torstai 19. toukokuuta 2016

Maallisia lauluja luostarin kätköistä


19.5.2016 Carl Orffin Carmina Burana Kansallisoopperassa Helsingissä

Ylikapellimestari Michael Güttler on kaudellaan lisännyt merkittävästi Kansallisoopperan orkesterin konsertoimista. Kauden lopun näyttönä esitettiin Orffin hittiteos Carmina Burana. Kyseessä oli aivan perinteinen konserttiversio, vaikka talossa olisi luullut olevan rahkeita ja osaamista muuhunkin. Teoksen johti norjalainen Eivind Gullberg Jensen, joka tuli aiemmin tänä vuonna tutuksi Hulttion tie -produktion kapellimestarina.

En ole muutamaan vuoteen kuullut tätä läpensä tuttua teosta livenä, mutta hyvää kannatti odottaa. Kansallisoopperan orkesteri ja kuoro olivat erinomaisia, eivätkä pienet epätarkkuudet haitanneet sanottavammin. Ne kuitenkin erottavat orkesterin ja kuoron kansainvälisistä huipuista - vaikka kyse olisi pelkästään harjoittamisen vähäisyydestä. Erityiskiitos on annettava lapsikuoron häikäisevälle suoritukselle. 

Solisteista Hanna Rantala ja etenkin Ville Rusanen onnistuivat upeasti. Sergey Balashov (näin se oli käsiohjelmassa translitteroitu - siis angloasuun!) ei ollut aivan parasta A-luokkaa, sillä hänen herkullisesta pikkunumerostaan ei välittynyt tekstiin eläytymistä. Tenorin osana oleva, korkealle kipuava valituslaulu onkin tunnetusti vaikea. Ehkä kaikki huomio ja energia meni siihen, että korkeat d:t saatiin irtoamaan jotenkin puristamalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti