sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Ohjaajan näköinen Tuomarin vaimo


19.3.2017 Riikka Talvitien ooppera The Judge's Wife (Tuomarin vaimo) Balderin salissa Helsingissä

Tämänkin oopperan kohdalla meni täpärälle, sillä ehdin katsomaan vasta viimeisen kolmesta näytöksestä. Teoksen tilasi Talvitieltä aikoinaan Ooppera Skaala ja se valmistui vuonna 2014. Kantaesitystään ooppera sai odottaa tänne saakka ja tuotannosta vastasivat nyt säveltäjä itse sekä defunensemblen Johanna Råman.

Tuomarin vaimon ohjasi Balderin saliin Teemu Mäki. Pääteemoinaan terrorismia ja valtarakenteita käsittelevän teoksen libretto on Caryl Churchillin televisionäytelmästä The Judge's Wife vuodelta 1972. Sisältö on nykyisin ehkä ajankohtaisempi kuin näytelmän valmistumisen aikaan, vaikka Münchenin olympialaisten terrori-isku oli tietenkin tuolloin vahvasti läsnä.

Heti oopperan alussa sellon raastavaa kirskunaa kuunnellessani ajattelin, että tätäköhän musiikki sitten on seuraavat puolitoista tuntia. Mutta onneksi ei - Talvitien musiikki osoittautui ihan sulatuskelpoiseksi, joskin toisinaan hälyiseksi ja pienessä tilassa turhan kovaa soitetuksi. Defunensemble vastasi musiikista, jossa hyödynnettiin elekroniikkaa. Kimurantin teoksen johti mainiolla otteella Jutta Seppinen.

Teoksessa käytettiin moderneille ohjauksille niin tyypilliseen tapaan videoita. Mäen ohjaus oli pätevää työtä ja työnsi teemat yleisön naamalle tehokkaasti. Mutta liika on liikaa: En ihastunut lainkaan väliaikaa seuranneeseen ääneen luettujen lisätekstien jaksoon. Tämä ohjaajan lisäys kesti kymmenkunta minuuttia! Kyllä ooppera saa olla poliittinen ja ottaa yhteiskunnallisesti kantaa, mutta ideologisesti värittyneille saarnoille olen allerginen. Jos teksteillä todellakin haluttiin käsitellä "terrorismin ja vallankumouksen välistä eroa", niin metsään mentiin. Osuus tuntui myös yleisön aliarvioimiselta - kyllä ohjaajan agenda oli tullut selväksi jo teoksen ensimmäisellä puoliajalla. Vähempi alleviivaaminen olisi ollut tyylikkäämpää. Väkivalta- ja tappovideot olivat myös mielestäni aivan tarpeeton tehokeino, mutta Mäkihän on aina tykännyt shokeerata...

Mutta solistit olivat aivan erinomaisia. Juha Uusitalo oli jylisevä, vallastaan juopunut tuomari, jossa on annos fanaatikkoa. Tuuli Lindeberg oli tuomarin vaimo Caroline, joka pitää rutiinilla kulisseja yllä. Lindebergin taitavaa laulua ja englannin ääntämystä oli todellinen ilo kuunnella. Olen aina pitänyt Tuula Paavolan lämpimänsamettisesta altosta, ja hän sopi loistavasti sarkastisen Barbara-sisaren rooliin. Saara Kiiveri oli kipakka irlantilainen palvelija Peg.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti