkoi Brahmsin Neljällä vakavalla laululla (Vier ernste Gesänge) op. 121. Hynnisen väkevä esitys sai oivan parin Jumppasen tarkasta pianismista. Aivan virheetöntä ei konkaribaritonimme laulu tällä kertaa ollut, mutta sen melkein antoi anteeksi, kun tulkinta oli niin oivallinen ja voimakas. [Käsiohjelman laatijalle ja suomentajalle tiedoksi: ernste on eri asia kuin erste; kyseessä ei siis ole Neljä ensimmäistä laulua!]

Seuraavaksi kuultiin uruilla kaksi Brahmsin koraalipreludia opuksesta 122: Es ist ein Ros' entsprungen ja Herzlich tut mich verlangen. Olen kuullut Paavali Jumppasta monet kerrat pianistina, mutta urkurina tämä oli ensiesitys. En edes tiennyt aiemmin, että hän on opiskellut myös urkujen soittoa.

Seuraava laulusarja, eli Dvořákin Raamatullisia lauluja op. 99, kuultiin urkusäestyksellä. Kuulimme teoksesta ainoastaan osat 1, 2, 4 ja 5. Johann Sebastian Bachia on tavattu kutsua "viidenneksi evankelistaksi", mutta Hynninen julisti urkuparvelta siihen malliin, että olisiko hän sitten kuudes tai ainakin seitsemäs?

Jumppanen soitti väliin urkumusiikkia: J. S. Bachin Passacaglian c-molli BWV 582. Tempo oli epätavallisen hidas ja loppupuolen rekisteröinnit vähän outoja. Stiblujakin mahtui mukaan jokunen, mutta kokonaisuutena kuitenkin ihan mukiinmenevä ja vaikuttava esitys. Sen kuitenkin huomasi, että urut eivät ole Jumppasen pääsoitin; pianon kanssa hän teki selvästi parempaa jälkeä.

Konsertin lopuksi esiintyjät palasivat parvelta jälleen alas alttarin eteen. Kuulimme pianosäestyksellä Yrjö Kilpisen Lakeus-sarjan op. 22 ja Tauno Pylkkäsen komean Pastoralen op. 21/2. Ylimääräistä ei tällä kertaa herunut, vaikka yleisö aplodeerasi pitkään ja hartaasti.

* * *

Huomasin juuri, että tämä on 11.4.2015 aloittamani blogin 200. kirjoitus. Sivujen katseluja on tähän mennessä (eli noin vuoden ja kolmen kuukauden aikana) kertynyt 10 700. Kiitokset kaikille lukijoille ja palautteen antajille. Harrastus jatkuu!

"Quantus tremor est futurus"

2.7.2016 Sysmän Suvisoiton avajaiskonsertti Luhangan kirkossa

Sysmän Suvisoiton kesän 2016 ohjelman avasi Luhangan suuressa puukirkossa järjestetty konsertti, jonka päänumerona oli Mozartin-Süssmayrin Requiem. Soitannosta vastasi Lohjan kaupunginorkesteri ja kuorona oli Seppo Murron valmentama Dominante. Kapellimestarina toimi Sysmän Suvisoiton taiteellinen johtaja Esa Heikkilä.

Ohjelman aloitti Mozartin Laudate dominum teoksesta Vesperae solennes de confessore. Solistina oli sopraano Mari Palo, jonka laulu oli hivelevän kaunista kuultavaa. Seuraavaksi kuultiin kaksi Harri Ahmaksen a cappella -kuorolaulua: Merenkävijän rukous ja Tuuti, tuuti, tummaistani. Dominanten taiteellinen johtaja Seppo Murto vastasi näiden kappaleiden johtamisesta.

Laulujen jälkeen kuultiin Mozartin kuolinvuonnaan säveltämä motetti Ave verum corpus jousiorkesterin ja kuoron esittämänä. Ennen väliaikaa ohjelmassa oli vielä Ahmaksen orkesterisäestyksellinen kuoronumero Multa kuivatkoon hänen itkunsa kamarioopperasta Käärmesormus.

Konsertin päätöksenä kuultiin Requiem, kuten kirjoituksen alussa jo tuli mainittua. Palon lisäksi solisteina olivat Tuija Knihtilä, Mika Pohjonen ja Heikki Orama. Komeasti teos soi akustiikaltaan hyvässä kirkossa, ammattitaitoisten esittäjien voimin. Naissolistit olivat erinomaisia, ja Mika Pohjosen äänessä oli vaikuttavaa metallista voimaa.