sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Rautaisannos Sibeliuksen lauluja


23.5.2015 Laululla Soivaksi 2 -konsertti Musiikkitalossa.

Sibelius-Akatemia jatkoi Sibeliuksen laulujen esityssarjaa tällä konsertilla tai paremminkin kolmen konsertin kokonaisuudella. Laulumusiikin aineryhmä esittää siis juhlavuoden aikana kaikki Sibeliuksen laulut neljässä erässä. Tässä satsissa lauloivat Tuuri Dede, Júlia Heéger, Alina Koivula, Annika Leino, Topias Lundell, Laura Mäkitalo, Robert Näse, Meeri Pulakka, Markus Suihkonen, Samuli Taskinen, Henri Tikkanen, Maiju Vaahtoluoto ja Elli Vallinoja. Pianisteina olivat Kaj Ekman, Collin Hansen ja Tuula Hällström.

Laulajat suoriutuivat tehtävistään pääsääntöisesti oikein hyvin, vaikka osa lauloi kuulemma ensimmäistä kertaa Sibeliusta konsertissa. Erityisen vaikutuksen minuun tekivät mm. Laura Mäkitalon kypsät tulkinnat, Meeri Pulakan levollisuus ja Elli Vallinojan raikkaus. Markus Suihkosen komeassa bassobaritonissa on paljon potentiaalia. Henri Tikkanen latasi hienosti tunnetta Kullervon valitukseen - ei huono suoritus ensikertalaiselta! Samuli Taskinen yllätti positiivisesti; hänestä ei olisi välttämättä uskonut, että mies on vasta aloittanut lauluopintonsa.

Ensimmäisellä väliajalla Gustav Djupsjöbacka ja Annika Ollinkari keskustelivat Sibeliuksen laulujen runoista ja niiden taustoista sekä vähän muustakin. Toisella väliajalla Ollinkarin kanssa jutustelemassa oli Erik T. Tawaststjerna, joka kertoi mm. omasta Sibelius-suhteestaan ja lapsuudestaan isän Sibelius-työn "varjossa". Lisäksi väliajoilla haastateltiin muutamia konserteissa esiintyneitä opiskelijoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti