sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Taidokasta barokkioopperaa Budapestissä


20.6.2015 Antonio Vivaldin ooppera Farnace Unkarin valtionoopperassa (Magyar Állami Operaház) Budapestissa

Unkarin valtionoopperan tuotanto tästä Vivaldin harvoin esitetystä oopperasta osoittautui oikein tasokkaaksi ja tasapainoiseksi. Pisteet menevät ennen kaikkea ohjaaja Ferenc Angerille, joka oli saanut melko staattiseen antiikin kertomukseen särmää ja lavalle meininkiä niin, että esitys piti hyvin otteessaan koko kolmetuntisen. Mainittakoon nyt vaikka ruumishuoneen karmivat tapahtumat, laumana uhkaavat Rooman sudet ja hauskat vinoilut barokkioopperoiden kliseille. Esityksessä oli mukana pieni kuoro sekä joukko tanssijoita, jotka hoitivat osuutensa ammattitaidolla.

Musiikillisesta puolestakaan on vaikea keksiä moitittavaa, sillä Vivaldin ilmeikäs sävellys sai Pál Némethin johdolla arvoisensa tulkinnan. Solistit olivat kautta linjan hyviä, mutta erikseen pitää nostaa esille Farnacen roolin laulanut espanjalainen kontratenori Xavier Sabata. Upea suoritus kerta kaikkiaan - moitteetonta laulamista ja pätevää näyttelemistä. Muista solisteista mainittakoon Tünde Szabóki (Berenice), Andrea Meláth (Tamiri), Atala Schöck (Selinda) ja Botond Pál (Pompeo).

Farnacen esitysten piti alun perin olla uudemmassa Erkel-teatterissa, mutta onneksi ne siirrettiin vanhaan ja tunnelmalliseen oopperataloon. Ainoa miinus tulee valaistuksesta, sillä oopperatalon vaatimaton kalusto taipui vain yksinkertaisiin perusratkaisuihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti