maanantai 5. lokakuuta 2015

Hulvatonta menoa Avantin malliin


4.10.2015 Avanti!-kamariorkesterin RAHA-konsertti Vanhassa ylioppilastalossa Helsingissä

Avantin konsertissa otettiin kantaa talouspolitiikkaan, säästöihin ja rahan asemaan yleensäkin. Pasi Heikura juonsi konsertin ja hauskutti yleisöä osuvilla ja osin humoristisilla välipuheillaan. Orkesteria johti Jaakko Kuusisto.

Ohjelman aloittivat mezzosopraano Essi Luttinen ja pianisti Jouko Laivuori. Hans Eislerin ja Bertolt Brechtin kappale There's nothing quite like money sai aivan uskomattoman hienon esityksen. Luttinen eläytyi osaansa täydellisesti ja jokainen laulun, liikkeiden ja eleiden yksityiskohta vaikutti tarkkaan mietityltä.

Sitten säästölinjalle: Sibeliuksen Andante festivo nyrjähteli mekaanisten säästöjen kourissa, mutta Karelia-sarjan Alla marciasta tuli juustohöylän jäljiltä aivan hulvaton. Yleisö oikein ulvoi naurusta. Vielä hauskemmaksi meni, kun sopeutuksen tuloksena kuulimme Finlandian kolmen hengen kampayhtyeen esittämänä.

Tämän jälkeen seurasi  Anton Webernin sovitus Johann Strauβ nuoremman Aarrevalssista. Weberniltä kuultiin myös Kolme pientä kappaletta sellolle ja pianolle op. 11. Tämän minimalistisen pläjäyksen esittivät pianisti Naoko Ichihashi ja sellisti Jonathan Roozeman. Konsertin ensimmäinen puolisko päättyi Otaniemen kaiun esittämään musikaalinumeroon Brotherhood of Man. Jatsahtavaa ja iloista menoa johti Tapani Länsiö.

Väliajan jälkeen kuultiin Beethovenin opuksesta 113 Ateenan rauniot -alkusoitto ja Turkkilainen marssi. Kaisaniemen ala-asteen kuorolaiset esittivät kolme vanhaa koululaulua: Koululaisen marssi, Eespäin joukko nuorien ja Suksimiehen laulu. Tätä seurasi avantilaisten absurdia lähentelevä improvisaatio Valtioneuvoston tekstistä "Suomi 2025 yhdessä rakennettu". Konsertin päätti Jay Schwartzin kappale Music for Orchestra III, joka oli suggeroivaa ja erikoisuudessaan mielenkiintoista kuultavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti