sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Ortodoksista kirkkomusiikkia pienellä kuorolla


27.11.2016 Pietarin Aleksanteri Nevskin luostarin mieskuoro Uspenskin katedraalissa Helsingissä

Pietarin Aleksanteri Nevskin luostarin mieskuoro vieraili kahdeksan laulajan kokoonpanolla konsertoimassa Uspenskin katedraalissa. Ajoittain yhdeksäntenä laulajana toimi kuoroa johtanut Dmitri Stefanovitsh. Paikalle oli saapunut hyvin yleisöä kuuntelemaan "tuhatvuotisen ortodoksisen kirkkomusiikin aarteita". No, ihan koko ohjelma ei mahdu tämän määritelmän puitteisiin, sillä konsertissa kuultiin mm. Franz Gruberin Stille Nacht, heilige Nacht venäjäksi laulettuna. Kuulimme parikymmentä hienoa kappaletta tyylikkäinä sovituksina ja puhtaasti laulettuina. Erityisesti kuoron muhevat bassot tekivät vaikutuksen. Konsertin päätti vuonna 2004 kuolleen suomalaisen Peter Mirolybovin sävellys; hän johti aikoinaan mm. Uspenskin katedraalin sekakuoroa ja perustamaansa mieskuoroa.

1 kommentti:

  1. Muistelen metropoliitta Johanneksen todenneen, ettei ortodoksisessa jumalanpalveluksessa sovi laulaa ei-ortodoksista musiikkia, vaikka kappaleet olisivat teologisesti täysin ongelmattomia. No, kirkkokonsertissa siis kyseinen joululauluhelmi tuli kyseeseen ja tätä en protestoisi esteettisin, eettisin tai teologisin perustein.

    VastaaPoista