sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Urkumusiikin "paha poika" kävi Helsingissä


23.4.2017 Cameron Carpenter, urut Musiikkitalossa Helsingissä

Yhdysvaltalaista Cameron Carpenteria (s. 1981) on usein tituleerattu urkumusiikin supertähdeksi. Jo nuorena laajaan tietoisuuteen noussut urkuri on kohahduttanut villeillä tempuillaan ja esityksillään sekä usein epäortodoksisilla rekisteröinneillään ja sovituksillaan. Hän on tietoisesti rikkonut esityskäytäntöjen ja perinteiden sääntöjä tai rajoja, mikä on tietysti saanut puristit näkemään punaista. Mutta olipa miehen persoonasta ja taiteesta mitä mieltä tahansa, niin hän on saanut urkumusiikille valtavasti uusia ystäviä ja kuulijoita.

Nykyisin Carpenter kiertää maailmaa enimmäkseen itse suunnittelemansa International Touring Organin (ITO) kanssa. Ja hyvä onkin, sillä Musiikkitalomme konserttisalista urut puuttuvat edelleen. (Mikä - sivumennen sanoen - on kansallinen häpeäpilkku. Miksi esim. Organum-seura ei ole organisoinut kampanjaa, jonka tuotolla soittopeli saataisiin hankittua? Onnistuttiinhan Lahden Sibeliustaloonkin hankkimaan urut lahjoitus- ja keräysvaroin.) Itse en pääsääntöisesti ole elektronisten urkujen ystävä, mutta melkoisen jännäksi apparaatiksi puoli lavaa täyttänyt Carpenterin masiina osoittautui.

Konsertti käynnistyi alkusoitolla Wagnerin Nürnbergin mestarilaulajista. Se oli selvästi tarkoitettu luulot pois ottavaksi avausnumeroksi, ja toimi sellaisena hyvin. Minuun esitys ei kuitenkaan kolahtanut. Sovitus oli ylenpalttisen täyteen ahdettu; eri äänikertoja ja efektejä oli käytössä samanaikaisesti aivan liikaa. Myös seuraava kappale, J. S. Bachin Contrapunctus 9, oli raskasta kuunneltavaa, sillä soitto puuroutui monissa kohdissa.

Väliin saatiin Astor Piazzollan kepeä tango Oblivion, jonka Carpenter toteutti kivasti bandoneón-sointeineen. Ja sitten palattiin Bachin pariin: Preludi ja fuuga h-molli BWV 544 soi kauniina ja rauhallisena tulkintana. Nyt Carpenter malttoi olla säätämättä liikaa... Ensimmäisen puoliskon päätti Louis Viernen Carillon de Westminster, johon digitaaliuruista löytyi hienot Big Benin kellonlyönnit.

Paussin jälkeen Carpenter saapui lavalle mikrofonin kanssa ja luetteli konsertin kappaleet. Hänelle oli selvinnyt väliajalla, ettei yleisö ollut saanutkaan präntättyä ohjelmaa. Tämä oli kiva paikkaus, mutta vielä kun urkurimme oppisi lausumaan Bachin nimen oikein! Soittoa jatkettiin Skrjabinin Pianosonaatilla nro. 4 ja perään J. S. Bachin koraalialkusoitolla O Mensch, bewein' dein' Sünde groß BWV 622.

Seuraavaksi oli vuorossa kolme improvisaatiota, joissa Carpenter pääsi esittelemään ihmeurkujensa ominaisuuksia ja valikoimaa koko rahan edestä. Kolmas kappale oli aivan hulvaton huumoripläjäys. Tästä palattiin vakavampiin tunnelmiin Bachin kanssa. Suosikkeihini kuuluva Passacaglia ja fuuga c-molli BWV 582 soi upeasti, tarkasti ja lämpimästi, joskin paikoin turhankin ripeästi.

Vähälukuinen yleisö oli selvästi hullaantunut Cameron Carpenterin lumoavaan esiintymiseen ja virtuoottiseen soittoon. Hän todella näytti joissakin kappaleissa mallia jalkiotyöskentelyyn! Saimme peräti kolme ylimääräistä, ehkä mahtavista suosionosoituksista johtuen. Huikea oli konsertti, vaikka en kaikkiin sovituksiin ja esityksiin ihastunutkaan. Mutta sehän juuri on Carpenterin tavaramerkki...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti