keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Onervan, Leinon ja Madetojan tunnelmissa


21.10.2015 Jumalien keinu -konsertti Musiikkitalossa Helsingissä

Sibelius-Akatemian Jumalien keinu -konsertissa tutkailtiin laulujen, runojen ja kirjekatkelmien avulla L. Onervan, Eino Leinon ja Leevi Madetojan kolmiodraamaa. Valitut teokset ilmensivät (käsiohjelman sanoin) "mielialoja ja tunnelmia", joskin aika irralliseksi kokemus taisi jäädä jos kuulijalla ei ollut ennakkotietoja em. henkilöistä ja heidän suhteistaan. Mutta voihan sitä tietysti vain nauttia kauniista lauluista ilman muuta painolastia...

Konsertin oli ohjannut Hannu Huuska, joka myös lausui runoja. Lausujina tai kirjekatkelmien lukijoina esiintyivät lisäksi Anita Kähkönen ja illan laulusolistit. Konsertissa kuultiin kaikkiaan 19 laulua, jotka kaikki säesti pianolla Ilkka Sivonen. Niiden säveltäjät olivat Taneli Kuusisto, Oskar ja Aarre Merikanto, Leevi Madetoja, Heino Kaski, Sulho Ranta ja Toivo Kuula. Laulujen tekstit olivat pääosin L. Onervan; vain muutamissa oli tekstinä Leinon tai Paul Verlainen runo. Laulamisesta vastasivat pääpiirteissään ihan pätevästi sopraano Elli Vallinoja, mezzosopraano Katariina Heikkilä, tenori Jere Martikainen ja baritoni Jani Kyllönen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti