lauantai 24. syyskuuta 2016

Mahlerien matkassa


23.9.2016 Tapiola Sinfonietta, joht. Janne Nisonen ja Gordan Nikolić, sol. Virpi Räisänen, mezzosopraano ja Gordan Nikolić, viulu Tapiolasalissa Espoossa

Tapiola Sinfoniettan konsertti alkoi Gustav Mahlerin laulusarjalla Lieder eines fahrenden Gesellen eli Vaeltavan kisällin lauluja. Kyseessä oli Arnold Schönbergin tekemä sovitus kamariorkesterille, jota johti Janne Nisonen. Perään kuultiin Alma Mahlerin Viisi laulua, jotka oli orkestroinut ruotsalainen Joakim Unander. Suurempaa, sinfonietta-kokoista orkesteria johti nyt Gordan Nikolić ja Nisonen siirtyi konserttimestariksi. Virpi Räisänen lauloi molemmat laulusarjat tavattoman kauniisti ja sisäistyneesti, välittäen erinomaisesti tekstien sisällöt ja tunnelmat. Ensimmäisessä teoksessa Nisonen tuntui ajoittain olevan vähän pois reitiltä ja toisessa teoksessa Nikolić tanakasti ojan puolella. Merkillistä huojumista ja yhdellä kädellä epämääräisesti johtamista häneltä!

Väliajan jälkeen oli vuorossa Mozartin Serenadi nro 7 D-duuri KV 250, joka myös Haffner-serenadin nimellä tunnetaan. Ennen teoksen varsinaista kahdeksaa osaa soitettiin Marssi D-duuri KV 249, jonka Mozart tarkoitti juuri Haffner-serenadin johdantomusiikiksi. Serenadi kesti noin tunnin, joten kyse oli ihan mittavasta kokonaisuudesta. Sen liidasi Nikolić, joka myös soitti solistiosuudet viulullaan. Tapiola Sinfonietta tuntui olevan paremmin mukavuusalueellaan Mozartin musiikin kanssa, soitto oli luontevaa ja tasapainoista. Nikolićin persoonallinen liikkuminen lavalla meinasi varastaa huomion, mutta kyllä hänen soolo-osuutensa olivat hienoa kuultavaa jostain pienestä epäpuhtaudesta huolimatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti