torstai 7. kesäkuuta 2018

Keskiajalla Spontinin matkassa


6.6.2018 Gaspare Spontinin ooppera Agnes von Hohenstaufen Theater Erfurtissa

Gaspare Spontini syntyi vuonna 1774 silloisen Kirkkovaltion (nykyisen Italian) alueella Maiolatissa. Hän opiskeli Napolissa ja saavutti jo nuorena menestystä oopperoillaan aina Roomaa myöten. 1800-luvun alussa Spontini muutti Pariisiin ja nousi parissa vuodessa hovisäveltäjäksi. Tältä ajalta on peräisin hänen kenties tunnetuin oopperansa La vestale (1807).

Spontini lähti poliittisten suhdannemuutosten vuoksi Pariisista Berliiniin vuonna 1820, saatuaan kutsun Preussin kuninkaan Friedrich Wilhelm III:n (Fredrik Vilhelm III) hovioopperaan. Kuninkaan kuoltua (1840) maestro menetti suosioasemansa ja palasi Pariisin kautta synnyinseudulleen pari vuotta myöhemmin. Kotikunnan nimi on vuonna 1851 kuolleen säveltäjän kunniaksi nykyisin Maiolati Spontini.

Agnes von Hohenstaufen sävellettiin Berliinissä ja kantaesitettiin kuninkaallisessa oopperassa 1827. Tämä versio sisälsi vain yhden näytöksen. Oopperan toinen, kolminäytöksinen versio pääsi näyttämölle 1829. Lopullinen, kolmas versio (jota Erfurtissa käytettiin) esitettiin vasta 1837. Näiden 1800-luvun esitysten jälkeen ooppera painui unholaan yli sadaksi vuodeksi. Vasta 1954 teosta esitettiin Firenzessä ja Italiassa on tehty 1900-luvulla pari muutakin produktiota. Ennen tätä Erfurtin tuotantoa teosta on esitetty viimeksi Roomassa vuonna 1986. Once-in-a-lifetime-ainesta siis!

Agnes von Hohenstaufen on libretisti Raupachin mukaan lajiltaan große historisch-romantische Oper. Teoksessa onkin ranskalaisen grand opéran piirteitä. Sen tapahtumat sijoittuvat Mainzin kaupunkiin 1100-luvun lopulla. Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan Heinrich VI (Henrik VI) taistelee vallasta Welf-suvun Heinrich der Löwen (Henrik Leijona) kanssa. Henrik Leijona oli ollut keisarin isän sotapäällikkö, mutta ajautui hallitsijansa kanssa riitoihin ja menetti herttuakuntansa. Kähinät jatkuivat sitten pojan kanssa, mikä pisti stopin keisarin serkun Agnes von Hohenstaufenin suunnitellulle avioliitolle Henrik Leijonan pojan kanssa. (Poikakin on nimeltään Henrik - ja oopperaa seuratessa menikin tovi, ennen kuin kaikista Heinricheista sun muista samannäköisistä miehistä otti tolkkua...)

Seuraavaksi Agnesta ollaan naittamassa Ranskan kuninkaalle. Poika-Henrik sössii asiansa ja tuomitaan kuolemaan - ja Agnes passitetaan luostariin. Ensimmäinen Henrikin pakoyritys epäonnistuu ja hänet kiinni ottanut Ranskan lähettiläs vaatii kaksintaistelua - mutta sulhomme juonitaan tapettavaksi toisen, järjestetyn pakoyrityksen yhteydessä. Tällä kertaa pako onnistuukin ja Henrik vihityttää itsensä nopeasti Agnesin kanssa. Karkaaminen ei onnistu, pari vangitaan ja Henrik joutuu kaksintaisteluun Ranskan lähettilään kanssa. Kuolettavasti haavoittunut lähettiläs paljastuukin itse kuninkaaksi. Lopussa Mainzin vallannut Henrik Leijona alistuu takaisin keisarin valtaan, Ranskan kuningas armahtaa Henrikin ja vieläpä keisari siunaa tuoreen avioparin. Melkoisen imelää!

Ohjaaja Marc Adam oli tehnyt vähän omituisen libreton pohjalta erittäin hyvää työtä. Hämärä tarina selkeytyi ja sujuvoitui. Huikea yksityiskohta nähtiin heti ensimmäisen näytöksen alussa, kun näyttämölle lensi ihkaoikea elävä kotka(!!). Juu-u, piti minunkin pari kertaa hieraista silmiäni... Sotilaan ruumista repivä kotka oli oivallinen keisarikunnan symboli. Monika Goran jykevät lavasteet olivat tapahtumille hieno tausta ja varsinkin kuorolaisten puvustus oli aivan mahtava.

Spontinin musiikki osoittautui värikkääksi ja intensiiviseksi. Esityksen johti Zoi Tsokanou, joka toimi Erfurtin teatterissa muutamia vuosia, mutta on nyt palannut kotimaahansa Thessalonikin kaupunginorkesterin ylikapellimestariksi. En vaikuttunut hänen työskentelystään, jonka lopputulosta voisi usein kuvata "orkesterin tasapaksuksi huudattamiseksi". Theater Erfurtin sali on vielä akustiikaltaan kova ja tuuttaa orkesterin soiton alapermannolle niin voimalla, että korviin meinasi koskea.

Mutta laulajista ei ole huonoa sanottavaa - olipa harvinaisen hyvin onnistunut roolitus ja tasaisen osaava solistikaarti! Kansainvälisyyttäkin löytyi: keisari Heinrich VI oli unkarilainen Máté Sólyom-Nagy, hänen veljensä Philipp oli yhdysvaltalainen Todd Wilander ja Ranskan kuningas Philipp August oli eteläafrikkalainen Siyabulela Ntlale. Muissa miesrooleissa vakuuttivat Juri Batukov (Heinrich der Löwe), Bernhard Berchtold (edellisen poika Heinrich), Kakhaber Shavidze (Mainzin arkkipiispa), Caleb Yoo (linnankreivi) ja Jörg Rathmann (Theobald). Naissolisteja oli vain kaksi, mutta he lauloivat sitäkin mieleenpainuvammin: Margarethe Fredheim oli lämminääninen ja ylväs Irmengard ja Claudia Sorokina lumoava Agnes.

(Ps. Kävin Erfurtissa viimeksi neljä vuotta sitten, eikä Theaterin ratikkapysäkille päässyt tuolloin aseman suunnasta. Oli yllättävää havaita, että kisko-osuus Angerin ja Domplatzin välillä oli edelleen remontissa! Jospa yhteys toimisi seuraavalla kerralla - elleivät rakentajat ota mallia Berlin-Brandenburgin lentokentästä...)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti