sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Lumoava Anna Bonitatibus


12.2.2017 Helsingin Barokkiorkesteri, joht. Erich Höbarth, sol. Anna Bonitatibus, mezzosopraano Musiikkitalossa Helsingissä

Helsingin Barokkiorkesterin Vanhan musiikin sarjan kevätkausi alkoi Huippusolistit-konsertilla. Vieraaksi saapunut italialainen mezzosopraano Anna Bonitatibus esiintyi nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Johtajana tai oikeammin "liidaajana" toimi HeBO:n edessä usein vieraillut Erich Höbarth.

Konsertti alkoi J. S. Bachin Brandenburgilaisella konsertolla nro 5 D-duuri. Kuulimme sävykkään ja verevän tulkinnan, jossa solisteina toimivat viulisti Höbarth ja huilisti Pauliina Fred. Bonitatibusin ensimmäinen numero oli Monteverdin Lettera amorosa, jonka hän lauloi Aapo Häkkisen cembalosäestyksellä. Ihanaa, soljuvaa ja tunteikasta laulua!

Väliajan jälkeen oli ohjelmassa musiikkia François Couperinin teoksesta Les Nations. Kuusiosainen La Française alkoi sonaatilla, jota seurasi viiden tanssin sarja. Esityksen loppupuolella musisointiin tuli pieni katkos, kun Höbarthin viulusta katkesi kieli ja hän joutui poistumaan lavalta sitä vaihtamaan. Kaikeksi onneksi kieli katkesi juuri osan lopussa!

Ohjelman päätösnumerona oli Haydnin Arianna a Naxos -soolokantaatti. Bonitatibus eläytyi tekstiin aivan lumoavan hienosti ja hänen täyteläistä ääntään saattoi vain imeä itseensä. Ylimääräisenä saimme häneltä ja Aapo Häkkisen cembalolta Monteverdin hauskan kappaleen Maledetto sia l'aspetto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti