torstai 16. huhtikuuta 2015

Ja sitten maaliskuun 2015 riennot tiivistelmänä


(Tämä on parin edellisen päivityksen tapaan jälkikäteen tapahtuvaa dokumentointia, minkä vuoksi en jaarittele yksittäisistä tapahtumista pitkään.)

1.3. Elokuvissa: Wagnerin Lentävä hollantilainen BioRexissä.
Tallenne Royal Opera House Covent Gardenista. Andris Nelsons johti pontevasti tätä Wagnerin italialaista oopperaa ja solistitkin olivat oikein päteviä. Bryn Terfelistä olen pitänyt aina, ja nyt oli mukava nähdä & kuulla hänet Hollantilaisena. Dalandina oli Peter Rose, jota kuunnellessa tuli kyllä vähän ikävä Salmista ja Ryhästä. Sopraano Adrianne Pieczonka oli minulle uusi tuttavuus, joka ei ehkä ollut täysin uskottava nuorena Sentana. Ohjaus ja lavastus olivat melko pelkistettyjä, mutta toimihan se näinkin.

6.3. Alban Bergin Wozzeck Staatsoper Berlinissä.
Hämärä, lähes minimalistinen näyttämökuva ei luvannut suuria, mutta toimi yllättäen ihan kohtuullisesti. Marina Prudenskaja hurmasi Mariena ja kyllä muitakin solisteja kesti kuunnella oikein hyvin. Daniel Barenboimin orkesteri oli hyvässä iskussa ja maestro toi esityksen jälkeen koko bändin lavalle kumartamaan. Hieno ele!

7.3. Alban Bergin Lulu Staatsoper Berlinissä.
Andrea Breth (joka ohjasi myös eilisen Wozzeckin) loihti lavalle merkillisen unenomaisen maailman, jossa oli tietysti mukana berliiniläiseen makuun sopivasti seksiä ja väkivaltaa. Lavastus romuautoineen yms. oli kai hyvinkin trendikäs, mutta ei oikein uponnut minuun. Lulun roolin laulanut Mojca Erdmann sen sijaan oli aivan upea! Ja kyllä muutkin solistit ansaitsevat kiitoksen (vaikka en nyt heitä tässä nimeltä mainitsekaan), samoin kuin Barenboimin johdolla soittanut orkesteri.

8.3. Pierangelo Valtinonin La Regina delle nevi (Die Schneekönigin eli Lumikuningatar) Komische Oper Berlinissä.
Poikkesin katsomaan matineanäytöksen Valtinonin lastenoopperasta. Enkä pettynyt! Kerrankin lastenoopperaan oli satsattu kunnolla (tarkoitan siis ohjausta, lavastusta ja pukuja). Solistien, varsinkin lapsi-sellaisten, taso oli aika kirjava ja orkesteri peitti hennot äänet melko usein. Mutta kokonaisvaikutelma oli ihan positiivinen, lavalla näkyi iloa ja tekemisen meininkiä. Libretto perustuu H. C. Andersenin satuun ja yksi kohtauksista tapahtuu Suomen Lapissa.

8.3. Oscar Strausin musikalische Komödie Eine Frau, die weiss, was sie will! Komische Oper Berlinissä.
Lumikuningattaren jälkeen ehti juuri käymään päivällisellä ja sitten olikin palattava Komische Operin iltaesitykseen. Strausin teos oli tolkuttoman hauska, tai oikeastaan hauskuus rakentui paljolti talon oman Barrie Koskyn ohjauksen sekä esiintyjien huikeiden koomikontaitojen varaan. Teoksessa on yli 20 roolia, jotka kaikki hoituivat kahden solistin voimin. Dagmar Manzel ja Max Hopp olivat aivan uskomattomia vaihtaessaan roolista toiseen aina kävelytapaa, puheääntä jne. myöten. Nautinnollinen ilta ja osoitus siitä, kuinka joskus vähemmän on todellakin enemmän!

10.3. Moramoramor-konsertti Porvoon Taidetehtaalla.
Kevään Taidetehtaan klassikot -sarjan toinen konsertti, jossa leikiteltiin sanoilla ja sävelillä. Suomalainen barokkiorkesteri musisoi tunteella solistinaan tyylin hallitseva tenori Topi Lehtipuu. Ohjelmassa oli Rameauta ja Lullya sekä vastapainona melko tuoretta Tiensuuta.

11.3. HKO:n konsertti Musiikkitalossa.
HKO soitti Jun Märklin johdolla Tannhäuserin alkusoiton ja Siegfried-idyllin. Väliajan jälkeen oli vuorossa kapellimesterin kokoama ja sovittama orkesterisarja Ring-tetralogiasta. Sarja kesti lähes kolme varttia. Konsertin jälkeen käytävillä kuului monenkin suusta puhinaa, että oli kuulemma sopimatonta pilkkoa ja sorkkia pyhää Wagneria tuolla tavalla. Orkesterisarjojen kokoaminen on sinänsä ollut melko yleistä; liekö ärsytyskynnyksen ylittymiseen ollut tässä tapauksessa syynä se, että yhteen oli lyöty pätkiä neljästä eri oopperasta? Minä kyllä pidin ja nautin konsertin päätösnumerostakin.

18.3. Janáčekin Ovela kettu Kansallisoopperassa.
Pitihän tämäkin nyt sitten käydä katsomassa, kun Klaus Haapaniemen suunnittelusta ja teoksen visuaalisesta ilmeestä on kohistu joka mediassa kuukausitolkulla. Ja ihan hieno produktiohan siellä odotti. Kaikki palaset sopivat hyvin yhteen ja esitystä leimasi jonkinlainen levollisuus. Solistisuoritukset olivat ihan OK, joskin suomeksi lauletun tekstin ymmärtämisessä oli joidenkin laulajien kohdalla ongelmia (tästä taisi Hesarin kriitikkokin mainita). Hyvää tekevä ilta, vaikka tarina on pliisu ja ohjaaja Immo Karamanin valitsema lopetus oli vähän omituinen.

20.3. Opiskelijamatinea Musiikkitalossa.
Sibelius-Akatemian matinea Camerata-salissa tarjosi parin tunnin tymäkän paketin ilman väliaikaa. Aluksi fagotisti Dora Migroczi esitti pianisti Kari Tikkalan kanssa sonatiinin Alexandre Tansmanilta. Krista Rosenbergin (viulu) ja Tuomas Juutilaisen (piano) numero oli Viulusonaatti g-molli Debussylta. Pianisti Emma Teronen esitti Scarlattia ja Skrjabinia mielenkiintoinen parivaljakko, jossa oli kontrastia ja jännitettä. Huilisti Ulla-Maria Pöyhtäri ja pianisti Joonas Pohjonen olivat valinneet Schubertia. Minttu Siitonen tarjoili pianolla mittavan ja vaativan ohjelmiston: Murailia, J. S. Bachia, Rahmaninovia ja Chopinia. Ja sitten yllätyksenä kitaramusiikkia: Szymon Pietrzakin tulkitsi intiimisti ja herkästi J. S. Bachin Soolosellosarja nro 1:n osia. Iloittelevaa puoltaan hän pääsi esittelemään Johann Kaspar Mertzin teoksessa Il Trovatore, joka perustuu Verdin samannimiseen oopperaan (Trubaduuri). Konsertin päätti pianisti Kristina Annamukhamedova, jolta kuulimme J. S. Bachin Preludin ja fuugan nro 16 g-molli, osia Beethovenin Pianosonaatista nro 23 "Appassionata" sekä Rahmaninovin Etude-tableaun op. 39 nro 5 es-molli. Hieno iltapäivä ja vielä veronmaksajien piikkiin  harmi vaan että kellonajasta johtuen SibA:n matineoiden yleisömäärä jää poikkeuksetta vaatimattomaksi.

20.3. Tapiola Sinfoniettan konsertti Tapiola-salissa.
Richard Straussia ja Joseph Haydnia teemalla Ariadne Naxoksella. Mezzosopraano Virpi Räisänen solisteerasi uskomattoman kauniisti ja tunteikkaasti Haydnin kappaleet. Päätösnumerona kuultiin Haydnin Sinfonia nro 86 D-duuri. Olari Elts johti asiallisesti.

21.3. Elokuvissa: Rossinin Järven neito The Metropolitan Operasta.
Rossinin La donna del lago oli minulle tuttu ennestäänkin, mutta piti tämä nyt käydä taas katsomassa, sillä liian usein teos ei lavalle ole viime aikoina päässyt. Sir Walter Scottin runoelmaan perustuva tarina vei meidät 1500-luvun Skotlantiin, Jaakko V:n aikaan. Rakkauden ja kolmiodraaman lisäksi tapahtumissa on monenlaista muuta sivujuonnetta. Pätevää jälkeä oli tämäkin produktio The Metiltä. Joyce DiDonato Elenana ja Daniela Barcellona Malcomina vastasivat mezzolaulun juhlasta ja bel canton nykyinen ykköstenori Juan Diego Flórez vakuutti kuningas Jaakkona hallitsevansa homman. Rossini-spesialisti Michele Mariotti johti.

21.3. MusicAeternan konsertti Musiikkitalossa.
Illalla Helsingin juhlaviikkojen vierailukonserttina venäläinen MusicAeterna-orkesteri. Johtajansa Teodor Currentzisin luomus on herättänyt maailmalla paljon huomiota, joten pakkohan tämä konsertti oli käydä kuuntelemassa. Prokofjevin Romeo ja Julia soi tarkasti, mahtipontisesti ja yhtenäisesti. Suurin osa muusikoista soitti seisten, mikä oli valtavirrasta poikkeava ja ehkä sointiinkin vaikuttava temppu. Kapellimestari Currentzis oli eloisa tehopakkaus, jonka temperamenttisessa heilumisessa oli seurattavaa.

22.3. Saammeko esitellä: Hugo Wolf! -konsertti Sellosalissa.
Baritoni Aarne Pelkosen ja pianisti Juho Alakärpän kuusiosaisen liedkonserttisarjan toinen konsertti peruuntui viime syksynä ja siirtyi tänne maaliskuulle. Näin tästä osasta II tulikin osa IV. Ennen konserttia olleessa keskusteluosiossa Jaakko Kortekangas korvasi sairastuneen Petteri Salomaan, mutta kyllä Jaakkokin asiansa hallitsi täysin. Hänellä on esitystensä ja levytyksensä kautta erikoissuhde Melartinin lauluihin, joita tässä konsertissa kuultiin Wolfien pareina. Pidin kyllä Pelkosen ja Alakärpän tulkinnoista, mutta aivan samanlaiseen lentoon tulkinnat eivät nousseet kuin sarjan edellisessä konsertissa. Olisiko silloin tehty tallennus radiointia varten innostanut ylittämään itsensä?

22.3. Jubilate-kuoron ja Wegelius-kamarijousten konsertti Helsingin Vanhassa kirkossa.
Hieno kokonaisuus Suomessa harvemmin esitettäviä kirkollisia teoksia: Händeliltä Te decus virgineum ja Nisi Dominus sekä Haydnilta Salve Regina ja Missa in Angustiis (Nelsonmesse). Solisteina Iida Antola, Monica Groop, Jussi Salonen ja Juha Kotilainen. Hienosti suoriutuivat solistit tehtävistään, joskin Antolan kirkas sopraano jäi toisinaan sameaksi ja muutakin pientä epätasaisuutta oli havaittavissa. Paitsi kapellimestarina, myös kuorolaulajana tunnettu Edward Ananian-Cooper johti konsertin, ja ehkä juuri taustansa vuoksi pelasi hyvin yhteen laulajien kanssa.

26.3. Menotti: Vanhapiika ja varas sekä Puhelin KokoTeatterissa.
Kaksi pienoisoopperaa Menottilta: Vanhapiika ja varas -oopperaa en ollut nähnyt aiemmin, mutta Puhelimen kyllä useaan kertaan. Annaliisa Pillak, Marion Melnik, Anu Hostikka ja Juha Hostikka olivat solisteja ensimmäisessä teoksessa. Anu Hostikan ääni ei tuntunut olevan parhaassa iskussaan eikä Juha Hostikka aina saavuttanut korkeimpia nuotteja. Mikko Kivinen oli ohjannut koheltavan ja vähän puskafarssimaisen esityksen, mutta viihteestä tämäkin kävi. Puhelin-oopperassa rooleja on vain kaksi: Sairastuneen Angelika Klasin oli puolen päivän varoitusajalla korvannut sopraano Päivi Pylvänäinen. Ja upeasti hoitikin homman: aivan ensiluokkaista näyttelijäntyötä ja laulukin soljui kauniisti. Puhumattakaan siitä hurmaavasta naurusta! Juha Hostikan pieni osa sujui oikein mallikelpoisesti.

29.3. J. S. Bachin H-mollimessu Tampereen tuomiokirkossa.
Yksi suurten kirkkomusiikkiteosten huipuista ja suosikeistani Bachin tuotannossa. Harjun Kamarikuoro ja Suomalainen barokkiorkesteri tekivät vakaata ja varmaa jälkeä Heikki Liimolan johdolla. Solisteina laulaneet Marjukka Tepponen, Katariina Heikkilä, Tuomas Katajala ja Arttu Kataja olivat tasapainoinen osa teosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti