lauantai 10. syyskuuta 2016

Sibeliuksen pianomusiikkia


10.9.2016 Johannes Piirto, piano Lahden musiikkiopiston Kalevi Aho -salissa

Tämän vuoden Sibelius-festivaali Lahdessa jäi osallistumiseni suhteen laihaksi. Torstain ja perjantain mielenkiintoiset sinfoniakonsertit jäivät väliin, sillä Helsingissä oli samoina iltoina houkuttelevampaa ohjelmaa (mm. Karita Mattila RSO:n solistina ja Elektra Kansallisoopperassa).

Lauantain matineakonserttiin sentään ehdin. Lahden musiikkiopiston Kalevi Aho -salissa kuultiin Sibeliuksen pianomusiikkia Johannes Piirron esittämänä.

Konsertti alkoi Sonaatilla F-duuri op. 12. Kappaleen jälkeen Piirto kertoi hieman suhteestaan Sibeliuksen pianomusiikkiin ja tämän konsertin ohjelmasta. Epämuodollinen tarinointi oli oikein mukava oivallus, mutta valitettavasti yleisössä runsaasti edustettuina olleet ulkomaalaiset eivät päässeet lainkaan kärryille. Ehkä pieni englanninkielinen summary olisi ollut paikallaan?

Ohjelma jatkui Viidellä kappaleella op. 75 eli ns. Puusarjalla. Ja päätöksenä kuulimme Kymmenen kappaletta pianolle op. 58, jonka Piirto mainitsi suosikikseen Sibeliuksen pianotuotannosta.

Piirto tarjoili Sonaatissa ihailtavan jäsentynyttä ja varmaa pianismia. Puusarjan miniatyyrit olivat hivelevän kauniita luontokuvia. Hän liikkui vaivattomasti tunnelmasta toiseen ja pystyi varsinkin opuksessa 58 luomaan niin vahvoja karaktäärejä, että mieli aivan tulvi monenlaisista elävistä kuvista. Hienoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti